Kaatuu päälle

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 19 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 17-vuotias.

Aagh. Hirvee stressi päällä vaikka ei pitäisi olla. Tuntuu siltä että kaikki kaatuu päälle, vaikka ei oikeasti kaadukaan. Tällä hetkellä on neljä tekemätöntä kuvamataidon ykköskurssin työtä: sarjakuva, ex libris goottilaisilla kirjaimilla, pajatyö öljypastelliväreillä ja loppututkielma valokuvaamisesta. Sen lisäksi on yksi sivudesign viimeisteltävänä (vieläkin tekemättä, huoh. Palveluni saavat nyt kyllä tosi huonoa mainosta. No… kai saan vielä armonaikaa ja stressilisää).

Tämä viikko on mennyt hujauksessa, pääasiassa sarjoja katsellessa ja viihteellä. Viimeiset päivät pitää nauttia täysillä. Olen yrittänyt joka aamu herätä yhdeltätoista, mutta en ole millään jaksanut nousta, minkä takia eilenkin tuli nukuttua päivä ohitse, heräsin kello kolme. Viime yön olin kaverilla yötä parin muun kanssa enkä nukkunut kunnolla, mutta ei se mitään, vielä on yksi yö kunnon yöunille.

Rollewebiin ei edelleenkään tule pitkään aikaan mitään päivityksiä, sillä olen tällä hetkellä aivan liian stressaantunut moiseen. Buttoninvaihtoilmoitukset ovat tulleet perille, mutta en rupea lisäämään buttoneita vielä pitkään aikaan, joten jättäkää ne vähemmälle kiitos. Välttäkää myös turhaa peeloilua vieraskirjassa ja keskustelufoorumiin voi edelleen rekisteröityä kirjoittelemaan asioita. Mukavaa loppulomaa niille ketkä vielä saavat vapaapäivistä nauttia ja sitäkin rattoisampia viikonloppuja jo tämän viikon kärsineille!

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä