”Täytyy vain uskoa, että päivä päivältä asiat muuttuvat paremmaksi”, totean psykoterapeutilleni. Aihepiiri on jälleen laaja ja asioiden käsittely jää jälleen kesken. Elämässäni on useampi asia, joiden pitäisi muovautua uomiinsa, jotta voisin olla ahdistumatta liikaa. Näiden lisäksi on ehkä eniten tänä keväänä uuteen rikkaruohoonsa puhjennut sosiaalinen ahdistus, joka estää kivojen asioiden tekemistä. En esimerkiksi muista milloin viimeksi olisin käynyt rokkikeikalla. Kesällä voisi mennä katsomaan jotain hevimusiikkia.

Työpäivä on hyvä. Mukavaa olla rauhassa omassa huoneessa. Pariin kertaan käyn yläkerrassa auttelemassa. Ehdin tekemään paljon, ja vähän enemmän.

Työpäivän jälkeen pojan ja vaimon kanssa jäätelölle. Poika kertoo pitävänsä avaruudesta ja planeetoista. Isin poika.

Ehkä tämä tästä. Ehkä tämä tosiaan tästä.

Taas pitäisi sanoa jotain viisasta, mutta kun mitään ei tule mieleen, niin kirjoitetaan yksi tyhmä lause päiväkirjaan. Aina ei lähde.

Tiistai. Tuntuu torstailta. Unta 12 tuntia, mutta ei ollenkaan levännyt olo. Hauskaa, että pötköllään vietetty aika on joko 12 tai 3h. Ei kovin tasapainoista.

Ympärillä on ahdistusta ja stressiä. Selviytymismode on päällä edelleen.

Illalla lähden luontoon. Ensimmäinen päivä, kun voin laittaa shortsit ja t-paidan päälle ulos. On lämmintä. On mukava kuunnella lintujen laulua ja purojen solinaa. Ahdistus kaikkoaa hetkeksi.

Päivän hajatelma someen:

Aivan tiltissä, mutta vien lasteni äidin kahville. Viemme samalla pojan kaverinsa synttäreille. Pää ei ole tänään juurikaan toiminut.

IG-päivitys äitille, jämäpizzaa naamariin ja kohta varmaan videopelit pyörimään…