Huomenta Suomi

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 19 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 17-vuotias.

En saanut unta. Menin nukkumaan yhdentoista jälkeen – melkein heti kun olin kirjoittanut eilisiltaisen bloggaukseni – ja nukahdin vasta kolmen jälkeen (katsoin kelloa viimeksi 3:40). Heräsin uudestaan luultavasti joskus puoli viiden aikoihin ja herätyskelloon puoli kuusi. Puoli kuudelta kävin suihkussa ja laitoin veden kiehumaan, eikä nyt edes väsytä. Valmistin pienen aamupalan itselleni.

Tällaisina aamuina on mukavaa olla pirteä ja tehdä aamupalaa (ottaa aamupalaa), kun mieli on tyhjä kaikista stressaavista asioista. Cappucino rauhoittaa (2-3dl kuumaa vettä + 2 pussia rainbowin Choco Cappucinoa). Mutta nyt aion nauttia UO:sta vajaan tunnin ajan. Ja katsoa sähköpostin. Ja ehkä irkata. En herännyt turhaan aikaisin. Hyvää viimeistä viikkoa ennen joululomaa!

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä