Jälleen pitkä päivä, koko päivä töissä, kirjaimellisesti. Hommat alkaa klo 9 ja loppuu puolen yön jälkeen. Ei tässä ole järjen häivääkään, mutta yrittäjä tekee sen mitä täytyy, että selviää. Näinä päivinä on resilienssi koetuksella ja pohdin syitä sille miksi aikoinaan edes lähdin yrittäjäksi. Parintoista vuoden jälkeen tuntuu, että vauhti vain kiihtyy… Kuinka pitkään pitää raataa, että helpottaa?

”Henki ei taho kulkee mutta minä jatkan nyt matkaa…”

Stressiä, tulipalojen sammuttelua, myyntipalaveria. Arki on aivan liian kaaosta nyt. Joka kevät sama laulu, mutta jokin on tällä kertaa eri tavalla. Tekemisen määrä ei välttämättä ole kasvanut, mutta murehtiminen ja stressaaminen on tapissa. Ja siihen on monta syystäkin, aitoa syytä, ei mitään ylimiettimistä tai turhaa huolta. Se tässä pahinta onkin.

On vaikea olla itselleen armollinen, kun asiat eivät suju. Ei riitä enää päivä kerrallaan, pitää yrittää ottaa sekunti kerrallaan. Mutta mitä jos sekään ei riitä oloa helpottamaan? Koko ajan tuntuu tulevan lunta tupaan.

”Muista levätä.”

Ei kyse ole siitä, että unohtaisi levätä, vaan siitä, että mieli ei anna rauhaa.

”Syö terveellisesti.”

Miten, kun aherruksen jälkeen ei ole yhtä ainoaa aivosolua hereillä pääkopassa? Pizzaa ja valmispaskaa naamariin.

”Muista liikkua.”

Jätän tämän vain tähän.

Height lopettaa. Tämä on harmi, koska uskoin palvelun menestyvän. Lisää työtä minulle, koska pitää kilpailuttaa uusi. Uusien appien vertailu on mukavaa, tarvitsen dopamiinia. Olisi kuitenkin laskutettavaakin työtä, eikä kalenteri näytä tyhjenemisen merkkejä. Priorisointi on avainasemassa.

Olen nukkunut sunnuntain ja maanantain välisenä yönä liian vähän. Kello on 20:17 ja silmä lupsattaa.

On viikottaisen migreenin aika. Jippii.

Yleensä juoksen lauantaisin. Tänään haluan kuitenkin pysytellä sisällä. Hyvien yöunien jälkeen maistuu kahvi. Katselen kevätauringon paistetta etäältä, seitsemännen kerroksen norsunluutornista.

Vuoden 2025 kolmastoista kirja luettu. Tai siis, kyllähän joukkoon mahtuu enemmän äänikirjoja kuin luettuja kirjoja. Mutta tykkään silti puhua ”lukemisesta”. Ihan samalla tavalla se teksti sinne aivoihin menee korvin kuunneltuna ja silmin luettuna. Minulle ei ole väliä. Kirja kuin kirja.

Viikko on ollut niin rankka työmäärältään, että vannotan itselleni, että lepään tämän viikonlopun. En tee mitään raskasta. Mutta sitten ohjelmointikipinä iskee… Jotain, jos jotain… Enpä ole pitkään aikaan vapaa-ajan Linux-koneella säätänytkään. Mukavaa puuhaa.