Ei minkäänlaista itsekontrollia

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 18 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 18-vuotias.

En ole pitkään aikaan valvonut näin myöhään tavallisena viikonloppuna. Tämä valvominen voi johtua siitä että ei ole ketään vahtimassa kun vanhemmat on Kreikassa. Saisin satikutia. (Voisin vaikka lyödä vetoa että he lukevat tämän viestin kun tulevat ja antavat luennon itsekontrollista).

Tänään heräsin kahdentoista jälkeen, söin jotain, soitin kitaraa ja sen semmoista. Iltapäivällä istahdin tietokoneen äärelle ja hienosäädin sivuja, surffailin netissä, lajittelin digikuvia ja mitä nyt koneella yleensä teen. Sitten Juhani soitti. Lähdin katsomaan Juhanin uutta kämppää. Taitoin muutaman kilometrin kymmenessä minuutissa ja ei kestänyt kauaa kun jo ihastelin Juhanin uutta hörhelömattoa, tietokonepöytää ja jääkaappia. Vein sille tylsimykselle tv-sarjoja, koska sinne ei ole ilmeisesti kytketty vielä nettiä. Juhani vaati katsomaan elokuvan nimeltä Just My Luck, joka olikin ihan hyvä.

Sitten kello olikin jo yli kaksitoista. Lähdin yhden jälkeen polkemaan kotiin pimeässä. Kylmä ilma tuulahti kasvoilleni kun poljin takaisin Jyskään. Kuokkalan loppupäästä Viherlandialle päin oli täysin pimeä pyörätie. En nähnyt mitään kun sukelsin katuvaloista pimeälle ajotielle. Tuskin erotin Äijälänsillan, jolta Matti Nykänen hyppäsi alas (jos ei niin ainakin Pääkkönen leffassaan). Pääsin sillan yli ja otin kunnolla hikeä. Kun olin kotona, kävin suihkussa ja aloitin TV-sarjojen katsomisen velipoikien kanssa. Kuten tiedätkin, meillä ei ole TV:tä joten sarjat katsotaan koneelta. Sitten kello oli jo kolme aamuyöllä. Ja nyt se on kuusi. Kylläpä viisarit kiitää. Menenkin tästä nukkumaan. Hyvää yötä huomenta.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä