Joskus tietää ennakkoon, että työpäivää ei voi lopettaa ajoissa. Tällä kertaa ongelmana tavallaan asiat, joita itse toitotan osaavani. Mutta kun kuormantasaajia ja klustereita on tarpeeksi monta, voi ammattilaisellakin olla konfiguraatiot solmussa.

Kuusi tuntia myöhemmin kaikki ongelmat ovat ratkaistu ja opittu taas paljon uutta. Oppiminen ei lopu ja se tässä elämässä onkin parasta.

Tästä urakasta pitääkin palkita itseäni jollain, vaikka pizzalla. Pizza toimii aina.

Kuin rinnan päällä istuisi pieni mies. Voimattomuus jatkuu koko päivän. Kotiin päästyä aivot kuitenkin hurahtavat työhön, kun jään säätämään Linux-konettani. Aina on jotain.

Beef osoittautuu hyväksi sarjaksi.

10% kuukauden juoksutavoitteesta juostu, eli 31/300km. Saa nähdä missä vaiheessa jalat sanovat ”poks”.

Päivittäisen liikunnan vaikutuksena olen huomannut ainakin sen, että uni tulee luontaisesti nopeammin. Myös yleisesti mieliala on parempi. Ehkä tämä onkin hyvä juttu?

Hämmentävän hyvä olo. Edes kiireinen päivä tai muutama henkinen lommo eivät haittaa.

Kolmas päivä putkeen 10+ kilometrin lenkki. Jalat toimivat vieläkin toistaiseksi. Sää on ollut mitä mainioin, pientä tihkusadetta, eikä liian kuuma.

Citystrides on ihan mahtava keksintö. Joka päivä uusi reitti ja uutta nähtävää. Olen yllättynyt miten moderni pieni paikka Kortepohjasta on saatu, koska viimeksi näin paikan varmasti noin kymmenen vuotta sitten. Hämmentävää kyllä, vanha ostari ja kirjasto on jätetty hylätyksi ja vallatuksi, vaikka uudet on jo rakennettu. Kortepohjassa on jopa Subway.

Huomenna uusiksi.

Jonkin kaninkolon kautta tipahdan taas lukemaan omia vanhoja kirjoituksiani ja jään mietiskelemään menneitä. Miksi ihminen ei osaa pysyä tässä hetkessä?

Tiedän, ettei menneisyyttä voi muuttaa. Silti se kutsuu takaisin kuin jokin ärsyttävä puhkikulunut kappale, jonka on kuullut vuosia sitten, mutta joka jää päähän soimaan, vaikka ei sitä enää haluaisi kuulla. Selaan vuosien takaisia blogimerkintöjä, päiväkirjoja, muistiinpanoja. Tullut kirjoitettua aivan sairas määrä, enimmäkseen turhaa pohdintaa miljoonien sanojen verran. Noilla teksteillä on toisaalta siinä hetkessä ollut jokin merkitys, osalla yhä edelleen. Ne ovat tekstejä ajoilta, joissa olin vielä matkalla jonnekin, tietämättä minne.

Nykyhetki karkaa helposti käsistä. Pitäisi olla tässä ja nyt, mutta ajatukset harhailevat joko siihen mitä tapahtui tai siihen mitä voisi tapahtua. Nykyajassa pysyminen vaatii enemmän harjoittelua kuin uskoin. Asia on kuin kirjoitan Metan vakoilualustalle Instagramiin tänään, olen ihminen, työn alla.

PS. Juoksuhaaste edistyy. Tulikohan haukattua liian iso pala kakkua?