Huonojen unien kierre jatkuu. Varmaan toista viikkoa univajetta. Käyn aamulenkillä, kolmisen kilometriä peruskestävyyshölkkää. Granola on loppu. Jogurttia ja marjoja. Kahvia. Ei oikein pää herää työntekoon, mutta aloittelen. Tulee tehtyä kaikenlaista sälää, yksi auditointi. Se kuuluisa huono omatunto siitä, että ei ehdi koodata tarpeeksi. Saan silti niin paljon aikaan, mutta en jostain syystä pidä tekemistäni minään. Töissä on ihan liikaa vauhtia nyt. Vastahan aloitin työt ja kello on jo vaikka mitä? Ei hitto.

Etäpäivänä on mukavaa, kun saa enimmäkseen olla rauhassa, mutta tänään ei mieliala todellakaan ole ollut kohdillaan. Kaikki ärsyttää ja turhauttaa. Soitan lounastauolla pianoa pyrkiäkseni nollaamaan tilanteen. Se tuntuu hyvältä hetken. Kuvaankin jotain pätkää Instagramiin. Lauleskelen itsekseni. Sitten muistan, että olen ihan paska musiikillisesti. Puhun itsestäni vähän liikaakin pahaa ja paikkaansapitämättömiä asioita. Miksihän lyttään itseäni niin paljon? Itsetunto, se ei kasva ikinä normaalille tasolle.

Lastu-kuoret tuli. Heti ne paikalleen laittaessani muistan, että käytän Androidin reunaeleitä. Eihän tuollainen kotelo moisten kanssa toimi, kun sormi raapii koko ajan muovireunusta… ärsytys lisääntyy. Päätän jatkaa naarmun kanssa elämistä. Ihan vitun sama.

Tytär kertoo, että puhelimen näyttö liukuu pois paikaltaan. Ei olisi millään rahaa nyt tämmöiseen. Robotti-imuri huutaa Internal Server Error: Reset robot. Manu itkee harmistustaan ties mistä. Kaikki menee nyt jotenkin pieleen. Mikään ei toimi. Tulispa meteoriitti. Tulispa joku ja tappais. Ei tämä tästä.

Näitäkin päiviä on. Mitenhän tästä ahdistuksesta taas pääsisi eroon? Pistän jotain kauhua pyörimään. Tai pelaan. Vaihdan nyt vapaalle ja nollaan kunnolla.