Big Brother

Big Brother, tuo vihattu ja rakastettu hollantilainen tv-formaatti. Silloin kun BB:tä ruvettiin lähettämään Suomen televisiossa, vihasin sarjaa yli kaiken. Olin kuin ne tuhannet muut BB-vihaajat, ketkä vaihtavat heti kanavaa kun Big Brotheria alkaa tunkemaan tuutista. Ajattelin, että kyseistä ohjelmaa ei katso kukaan selväjärkinen. Koko ajan etsin vastausta, miten ihmiset jaksavat katsoa jotain ääliöitä, jotka tekevät itsestään pellen koko maailman nähden?

Kaikki muuttui kun koitti Big Brotherin neljäs kausi, vuonna 2008. Telkusta tuli sattumoisin Big Brotherin ensimmäinen jakso ja ajattelin että jos katsoisin nyt tämän kerran. Ja minuahan alkoi kiinnostamaan. BB:n kaltainen sosiaaliporno on vain niin äärettömän koukuttavaa. Tajusin että aikaisemmat BB-vihat olivat vain sairaalloista ennakkoluuloa ja halveksuntaa Suomen tosi-TV:tä kohtaan.

Big Brother on tosi-TV-formaatti, jossa yleensä 12 kilpailijaa kerrallaan asuu 14 viikon ajan muulta maailmalta eristetyssä talossa. Viikoittain yksi tai useampi kilpailija häädetään talosta, viimeiseksi taloon jäänyt voittaa rahapalkinnon. Formaatin on luonut alankomaalainen John de Mol ja sitä on kehittänyt edelleen hänen omistamansa tuotantoyhtiö Endemol. Ohjelma on toteutettu paikallisina versioina lähes 70:ssä eri maassa.

Monessa maassa BB on jo poistettu ohjelmasta, koska ihmisiä ei enää kiinnosta. Suomi tulee tässäkin tapauksessa jälkijunassa. Tavallaan ymmärrän, koska Suomessa on paljon tv-riippuvaisia typeryksiä, eikä Suomen tv-ohjelmilla voi oikein kehuskella. Salkkareitakin katsoo niin harmillisen moni, vaikka koko show on aikuisten oikeasti pelkkää kuraa.

Yhä vieläkin pidän BB:n ideaa järjettömänä ja koko ohjelman sisältöä melko sieluttomana. Mutta syynä katsomiseen on paljon enemmän kuin pelkkä kännisten ihmisten hulluttelu. Olen nimittäin aina rakastanut psykologiaa ja olen aina tykännyt tutustua ihmisen mieleen tarkemmin. Ihmisen mieli on niin monimutkainen ja yksilöt reagoivat eri lailla eri asioihin.

On jännä seurata miten tietyt tapahtumat ja ketjut vaikuttavat ihmisiin. Tulee vähän sellainen olo kuin katselisi miten jyrsijä pääsee labyrintistä ulos. Miten joukko toisilleen täysin tuntemattomia ihmisiä tutustuu toisiinsa ja pärjää yhdessä asunnossa täydellisessä uutispimennossa? eikö koko ajatus ole loppupeleissä edes vähän kiehtova? Minusta ainakin on. En aiemmin tullut ajatelleeksi BB:n todellista viihdepitoisuutta.

Tietenkin joukkoon mahtuu jaksoja, joissa ei yksinkertaisesti ole mitään seurattavaa. Mutta kovin monessa jaksossa on sellaisia reaktioita ja asioita, joita ei voi katsoa pokkanaamalla, tai ilman voimakkaita reaktioita. Suomen maineen tuntien BB:ssäkin ryypätään, mutta sehän on ihan normaalia – sillä suomalaisen stereotypiahan on se että selvinpäin ei puhuta tuntemattomille, mutta kännissä puhutaan kaikille mitä vain ja mistä vain. Se vain on se suomalainen mentaliteetti, valitettavasti… mutta mikäpä sen hauskempaa kun katsoa miten ihmiset nolaavat itsensä.

Ehkä olen paska jätkä kun katson paskaohjelmaa paskaluukusta, mutta minusta BB:n katsominen tuo sellaista kivaa koti-illan tunnetta. Koska valtaosa suomalaisista tietää tai katsoo BB:tä, se on yleensä myös yleinen puheenaihe. Jotenkin on vain kiva spekuloida tapahtumia ja keskustella talolaisten käyttäytymisestä ja mielipiteistä. Se vain on se juttu.

Ketään suosikkia minulla ei talossa ole, eikä tule olemaankaan. En edelleenkään pidä sarjaa mitenkään kovin hyvänä, mutta sitä on kiva seurata. Kesken kautta en jaksa syttyä sarjaan, mutta kun alusta asti tulee seurattua niin katsomista ei ole tullut lopetettua. Jotenkin osaan kunnioittaa kahta tämän kauden asukasta, Esa A:ta ja 61-vuotiasta Terttua, jotka eivät käytä alkoholia. Toisaalta he ovat harmillisen hissukoita ja arkoja, eivätkä ole mukana porukassa. No luonnollistahan tuo, kun kännisiä ei jaksa katsella selvinpäin. Mutta toisaalta he saattavat lentää talosta hyvin nopeasti pellolle, suomalaiset tuntien.

Mutta tässäpä minun mielipiteeni Big Brotherista. Tiedän kyllä suomalaisia sarjoja, jotka ovat paljon Big Brothereita huonompia. Esimerkiksi yksi näistä on se surullisenkuuluisa Salatut Elämät. Sitä katsoo vain, jos haluaa nauraa.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää