Jonkin kaninkolon kautta tipahdan taas lukemaan omia vanhoja kirjoituksiani ja jään mietiskelemään menneitä. Miksi ihminen ei osaa pysyä tässä hetkessä?
Tiedän, ettei menneisyyttä voi muuttaa. Silti se kutsuu takaisin kuin jokin ärsyttävä puhkikulunut kappale, jonka on kuullut vuosia sitten, mutta joka jää päähän soimaan, vaikka ei sitä enää haluaisi kuulla. Selaan vuosien takaisia blogimerkintöjä, päiväkirjoja, muistiinpanoja. Tullut kirjoitettua aivan sairas määrä, enimmäkseen turhaa pohdintaa miljoonien sanojen verran. Noilla teksteillä on toisaalta siinä hetkessä ollut jokin merkitys, osalla yhä edelleen. Ne ovat tekstejä ajoilta, joissa olin vielä matkalla jonnekin, tietämättä minne.
Nykyhetki karkaa helposti käsistä. Pitäisi olla tässä ja nyt, mutta ajatukset harhailevat joko siihen mitä tapahtui tai siihen mitä voisi tapahtua. Nykyajassa pysyminen vaatii enemmän harjoittelua kuin uskoin. Asia on kuin kirjoitan Metan vakoilualustalle Instagramiin tänään, olen ihminen, työn alla.
PS. Juoksuhaaste edistyy. Tulikohan haukattua liian iso pala kakkua?
Keskustelu
Ei vielä kommentteja
Kukaan ei ole vielä sanonut mitään. Aloita keskustelu Mastodonissa tai siellä, missä kirjoitus on jaettu.
Osallistu keskusteluun
Keskustelu käydään somessa. Julkiset kommentit Blueskysta, Threadsista ja Mastodonista tuodaan tämän artikkelin kylkeen automaattisesti. Voit vastata kirjoitukseen suoraan omalta Mastodon-tililtäsi tai miltä tahansa fediversumin palvelimelta:
Haku löytää kirjoituksen, ja voit vastata siihen kuten mihin tahansa julkaisuun.
@[email protected]
Kun kirjoitus jaetaan Mastodonissa, Blueskyssa tai Threadsissa, jakoon tulleet vastaukset ja lainaukset kopioituvat tänne viestiketjuineen. Keskustelu näkyy täällä yleensä vartin sisällä.