Kiitos keskiviikosta 8.2.2023

Jos eilen oli hullu päivä, tänään oli vielä hullumpi. Töitä 8:50-22:20.

Istun toimistolla pitkän palaverintäyteisen päivän jälkeen kirjoittamassa tarjousta. Kello on 21:50. Muistan, että vartiointifirma iskee hälytykset päälle, jos hälyjä ei ole laitettu päälle kymmeneen mennessä. Soitan firmaan ja pyydän voitteko etäkytkeä hälyihin tunnin lisäaikaa.

Puoli yhdentoista maihin mennessä pääsen kotiin. Istahdan olohuoneen sohvalle. Hengähdän syvään. Mihin katosi 14 tuntia? Olen rättipoikki. Teen silti vielä budjetit, hoidan kasvit, laitan pyykit pika-asetukselle ja alan kirjoittamaan päiväkirjaa. Iltapalaleivät odottavat keittiön pöydällä. Apina hakkaa symbaalia aivoissa. Iltakuuden aikaan nautittu Battery Extended pitää vielä hetken hereillä. Onhan tällaisia päiviä ennenkin koettu, mutta tämä tunne on silti joka kerta yhtä uusi ja erikoinen.

Välillä kysyn itseltäni, että mitä ihmettä? Mutta on tämä yrittäjyys vain niin hienoa. En tätä tekisi, ellen tästä nauttisi. Asiat vain loksahtelevat koko ajan enemmän ja enemmän paikoilleen. Juna puksuttaa, oikealla raiteella ja vieläpä oikeaan suuntaan.

Janne kysyi minulta eilen jotenkin veikeästi, että haluatko olla köyhä vai menestyä. Haluan ehdottomasti jälkimmäistä, sillä olen ehtinyt köyhistellä liian ison osan elämästäni. Meillä on yksi elämä ja haluan tehdä siitä merkityksellistä. Jos voin tehdä siitä sellaista ja vieläpä rehellisellä työllä josta nautin, tämä kaikki on ollut sen arvoista. Yrittäjyys on se minun juttuni. Olen henkeen ja vereen yrittäjä, oman onneni seppä, nyt ja niin pitkään kuin minussa henki pihisee.

Koko muu perhe nukkuu ja tässä minä vain mietin työasioita. Mutta tavallaan olen mahdollistanut heille paremmat lähtökohdat tulevaisuuteen jo nyt verrattuna siihen mitä minulla itselläni joskus oli. Näitä pitkiä päiviä ei tule olemaan joka päivä. Nyt kaahataan, mutta pian nähdään myös vauhdin suora vaikutus. Kasvu sen kaikissa merkityksissä ei tule heti loppumaan.

Tästä päivästä jäi mahtava fiilis, varsinkin kun sain aivan puskista kehuja myös yhtiökumppaneiltani. Kiitin myös samalla heitä, sillä en minä mikään Jeesus ole. Kiitos Timi ja Juha, tuli hyvä mieli, sydänemoji tähän. Valtava itsetuntoboosti ja lisää varmuutta omaan tekemiseen. Olen salaa, nöyrästi ylpeä.

Huh, mikä viikko! Rolle, on vasta tiistai

Digitaalinen terapeuttisovellukseni kysyy mihin kaipaisin enemmän aikaa juuri nyt. Vastaan: Rentoutumiseen, perheen kanssa olemiseen, Overwatchin pelaamiseen, nukkumiseen, elokuville, musiikin tekemiseen. Aikani vie työasiat, mutta se ei haittaa. Kunhan ei loputtomiin jatku näin.

Muistutus itselleni: Älä bookkaa neljää palaveria samalle päivälle.

Olen aivan loppu. Nyt nukkumaan.

Maanantain pohdinnat

Viikonloppu on takanapäin. Jäi hieman liian lyhyeksi tällä kertaa, mutta ei se mitään. Herään maanantaihin väsyneenä, mutta ihan hyvällä tuulella. Päivä kulkee omia menojaan. Laskutusten jälkeen pääsen lähtemään kotiin jo kuuden jälkeen, jippii. Milloinhan tulee takaisin ne ajat, jolloin päivä päättyy kahdeksan tai yhdeksän tunnin työnteon jälkeen?

Toisaalta, mitä muutakaan tekisin? Ei sarjojen katselu tai paikallaan lilluminen ole koskaan ollut se pääjuttu. Koodailisin tai säätäisin koko ajan jotain kuitenkin. Ehkä se jaksaminen on ainoa asia, josta olen ohikiitävän hetken ajan ”huolissani”. Mutta kyllähän tässä on hyvin jaksettukin.

Rauhallisempia aikoja on ehkä turha odottaa ennen kesälomaa. Mutta parempaa päivärytmiä voi alkaa jo kehittämään pian.

Päivä kerrallaan.

PS. Lue myös tämä: Näin uudistettiin Vierityspalkki.fi

Oodi kahville

4 pistettä. Vähän tai ei ollenkaan masennusta.

Digitaalinen terapeuttini VOS kyselee välillä kuinka voin. Näköjään ilmeisen hyvin.

Rutiinit tuntuvat sujuvan. Tällä viikolla pääsin joka päivä lenkille, yhteensä matkaa kertyi 28.8km. Ihan kiva.

Lenkin jälkeen on mukava pukea pyjamat päälle ja istahtaa alas. Olla tekemättä mitään. Lukuvuorossa on pitkä isralialaisen historiantutkijan Yuval Noah Hararin Homo Deus: Huomisen lyhyt historia. Äärimmäisen mielenkiintoinen, ajatuksia herättävä kirja. Olen lukenut vasta viideosan, mutta voin jo nyt sanoa että viiden tähden kirja.

Ottaessani kupin kahvia, plärään edesmenneen isäni blogia pitkästä aikaa. Huomaan kommentin, jossa mainostetaan VPN:ää. Kirjaudun ylläpitoon ja merkitsen kommentin spämmiksi. Mitenhän edes päässyt läpi, kun olen isäni kuoleman jälkeen poistanut kommentoinnin käytöstä. Päätän asentaa Akismet-spämmisuojan varmuuden vuoksi.

Jään lukemaan isäni keskeneräisiä tekstejä luonnoskokoelmasta. Hetken tulee surullinen olo, kun luen uusimpia WordPressiin ja koodaamiseen liittyviä tekstejä, joita hän ei saanut kirjoitettua loppuun. Koska siirsin blogin pois kiinteältä rautapalvelimelta vuonna 2019, aikaleimat eivät enää päde. En siis voi tietää kirjoitusten ajankohtaa, mutta uskon niiden olevan vuosien 2016 ja 2018 välillä kirjoitettuja.

Eräs teksti kiinnittää huomioni, etenkin kun yhä särvin kahvia.

Aamun ensirutiineihini kuuluu keitellä aamukahvit ja sitten lueskella päivän uutiset nettilehdistä kuumaa kahvia hörppäillen. Juon kahvini mustana ja sen pitää olla mielellään polttavan kuumaa. Kahvia olen lipittänyt ehkä n. 4-vuotiaasta asti. Tosin, alkuaikoina ”söin” kahvini lusikalla. Äitini sekoitti kahvin sekaan pullan paloja mössöksi, jonka söin pienestä Arabian lasten kahvikupista, jossa on kuvia Hannu ja Kerttu – sadusta. Puolivuosisataa myöhemmin kuppi ja sen alunen ovat minulla edelleen ehjänä tallessa.

Kahvin hyvyydestä tai huonoudesta terveydelle on vuosien mittaan oltu monta mieltä. Joskus, kun olen ”saarnannut” kannabista, alkoholia ja muita huumausaineita vastaan, niin minulle on sanottu, että ”kahvikin on huume”.

Humpuukiväitettä, että kahvi, tai sen sisältämä kofeiini, on huumetta, viljellään internetissä runsaasti. Jos se olisi totta, niin suurin osa kansasta olisi huumepöllyssä jatkuvasti, puhumattakaan työntekijöistä VR:llä, Finnairilla, Poliisissa jne. joissa turvallisuus on ensiarvoisen tärkeää. Ei liene yhtään ammattia, jossa kahvin juonti työsuorituksen lomassa olisi kiellettyä. Syystä, että kahvi ei ole huume.

Kahvi ei huumaa, ei aiheuta päihtymistilaa, vaikka sitä joisi litrakaupalla. Toisin kuin todelliset huumausaineet, esim. alkoholi ja kannabis, joiden vähäinenkin nauttiminen aiheuttaa huumaustilan.

”Kupponen kuumaa: oodi kahville”, ote edesmenneen isäni Rauno Laukkarisen kirjoituksesta, jota hän ei koskaan ehtinyt kirjoittaa loppuun

Olisin halunnut lukea isäni ”oodin kahville” loppuun, mutta tähän se jäi. Moni muukin mainio teksti jäi kesken. Onneksi hän julkaisi paljon kokonaisiakin kirjoituksia. Isäni todella osasi kirjoittaa. Hän haaveili kirjan kirjoittamisesta, kuten minäkin. Aika loppui kesken.

Ehkä minun tehtäväni tämän lyhyen elämäni aikana on sanoa ne sanat, joita isäni ei ehtinyt. Uskon, että minulla on vielä aikaa, jos elinajanodotteeseeni on uskominen.

Yritän olla liikaa kuuntelematta egoani, sillä ego on vihollinen, mutta nykyään tiedän olevani erityisen etevä, erityisesti kirjoittamisessa.

Ehkä se aika vielä tulee, että itsetuntoni on sillä tasolla, että ajattelen samoin esimerkiksi musiikista.

Nykyhetkeen keskittyminen on mukavaa. Ajan hiekka valuu tiimalasin yläosasta alaosaan, eikä valunutta hiekkaa saa koskaan takaisin. Vain muisto jää mieleen, kunnes sekin haalistuu ja vanhenee.

Meillä on vain tämä hetki. Pyrin muistuttamaan siitä itseni lisäksi muitakin. Esimerkiksi jos ajaudun tyttäreni tai vaimoni kanssa sanaharkkaan, reagoin tilanteeseen platonisen palauttavasti: ”En voi sille mitään, että unohdin laittaa astian tiskikoneeseen, mutta nyt voin sen laittaa sinne” tai ”Olen pahoillani, että en kuunnellut aikaisemmin, mutta nyt voin kuunnella”.

Menneen jankkaaminen ei auta mitään, vaikka asiasta olisi kulunut kymmenen minuuttia tai kymmenen vuotta. Tuota hetkeä ei saa takaisin millään. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö asioista voisi puhua – päinvastoin, myös menneistä asioista pitää puhua. Mutta ratkaisua jo tapahtuneisiin asioihin on turha miettiä menneen kautta – tärkeintä on keskittyä mitä juuri nyt voi tehdä.

Itsereflektointi vähän karkasi lapasesta. Kello on 14:08 ja kaikki päivän rutiinit on tehtynä. Taidan seuraavaksi päivittää Mastodonin uusimpaan ja pelata Overwatchia. Sitä ennen otan toisen kupin kahvia. Mukavaa sunnuntaita sinulle!

Työmiehen lauantai

Hyvää iltaa toimistolta. Saavuin tänne yhdeksän pintaan pikaisen juoksulenkin ja aamupalan jälkeen. Pakkasta on tänään ollut lähemmäs -12, oli hieman viileää juoksennella.

Tänään on kulunut päivä pitkälti yrittäjien työpajassa toimistolla. Pistämme tarjous- ja sopimuspohjia uusiin kuosiin.

Töitä lauantaina 9-17… Aika menee nopeasti. Mutta kyllä nyt on pää pyörällä. Pakko lähteä ulos.

1 3 4 5 6

Kirjoitukset kalenterissa

helmikuu 2023
ma ti ke to pe la su
 12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
2728