Kerrassaan järkyttävää

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 10 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 21-vuotias.

Toissapäivänä tapahtunut Winnendenin koulun joukkosurma palautti jälleen kerran mieleen järkyttävät vuoden takaiset Kauhajoen koulusurmat ja Jokelan koulusurmat, sekä vielä aikaisemmin jenkeissä tapahtuneet hullut murhat, kuten 1999-vuoden järkyttävä Columbine High Schoolin verilöyly.

Koska aihe on shokeeraava ja vaikea uskoa tapahtuneeksi, noita juttuja vain jää lukemaan, vaikka ei olisikaan kovin kannattavaa. Itselleni ainakin tuli koulumurhista lukemisen jälkeen paha ja epätodellinen olo.

Asiassa on niin paljon haittavaikutuksia, ei ainoastaan sitä että ihmisiä kuoli turhaan, vaan että ihmiset syyttävät tapahtumia vääristä asioista tai syistä. Esimerkiksi jotkut sanovat surmien syiksi metallimusiikin, pelit, kirjat, elokuvat, harrastukset, ihmissuhteet – vaikka toisaalta syy saattaa olla tappajan ihan omassa päässä. Täytyy muistaa että mielenvikainen ei välttämättä näytä ulospäin hullulta, vaikka käyttäytyisi kuinka normaalisti.

Satuin vielä katsomaan elokuvan nimeltä Zero Day, joka perustuu Columbine High Schoolin verilöylyn tapahtumiin (satuin joskus ostamaan sen leffahyllyyni kahdella eurolla). Elokuva on samasta aiheesta kertovaa Gus Van Santin Elephantia vieläkin karumpi ja yksityiskohtaisempi. Järkytyksellä katsoin. Leffa on kuvattu käsikameralla aidonoloisesti ja lopussa on hätäpuhelut yhdistettynä valvontakameravideoihin.

Päällimmäisenä nousee jälleen kysymys ”Miksi?”. Tappajapojat ovat sekavia selittäessään syitään tekoon, mutta minusta kuulosti kuin he olisivat olleet täynnä vihaa. Jokaisella näistä koulutappajista on silmitön viha jotakin kohtaan, joka keskittyy kaikkiin ihmisiin, ihmiskuntaa kohtaan. Columbine High Schoolin tappajat sanovat tekonsa perustuvan siihen että heitä on koulukiusattu ja solvattu koko pienen elämänsä ajan, että he ovat korkeammassa asemassa kuin itse Jumala ja haluavat kostaa ihmisille.

Tappajat sanovat videolla aivan kaistapäisiä asioita, että heidän mielestään he tekivät rakastettavimman ja kunnioittavimman asian. Toisessa pätkässä he sanovat ”olemme kaikki eläimiä”. Jokelan murhaajan Auvisenkin käyttämä nimitys itsestään ”natural selection”, eli ”luonnollinen valinta” tuntuu pyörivän jokaiseen koulumurhaan liittyvässä jutussa. Tappajat väittävät ”vahvempi syö heikommat” -periaatteella olevansa Jumala ja päättävänsä kuka saa elää ja kuolla sinä yhtenä päivänä. He myös puhuvat paljon teostaan ja suunnittelevat aktiivisesti ja erittäin tietoisesti tekoaan… ”lopulta me kaikki kuolemme, mutta minä ainakin haluan että kuolemallani on tarkoitus” – …viedä muutama viaton ihminen mukanani, huoh. Minulta menee aivan yli hilseen koko juttu. Ei voi kuin olla järkyttynyt, pelästynyt, hämmentynyt, surullinen.

Youtubesta selailin vielä tuossa muistovideoita ja rupesin melkein vähän itkemäänkin. Tällaiselle tunneherkälle ihmiselle koko juttu on käsittämättömän … sanoinkuvaamaton. Selitystä ei vain löydy vaikka kuinka etsisi. Olenkin sitä mieltä että joku pahuus tai hulluus on näihin tappajiin mennyt. Tapaukset ovat verrattavissa melkein maailmansotiin tai kansanmurhiin tai vastaaviin järkyttäviin tapahtumiin ja niitä tappajat usein tuntuvat matkivankin. Minusta on uskomatonta miten kukaan pystyy millään tavalla edes leikillään puolustelemaan koulutappajien tekoja tai ajatuksia. Sairasta.

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 30-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä itse perustamassaan digitoimistossa ja SaaS-palvelua kehittävässä startupissa, verkkosivujen tekijä, sosiaalisen median asiantuntija ja koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Suurin osa päivästä kuluu hevimusiikin ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Twitter, leffat ja erikoisoluet lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

 

3 kommenttia

  1. Osmo

    Timhän pelasi kynäriä, ja taisi pornokuviakin olla koneella. O tempora, o mores…

  2. Petri

    Minun mielestäni on kiehtovaa mietiskellä minkä takia joku lähtee tekemään tuollaisia harkittuja lahtaamisreissuja. Miettiä mitkä asiat voivat johtaa moiseen.

    Noiden koulumurhaajien mielessä on käynyt ainakin ajatus koston antamisesta muille. Koston syistä en tiedä, mutta sen lisäksi myös median (ja esim. Internetin) kautta saatu julkisuus voi villitä muita pyrkimään samaan kuin joku aikaisempi murhamies. Apinoimisesta on tehty Suomessakin joitakin vuosia sitten tutkimus poliisiviranomaisten toimesta, jotka olivat huomanneet huomattavaa kasvua tapahtuneen eräiden rikosnimikkeiden saralla silloin kun Pahat pojat -elokuva julkaistiin. Käytännössä vaikutusalttiimmat teiniseparit kävivät varastelelemassa tavaraa kaupoista saatuaan elokuvasta pahoja vaikutteita. Koulusurmaajien toimiin voi koston ja apinoimisen lisäksi johtaa se vallantunne, tunne toivottomuudesta tms., mutta uskon koston ja vaikutusalttiuden olevan niitä päällimmäisiä syitä. Auvisen kohdalla tämä kyhäämäni malli ei taida täysin toimia, mutta Auvinen olikin osittain ideologisista syistä tehnyt tekonsa (tosin uskon koston olleen hänelläkin se ensisijainen motivaattori).

  3. Raatotanssi

    Minun on aina ollut todella helppo ymmärtää koulusurmaajia, vaikka en itse lähtisikään mitään samankaltaista operaatiota toteuttamaan. Tuo lopulta me kaikki kuolemme, mutta minä ainakin haluan että kuolemallani on tarkoitus -lause jäi kummittelemaan päähäni pitkäksi ajaksi Zero dayn katsomisen jälkeen. Se on vain jotenkin niin totta, kadehdittavaa jossain määrin.

    Columbinen tappajia ei oikeastaan koulukiusattu, joten kosto kiusaajille tuskin oli heidön pääasiallinen motiivinsa. Dylan ja Eric eivät olleet pahoja ihmisiä, en usko pahuuden olemassaoloon siinä mielessä kuin suurin osa ihmisistä.

    Koulusurmat eivät enää järkytä minua, olen uppoutunut niihin (varsinkin Columbineen) jo niin syvälle, että olen todellakin sinut asian kanssa. Ymmärrän surmaajia, mutta en hyväksy heidän tekojaan.