Kolmas päivä musiikintekopuuhissa. Siitä on tosiaan vuosia aikaa, kun on näin innostunut, mutta minulla tyypillisesti harrastus valtaa sitten koko vapaa-ajan. Kun töissä menee myöhään, myös harrastuksissa menee myöhään.

Näyttää muuten siltä, että Lotan demona nauhoittama ensimmäinen säkeistö sopii biisiin kuin nenä päähän! Lauluosuuksien sovittaminen esim. pitch correctorilla ja miksaaminen efekteillä on aivan uutta, upeaa ja hienoa. Tästä tulee takuuvarmasti bängeri, kun jaksetaan vaan viimeistellä kunnolla.

Tällä hetkellä päivien jakauma on jotakuinkin 60% työ, 39% harrastukset (juuri nyt musiikki), 1% kaikki muu, kuten perhe, lepo, ravinto ja elämä. Tavallaan harmittaa taas, kun en minä ole tällä pallolla vain suorittamassa. Ehkä tämä kaikki on jotain epämiellyttäviä tunteita ja demoneitani karkuun juoksemista. Ehkä kirjoitan tästäkin biisin. Ja se taas lisää entisestään ruuhkaa kalenteriin. Eipä sinne hetkeen ole mitään mahtunutkaan…

Katsottuani hiljattain jonkun syöpään kuolevan viimeisiä vetelevän muistovideon YouTubesta, suositukseni ovat nyt täynnä vastaavia videoita. En tiedä miten suhtautua. Moni käsittelee tällaiset videot vaistonomaisesti ajatuksella ”ei koske minua”, mutta fakta on, että kaikki kuolemme vääjäämättä, sinä ja minä. Kysymys on vain milloin. Pitäisi osata elää ikään kuin sen tiedon kanssa, että olet parantumattomasti sairas eli vääjäämättömästi kuolemassa. Mutta miten?

Jos saisin nyt tietää sairstavani syöpää, johon takuuvarmasti kuolen, mitä muuttaisin elämässäni? Muuttaisinko mitään? En tiedä. Kai sitä suhtautuisi vähän suopeammin läheisiinsä. Kai tekisin vähän vähemmän töitä. Mutta miksi en toimisi näin jo tänään? En tiedä. En minä kai muuta osaa, oli kuolemansairas tai ei.

Harjoittelen elämää.

Miksi kevät on aina kaaosta? Miksi en osaa ottaa asioita normaalisti? Onko Rollella tavallista rentoa elämää koskaan? Miksi kirjoitan tätä keskiyöllä, kun pitäisi olla nukkumassa? Haluaisiko joku antaa näihin kysymyksiin vastaukset?