Kun on ollut valveilla 5:30 saakka, ei illalla yhdeksän jälkeen oikein meinaa jaksaa.

Radiobiisi.fi saatiin ulos. Saa olla ylpeä.

Isänpäivä, eli hyvä päivä heti pyhäinpäivän jatkeeksi muistella omaa ja puolison edesmennyttä isää. Lapset juuri ja juuri tajuavat, että tänään on isänpäivä. Saan onnittelut ja kahvihetken vaimon kanssa.

Istumme kahvilassa. Olen mietteliäs. Jo ulkona kahvilaan kävellessämme mieleeni tulvii muistoja isästäni. Muistoja on niin paljon ja jostain syystä vasta nyt ne ovat ikään kuin värikkäitä ja eläviä. On hämmentävää miten muistot vain vahvenevat sen jälkeen kun rakas ihminen on poistunut elämästä. Ja tapahtumahorisontin ylittämisestä on aikaa jo kuitenkin yli kuusi vuotta.

Mitä isäsi opetti sinulle?

Veeran kysymys saa minut havahtumaan nykyhetkeen. Samalla muistot, ikävä ja tunteet tulevat kerralla ulos kyyneleiden muodossa, enkä pystykään hetkeen vastaamaan. ”Kaiken”, vastaan vetistelyni keskeltä hiljaa.

Opin isältä Linuxin ja ohjelmoinnin alkeet. Sain häneltä innostuksen tekniikkaan, tietokoneisiin ja ongelmanratkaisuun. Sain häneltä eväät elämään. Minulla on hänen ansiostaan rutkasti ”tee se itse” -asennetta ja yritteliäisyyttä. Minusta ei sisua puutu.

Isä oli omaa luokkaansa. Minulle oman aikansa Einstein.

Kiitos isä.

Lauantai, lepopäivä. Lepään tänään myös kirjoittamisesta.

Erikoinen perjantai. Kuuden tunnin huonot unet, viiden kilometrin aamulenkki ja siitä sitten toimistolle. Yläkerrassa on vain neljäsosa Dudea, mutta meininki sitäkin reippaampi – tai ainakin parin kahvikupillisen jälkeen. Tänään on suuri päivä, kun saadaan ulos radiobiisi.fi, Kaikkien aikojen radiobiisi -kilpailu, joka aukeaa yleisölle maanantaina kello 6:00. Olen itse tuolloin pitämässä kisastudiota näyttöpäätteelläni (eli lähinnä CLI flow:ta ylläpitämässä).

Sanomattakin taas selvää, että viikonloppu on pyhitetty jollekin ihan muulle kuin työnteolle. Tuskin maltan pysyä erossa muusta ohjelmoinnista… sehän se vähän tässä ongelma on, että en anna aivojeni levätä sitten millään. Mutta tästä taisin jo jaanata eilenkin, enpäs jatka enää tänään.

Hyvää viikonloppua!

Sama trendi jatkuu, en osaa lopettaa työntekoa. Lenkit ja kaikki muukin elämä ovat jotenkin nyt jääneet työn jalkoihin. En malta odottaa kun nämä tulipalot ja deadlinet ovat takanapäin. Marras-joulukuu on meidän kiireisintä aikaa. Sinällään ihan mukavaa kun on tekemistä. Mutta ehkä sitä on liikaa. Tulee vauhtisokeus, eikä osaa pysähtyä. Eikä rauhoittua. Eikä tehdä mitään muuta.

Ehkä kaikista pelottavinta on, että viikonloppunakaan ei tule oikein nukuttua. Kroppa on niin kierroksilla, ettei nukkuminen oikein suju.

Vaarallista tämä kuvainnollisten kynttilöiden polttaminen, mutta ei voi mitään. Vai voiko sittenkin?

No, levätään nyt pari tuntia. Aamulla taas mennään.