iPod Video 30gb

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 18 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 18-vuotias.

Ulkoinen olemus

Pidän kädessäni noin 10x5cm kokoista 0.8cm:n paksuista mustaa kiintolevysoitinta. Ulkoasu on tyylikäs, soitin ei ole turhan painava ja tuntuu kädessä mukavalta ja upealta. Soittimessani on nyt noin 200 levyä (~3000 musiikkikappaletta), 20 videoleikettä, muutamat yhteystiedot ja kalenterimerkinnät. Musiikin kuuntelu on leppoisaa ja miellyttävän visuaalista. Levyn kansikuvat näkyvät jokaisessa kappaleessa (jos ne on laitettu) ja samalla kun kuuntelee voi katsoa sanoituksia tai antaa biisille tähtiä.

Ulkoinen käytettävyys on huippuluokkaa. Herkkä kosketus/-hipaisupyörä toimii täydellisesti. Hipaisupyörä on aluksi ehkä liiankin herkkä, mutta siihen tottuu. Äänenlaatu on loistava, mutta mukana tulevat kuulokkeet ovat säälittävät. Videon kuvanlaatu on yllättävän tarkka, eikä pienestä ruudusta tarvitse tihrustaa. Kun hyvälaatuista elokuvaa katsoo iPodilla hyvillä kuulokeilla muuta ei voi enää toivoa. Mutta mitä huonoa tässä soittimessa sitten on? Eikö mitään?

iPod ja tietokone

Löysin iPodista yllättävän paljon huonoja puolia heti kun kytkin laitteeni tietokoneeseen. iTunes piti asentaa heti, sillä iPod ja iTunes on rasittavasti kytketty toisiinsa. iPod ei pärjää ilman iTunesia. iTunesin käytettävyys ei ole niin huippuluokkaa. Ohjelma ärsytti jo silloin kun kokeilin sitä ilman iPodia. Sain huomata että tiedostojen siirtäminen ei ollutkaan niin yksinkertaista, kun kaikki piti tehdä iTunesin kautta. Tavallisessa soittimessa olisi vain tarvinnut avata soittimen levy ’Omassa Tietokoneessa’ ja siirtää kaikki sinne. iTunesin kanssa voi mennä hermo jo ensimmäisten biisien kanssa, vielä jos haluaa kansikuvat ja sanoitukset näkymään joka biisiin.

Valitsin ensimmäisenä käsivalinnan, jossa biisit siirretään suoraan iPodille. Eihän siinä mitään; lisäsin biisit, kannet ja sanat rauhassa kolmena päivänä. Kun biisit oli siirretty, kuuntelin pari päivää innoissani ja seuraavan kerran kun yhdistin iPodin koneeseen, kaikki kansikuvat ja videot pyyhkiytyivät pois. Tämä tapahtui pari kertaa uudestaan (sen jälkeen kun olin laittanut puuttuvat uudestaan), jonka jälkeen vaihdoin automaattiselle, jossa tehdään ’Kirjasto’, josta iTunes päivittää yhdistäessä muuttuneet kappaleet/tiedostot, jotta mitään ei voi hävitä. Vaihtaessani automaattimodille, iTunes pyyhkäisi koko iPodin tyhjäksi. Eihän siinä muuta kuin laittamaan kaikki 3000 biisiä uudestaan. Nyt systeemi on toiminut hyvin automaattisilla asetuksilla yhtä ongelmaa lukuunottamatta. Joka kolmannella kerralla iTunes lataa kaikki uudestaan, (ei plärää niitä läpi niin kuin jokaisella kerralla pitäisi) johon tärväytyy tunteja.

Free iPod Converter on toiminut hyvin. Se on nopea ja laadukas ohjelma, joka muuttaa videot iPod muotoon (*mp4, *mov). Tänään aamulla kokeilin Outlookilla yhteystietojen ja kalenterien laittamista. Sain kaikki hyvin laitettua, mutta yhteystietoja ei voinut viedä vCard-muodossa, eikä kalenteria iCalendar muodossa, joten jouduin turvautumaan iPodSync-nimiseen ohjelmaan. Löysin sata muutakin eri tasoista ohjelmaa, mutta kaikki eivät olleet yhtä hyviä. Kaiken kaikkiaan loistava soitin, mutta ei täydellinen.

Yhteenveto
+ Käytettävyys
+ Visuaalisuus
+ Ominaisuudet
+ Kapasiteetti
+ Näytöntarkkuus

iTunes-riippuvuus
Tietokoneen kautta lataaminen
Oma liitäntä, ”pakote” lisälaitteiden ostoon
Akun lyhyt kapasiteetti videoiden katselua varten
Laitteen hinta

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

 

1 kommentti