Edellisessä elämässäni tapani olivat täysin hukassa. Toivuttuani nuorena sairastamastani masennuksesta, en osannut edes pestä enää hampaita. Olin vuosia laiminlyönyt ihan normaaleja elämäntapoja, koska ajattelin, että niillä ei ole mitään merkitystä. Miksi huolehtia itsestään, kun millään ei ole mitään väliä muutenkaan? Se oli eräänlaista tarkoituksellista itsensä vahingoittamista, passiivisesti.
Kesti vuosia, ennen kuin sain normaalit tavat takaisin. Hampaidenpesusta tuli rutiini iltaisin, mutta aamuisin se ei onnistunut. Vihaan aamuja muutenkin, joten aamurutiinit ovat minulle myrkkyä. Onnistuin kuitenkin tekemään täyskäännöksen pitkäjänteisellä työllä. Aikoinaan RoutineFlow ja Habitify olivat iso apu. Nykyään pesen hampaat aamuisin ilman rutiiniappia.
Ilman rutiiniappeja en olisi onnistunut. Lokikirjan puolella olen maininnut useita erilaisia kokeilemiani sovelluksia kuten RoutineFlow ja vuonna 2021 kirjoitin kirjoituksen aiheella Paras app tapojen seuraamiseen (ja niiden ylläpitämiseen), mutta tässä kirjoituksessa keskityn pariin vähän uudempaan.
Finch
Finch on söpö maskotti, virtuaalinen lemmikki, vähän kuin nykyajan Tamagotchi (kuka muistaa vielä ysäriltä?). App on melko yksinkertainen, värikäs ja leikkisään tapaan, mutta laadukkaasti toteutettu. Otin sovelluksen käyttöön aikoinaan puhtaasti mielenkiinnosta ja sain puolisoni käyttämään sovellusta myös. Sitten se jotenkin jäi – kunnes puolisen vuotta sitten tyttäreni otti appin käyttöön ja hurahdimme sovellukseen taas koko perheellä.
App on ehdottomasti parhaimmillaan silloin kun sitä käyttää useampi henkilö, nimittäin meille suomalaisille yhteydenpito ja sosiaalisuus (ainakaan tälle introverttiperheelle) ei tule luonnostaan. Sovelluksessa voi lähettää toisille huomionosoituksia ja jopa perustaa ”sopimuksen” kaverin kanssa, jolloin on tilivelvollinen suorittamistaan tavoista.



Finch ei ole itselleni edes täysin toimiva sovellus tapojen seurantaan, se on vain ”kiva lelu” ja erityisesti yhteisen ilon jakamiseen tarkoitettu. Se tuottaa hauskoja ääniä ja animaatioita ja ymmärrän miksi tyttäreni pitää siitä, se kannustaa omalla tyylillään suorittamaan pieniä päivittäisiä rutiineja. Minulle se on puhtaasti muita varten, koska voin lähettää sillä haleja puolisolleni, lapsilleni ja äidilleni (kyllä, lasteni mummokin käyttää sovellusta). Joillekin sovelluksesta voi olla kuitenkin ihan oikeaa hyötyä.
Finch on ilmainen normikäytössä, kuukausimaksun kautta saa lisäkrääsää ostettua hahmolleen. Minä harvoin edes ostelen mitään, paitsi lahjoiksi läheisilleni. Appin valuuttaa, eli sateenkaarikiviä minulla on yli 20000, koska ei tule muuten ”pelattua” sovelluksella. Finchin tilastoja ja muita itseäni kiinnostavia ominaisuuksia ei oikein tule myöskään käytettyä, koska ne ovat melko kökön näköisiä ja haudattu asetusviidakon taakse.
Jos tavanomainen tilastointi ei kiinnosta ja haluat matalan kynnyksen, sosiaalisen tilastointiappin, suosittelen lataamaan Finchin. Laitan Finchiin itse lähinnä sellaiset pienet ja helpot tavat, jotka ovat viime hetken muistutuksina itselleni, mutta ei haittaa jos unohtuu suorittaa (esimerkki: kirjaa ylös kofeiininkäyttö HiCoffeeseen, juttele tyttären kanssa, kehu kaveria tai soita äidille).
Lataa Finch iPhonelle / Lataa Finch Android-puhelimelle
Forfeit
Forfeit on habit tracker on heille, joille mikään muu ei auta. Forfeit ei salli lusmuilua, vaan tapa täytyy kirjata todistusaineiston kanssa oikein, muuten tulee rankkua. Rangaistus voi olla vaikkapa tekstiviesti jollekin epätoivotulle, että ”Rolle kusi homman” tai rahalahjoitus tililtä bittiavaruuteen (Forfeit-kehittäjille).
Vaikka minusta tuli juoksija (lue myös: Jumittavasta ylipainoisesta nörtistä normaalipainoiseksi lenkkeilijäksi, 2022) ja keksin edelleen jatkuvasti uusia luovia tapoja motivoida itseäni juoksemaan, on silti hankalaa pitää yllä säännöllisyyttä. Olen huomannut, että minulle toimii ainoastaan päivittäinen juokseminen, jota pystyn ylläpitämään parisen kuukautta ilman vammoja tai jonkinlainen ”systeemi”. Päivittäisyydessä pysyy rutiini, koska tietää että ei ole vaihtoehtoja, eikä halua ”katkaista putkea”. Toinen vaihtoehto on olla juoksematta päivittäin, mutta epäsäännöllinen säännöllisyys on minun aivoilleni mahdotonta ymmärtää.
Yleensä kun tekee viikon juoksutreenin, tulee sellainen olo, että nyt voikin sitten vetää lonkkaa useamman päivän. On jostain syystä hirveän hankala saada samaa juoksuintoa uudestaan päälle. Vaikka olen käynyt lenkillä joka viikko jo useamman vuoden ajan, lähes joka kerta tuntuu ennen lähtöä yhtä vaikealta. Juoksukengät jalassa ulkona onkin jo sitten ihan toinen fiilis.



Päivittäisyys monessa asiassa on kuitenkin hieman hardcorea ihmiselle, joka ei ole atleettinen ammattilainen. Siksi jonkinlainen vastuu tarvitaan. Finchin kaltainen sovellus on liian lepsu, Forfeit on aivan toista ääripäätä. Forfeitin Overlord-tilassa on mahdollista luoda tapoja mitä kekseliäisimmillä tavoilla. Tekoäly on tässä sovelluksessa erityisen hyödyllinen, koska siltä voi suoraan kysyä millaisia tapoja kannattaisi lisätä. Uudet ominaisuudet ovat selkeästi vielä kehitteillä, mutta minua kutkuttaa tämä uudenlainen tapojen seuranta. Yksityisyys hieman arvelluttaa, mutta menkööt tämän kerran.
Tällä hetkellä olen asettanut itselleni tavoitteeksi mm.
- Juokse sisälenkki tai ulkolenkki kolme kertaa viikossa. Todisteeksi pitää laittaa kuva ulkoa, kuvankaappaus tilastoista tai kuva juoksumaton kilometreistä.
- Juo päivittäin 1500ml vettä. Todisteeksi kuva 1500ml juomapullosta täytettynä ja viimeistään klo 19 mennessä kuva samaisesta juomapullosta tyhjänä.
- Lue tai kuuntele kirjaa päivittäin vähintään 20 minuuttia. Kuvankaappaus Bookshelf appin päivätavoitteesta todisteeksi.
- Aamurutiinit: Koska aamut ovat vaikeita ja yritän harjoitella ajoissa heräämistä myös lomalla, olen laittanut ehdot, joiden mukaan minun pitää klo 9:30 mennessä laittaa kuva itsestäni siten, että viikset on ajettu. Tämä siksi, kun vaikka hampaiden harjaus on jo rutiini, kasvojen siistiminen ei.
- Nukkumaanmeno: Olen yökukkujana huono menemään nukkumaan ajoissa. Olen kokeillut monia eri tapoja kehittää tätä. SleepTownilla onnistuin kausittaisesti pari viikkoa, mutta pelillistäminen ei aivoilleni riitä. Nyt ”joudun” viemään laturin toiseen huoneeseen, ottamaan kuvan pistorasiasta johon laitan puhelimeni latautumaan. Laturin vieressä täytyy olla olohuoneen isokokoinen traakkipuu. Näin varmistun siitä, että en huijaa. Joudun myös ottamaan HUE:lla saammutetusta telkkarista kuvan ilman punaista valoa, näin ollen en voi huijata avaamalla telkkaria yöllä.
Forfeitin Overlord-ominaisuus maksaa kympin kuussa. Ilmaisessa versiossa voit lisätä ”vanhaan tyyliin” ilman tekoälyä kaverin, rankut ja summat sekä maksimissaan 1 aktiivisen tavan.
Lataa Forfeit iPhonelle / Lataa Forfeit Androidille
Jos nämä appit eivät kiinnosta, vanha kunnon Todoist on myös ihan hyvä. Siellä pidän kaikki päivän tehtävät ja myös osan rutiineista, kuten päivittäisen päiväkirjan kirjoittamisen. Näitä tuntuu turhalta kasata mihinkään accountability-sovellukseen kuten Forfeit, kun tapojen suorittaminen sujuu jo mainiosti. Kaikki tavat ovat tietysti Finchissä, jotta kuulen hauskoja ääniefektejä niiden suorittamisesta.
Kynä ja paperi on tietysti myös keksitty. Tyttäreni bujottaa osan tavoitteistaan.