Back to School

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 19 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 17-vuotias.

Outoa. Niin se vain meni. Kesäloma. Kouluelämään palaaminen on helppoa. Itseasiassa, en tiedä jaksaisinko enää lomailla, vaikka hassultahan tuo kuulostaa. Koulu auttaa heräämään ajoissa. Tänäaamuna tuntui ihan hassulta, kun en saanut enää unta kahdeksan jälkeen kun velipojat lähtivät kouluun. Itseltäni koulu alkaa vasta kahdeltatoista. En voi olla olematta vahingoniloinen niille, kellä alkaa kahdeksalta tai yhdeksältä, tai kellä alkoi koulu jo viime viikolla. Joillakin aika kulkee nopeammin.

Tänään vien mopokorttihakemuksen poliisiasemalle. Minulla on yhteensä neljä kuvaa. Kaksi viimen vuoden mustavalkoista tarrakuvaa ja jos ne eivät käy, niin mopokorttiin tulee neljä vuotta vanha passikuva. Kouluelämä helpottuu tänä vuonna. Tai siltä ainakin tuntuu, sillä valitsin minimimäärän kursseja tälle vuodelle. Tosin ranska ja espanja ovat vielä mukana, mutta ne ovat helppoja lisiä. Espanjan saan hyvin pidettyä, mutta ranskan numero pitäisi nostaa. Tällä viikolla alan työstämään uutta tilausta, nimittäin logoa eräälle tilipalvelulle.

Eilen katsoin uusimman Stargate Atlantiksen ja mustan komedian nimeltä Snatch. Snatch oli aika kehno, mutta ihan hauska mutukomedia. En ollut koskaan aikaisemmin ajatellut, että Englannissa tai jenkeissäkin olisi mustalaisia, vaikka tiesin mikä on mutu englanniksi. Sehän on ”Chipsy” tai ”Parker”. Vajaa tunti lähtöön. Menen kouluun bussilla siihen asti kun saan mopokortin. En tiedä ajanko talvella kouluun mopolla, sillä tuo Tunturi City käynnistyy huonosti kesälläkin. Ei ole kiva jos mopo hyytyy matkan varrelle kahdenkymmenen asteen pakkasessa. Mutta nyt tästä lähdenkin pikkuhiljaa. Hyvää koulupäivää niille, kellä se tänään alkaa!

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä