Kokemuksia Sonerasta

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 11 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 25-vuotias.

Sonera-logoOlen jonkin verran kuullut aikaisemmin kauhutarinoita Sonerasta (ei pelkästään tämä) ja olen puoliksi boikotoinut koko firmaa. Elokuussa 2013 kaikki kuitenkin muuttui.

Muuttassamme toukokuussa kyselin tietysti ensimmäisenä nettiyhteyksiä uuteen kämppään. Huomasin, että talossa on ainoastaan seinässä puhelinpistokkeet, joten pelkäsin tietysti pahinta. Olen ollut Saunalahden pitkäaikainen ja tyytyväinen asiakas NICin ajoista lähtien vuosituhannen vaihteesta (jolloin Saunalahtea ei ollut sillä nimellä vielä olemassa) ja tietenkin ensimmäisenä menin kysymään Saunalahdelta uutta sopimusta.

Saunalahdella kuitenkin sanoivat että pitäisi kysellä Elisalta, sillä heillä ei ollut antaa ilmaiseksi liittymän mukana uutta modeemia. Kävin Elisa Shopitissa ja siellä myyjä sanoi että taloon ei saa muuta yhteyttä kuin Elisa Viihteen, johon kuuluu Fullrate ADSL 20/1 -nettiliittymä. Toinen vaihtoehto olisi ollut tuplalaajakaista, jonka mukana ei tule modeemia. Kysyin vielä erikseen, että eikö miltään operaattorilta saa nopeampaa, ei kuulemma saa mistään. Otin sitten Elisa Viihteen hampaat irvessä, siitäkin huolimatta että minulla oli siitä aiemmin ollut huonoja kokemuksia. Sentään nykyään heidän boksin sai siltaavaksi, mutta hyvin nopeasti alkoi palamaan käpy tuohon 1mbit uppikaistaan, kotiserverini kun käyttää vaikka sun mitä palveluita, joihin minun (ja muiden) on päästävä ulkoapäin käsiksi.

Kesällä eksyin jotain kautta Soneran verkkosivuille ja pistin osoitteeni huvikseni saatavuushakuun. Ja sieltähän pamahti 100 megabittistä valokuitua tuloksiin! Soitin saman tien Soneran asiakaspalveluun ja kysyin pitääkö paikkaansa. Sanoivat asian olevan totta ja vieläpä taloyhtiön maksavan heille vastiketta siten, että jokainen Rasinrinteen asukas saa ilmaiseksi parimegasen netin. Nopeimpiin pitää sitten tietysti tehdä erillinen sopimus, jolle tulee kuukausihinta. Muistan että tästä mainittiin muuttaessamme, mutta oletin sen olevan nimenomaan tuo ilmainen parimeganen, eikä minulle kelpaa niin hidas.

2013-08-16 18.17.58

Soneraan vaihtaminen ei ollutkaan ihan niin mutkaton prosessi. Ensitilassa irtisanoin Elisan liittymän, vaikka se oli määräaikainen. Vetosin siihen, että minulle väitettiin, ettei taloon saa muuta yhteyttä. Vetosin myös siihen, että minulla on palvelin, sekä että yritykseni liittymät ovat kaikki kuitenkin Elisalta. Meni läpi. Eivät tahtoneet hermostuttaa nörttiä. Tein Soneralle sitten tilauksen ja tuli aika nopeasti tekstaria että liittymä kytketään 8.8., josta tulee vielä erikseen vahvistusviesti. Elisan netti lakkasi toimimasta tuolloin samana aamuna, mutta vahvistusviestiä ei koskaan tullut.

Kytkin seinään postissa Sonera Viihde -lootan mukana saamani Inteno DG301 modeemin (hämärä merkki, ilmeisesti Sonera ostanut ruotsalaiselta firmalta yksinoikeudella itselleen). Pian huomasin että modeemissa ei paljon asetuksia muutella. Boksia ei saanut siltaavaksi ollenkaan, eli täysin sama ongelma kuin mikä Elisa Viihteen kanssa oli aikoinaan. Marssin Sonera Kauppaan ja tein tilauksen siltaavalle modeemille. Samalla sain lainaan Zyxel P-870HN-51B modeemin, jonka sai siltaavaksi. Netti ei kuitenkaan toiminut heti kun asetuksia muutti. Speedtesti näytti reitittävänäkin outoja lukemia. Oli viikonloppu, joten piti kärvistellä ilman serveriä.

Maanantaina soittelin Soneran vikapalveluun ja kysyin mikä mättää. Olivat kuulemma kytkeneet ristiin naapurin netin, tai jotain. Testattiin KotiTV, ja se tietysti toimi Intenon boksilla, Zyxelin ei. KotiTV käyttää IPTV-tekniikoita ja vaatii ilmeisesti jotain ominaisuuksia joita pelkästään tuossa Intenossa on, joten KotiTV:stä piti luopua. Onhan minulla oma Gigantista ostettu digiboksi, enkä viihdeominaisuuksia oikein varmaan käytäkään. Keksin kuitenkin samalla resetoida kaikki laitteet ja kokeilla uudestaan. Ja poks – alkoi toimia siltaavana!

2013-08-16 18.17.20

Nyt tuli sitten viimein oma aivan identtinen Zyxel P-870HN-51B tuon lainavehkene tilalle. Palautin tänään Elisa Viihteen Elisa Shopitiin vermeet kun pyysivät, sekä Soneran lainavehkeen Sonera Kauppaan. Eilen keksin vielä laittaa Intenon WAN-portista Zyxelin LAN-porttiin ja Intenosta ethernet digiboksiin, näin sain pidettyä sekä serverin, että telkkarin! Nyt pystyn hyödyntämään kanavapaketit ja muut IPTV:n hyödyt kätevästi. Lotta on ihastunut MTV3 Junior -kanavaan. Se on 1-3kk voimassa, pitänee katsoa peruuko vai jatkaako. Riippuu tietysti hinnasta ja hyödystä. Pidän joka tapauksessa hurjasti Soneran digiboksin käyttöliittymästä, se on paljon nätimpi kuin Gigantista ostamani LA Digitalin.

En saanut missään vaiheessa sopimuksia, tunnuksia tai mitään, vaan minun piti ruinailla niitä jälkikäteen. Soneran toimituksessa on paljon parantamisen varaa, mutta muuten olen kyllä ihan tyytyväinen. Homma toimii.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

 

14 kommenttia

  1. Agakonna

    Mihin sitä siltaavuutta tarvitset? Palomuurin ja NAT:in kiertämiseenkö?

  2. Pikselia

    Tosi paljon olen kuullut katkeria kokemuksia sekä Soneran koti-tv:stä että Elisa viihteestä. Epäilyttää asentuuko/toimiiko ne kellään mutkattomasti – ehkäpä jengi ei vaan muista hehkuttaa kun laite ja palvelu toimii niin kuin pitääkin. Soneraa boikotoin itsekin muutamia vuosia, mutta tosiaan muuttamisen yhteydessä itsekin palasin vastikään Soneran asiakkaaksi. Tällä kertaa (perusliittymää tilatessa) homma toimi täysin käsikirjoituksen mukaan, sain vahvistustekstarit ja sopimuspaperit luvatusti ja asentajakin muisti käydä. Nyt sitten odottelen milloin netti alkaa pätkiä… liian hyvää ollakseen totta :)

  3. Rolle

    Mihin sitä siltaavuutta tarvitset? Palomuurin ja NAT:in kiertämiseenkö?

    Minulla on kallis Asuksen RT-N16-reititin (speksit), jonka ostin siltä varalta ettei varmasti kyykkää mikään. Laitteita minulla on kotona yli 10, joten vähän pakko toimia. Lisäksi palvelimen kylkiäisenä DD-WRT-firmware on aivan ehdoton. Tarvitsen siis siltaavana modeemista sen takia, koska itse modeemi on niin surkea että sillä ei palvelinta tyydyttävästi pyöritetä pitkällä tähtäimellä. Ei paljon kiinnosta joku mopomodeemi, jossa ei ole mahdollisuuksia päättää mitä yhteydellään tekee. Tai ainakaan sellaisia mahdollisuuksia kuin mitä DD-WRT tarjoaa.

    Nyt sitten odottelen milloin netti alkaa pätkiä¦ liian hyvää ollakseen totta :)

    Pikselia, Minulla itseasiassa välillä katkeaa minuutiksi, ehkä noin kerran päivässä, mutta veikkaan että johtuu siitä että Soneran paska-Zyxel-modeemi ei kestä yli 10 laitteen ja KotiTV:n antamaa kuormaa. Se on siis tosi satunnaista, oikeastaan juuri silloin kun vaimo on läppärilä, tytär näprää tablettia, itse käyttää puhelinta, pöytäkoneet ja serverikone rullaa taukoamatta ja telkkari on päällä.

    Harmi kun operaattorit eivät ota huomioon meitä tehokäyttäjiä.

  4. Agakonna

    Ok, aionkin kokeilla myös siltaavuutta kun on ollut ongelmia saada LAN pelit toimimaan.

  5. panQ

    Meille tuli pari kuukautta sitten DNA 24/1-2 ADSL. Perämettään ei parempaa saa.

    No kun tää tuli, toimi vaan 4 megalla. Nopeuslupaus oli 13-24 megaa. Netti katkeilikin erittäin usein. Välillä oli niitä päiviä, että ei pystynyt olemaan lainkaan netissä, koska katkesi melkein heti kun meni päälle.

    Monta kertaa sinne DNA:lle piti soittaa ennenkuin asiaan tuli muutos. Nyt ei oo enää katkeillut, ja toimii jopa 15-16 megalla!

  6. Pavel

    Löysin tommosen ohjeen

    Inteno DG301
    Tuosta laitteesta sen nelosportin saa meidän kautta siltaavaksi niin pääset rakentelemaan sen portin perään mieleisiä kokonaisuuksia. Ota vain yhteyttä meidän Vikapalveluun ja pyydä nelosportin siltausta, p. 0206 90101 tai netin kautta ”Häiriöilmoituksena” pyyntö siltauksesta http://bit.ly/1cxTjeZ.

    Selene@SoneraPartio

    Lainattu http://keskustelu.suomi24.fi/node/11971185

  7. Rolle

    Pavel, Joo, tiedossa on. Kun Soneraan vaihdoin ei ollut vielä mitään tapaa alussa laittaa siltaavaksi, edes soittamalla. Viikko tämän kirjoituksen jälkeen kuitenkin eräs Soneralla työskentelevä kaveri kertoi tuosta. Vikailmoituksena porttia siltaavaksi ja homma toimi. Tuon jälkeen pari kertaa sähkökatkoksen myötä modeemi resetoitunut ja portti on saatu Soneran päästä siltaavaksi jopa tunnin varoitusajalla. Erinomaista palvelua! Tykkään miten nopeasti Sonera vastailee esim. Twitterissä. Ei voi kuin suositella!

  8. Oksa65

    Tossa Sonera Viihde ohjeet ZyXELiin
    Siis kyseessä ADSL yhteys.
    Network/Wan valikosta valitaan layer 2 ja alasvetovalikosta valitaan atm
    ja luodaan uusi(add) atm yhteys VPI/VCI 0/35.
    Sitten mennään Internet connection välilehdelle ja alhaalta add nappulasta luodaan uusi
    yhteys. Valitaan IPoE ja Enabloidaan IPv6 ja klikataan next ja next ja sitten enabloidaan
    Nat ja Firewall ja IGMP Multicast proxy ja MLD Multicast proxy ja sitten next.
    Sitten siirretään juuri luotu yhteys(atm1) oikealta vasemmalle. sitten next ja sama siirto.
    Taas next ja sitten apply/save painike. Network/LAN valikosta varmistetaan että IGMP Snooping on päällä. Modeemi ja Boxi pitää käynnistää uudelleen ja ehkä
    tietsikkakin.

  9. wolde hämäläinen

    olisi kannattanut kysyä nuorilta, ei tekniikan asentaminen voi noin vaikeaa olla, kun ollaan jo 2010 luvulla, se oli vaikeaa 1999.

  10. Juse

    Olipas mukava törmätä tähän kirjoitukseen. Olen samassa tilanteessa eli ei mukamas saa 20/1 nopeampaa. Eivät tietenkään kilpailijan tarjonnasta viitsi huudella. Päätin sitten ottaa kokeiluun 50M 4G kun saisi ulos päin videota nopeammin. Olisi pitänyt malttaa, kaveri vihjas myöhemmin saman päivänä Soneran suuntaan, kun onhan tämä kummallista ettei pk-seudulla saa nopeampaa kaistaa lankaa pitkin. Siellä se Soneran sivuilla ilmoitti että 100M kuitu on mahdollinen ja en meinannut millään uskoa ennen kuin nyt.

  11. Seppo

    Sonera riistää 40 euron viivästysmaksuja pienyrittäjiltä alle 10 euron laskuista.
    Jos olet yrittäjä, vältä Soneraa tai voi tulla todella kalliiksi.

  12. Mika

    Maksa ajallaan niin ei maksa ylimäärästä. Itsellä automaattiset laskutus ym. niin aina ajallaan, varsinkin nuo pienet maksut kuten netti ym.

  13. Olli Räisänen

    Niin kävi minullekin, Jostain sekaannuksesta oli jäänyt 19,19€ lasku maksamatta. Tuli 16 päivää eräpäivästä ilmoitus että lasku on maksamatta,-maksoin samana päivänä. Sitten tuli seuraava lasku jonka suuruutta ihmettelin, ja siinähän se oli 40€ lisää! Sonera ei ilmoita laskusta ennenkuin lakisääteinen aika viivästyksestä on kulunut että pääsee sitten laskuttamaan. Laki ei tietenkään velvoita perimään ko.maksua mutta antaa siihen mahdollisuuden max.40€ jota Sonera hyödyntää. Ihme sepustuksia sitten Soneran sivuilla kuinka voit välttyä ko.maksulta. Kuka näitä palveluja osaa etukäteen tilailla kun on pyrkinyt hoitamaan laskunsa ajallaan. Ymmärtäisin jos kyseessä olisi krooninen maksujen venyttäjä.

  14. Sonerå

    Hyvä palvelu Soneralla. Kolme liittymää 4G:llä puhelimeen, mutta ei toimi, ja tippuu 3G:lle. Vikailmoitus -> kahden kuukauden päästä 3/5 palkkia 4G:tä.