-
Netflix vihdoin Suomeen – Leffoja nopeasti ja helposti laitteesta tai sijainnista riippumatta
Vuonna 1997 perustettu Netflix on jo vanha yritys. Homma alkoi dvd-vuokraustyyppisenä palveluna ja siirtyi sittemmin täysin nettiin. Perinteisestä vuokrauspuljusta Netflix on kuitenkin aina poikennut siinä, että katselu ei ole kertaluontoista, vaan katsoa pystyy milloin vain maksamalla sen kympin ”jäsenmaksun” joka kuukausi. Olin kiinnostunut palvelusta jo vuosia sitten, mutta luonnollisestikaan palvelua ei vielä tuolloin Suomeen saanut.…
-
Red Bull Stratos – ei mikään tavallinen BASE-hyppy
Felix Baumgartner hyppää juuri näillä hetkillä stratosfääristä, eli noin 40 kilometrin korkeudesta. En jaksanut tonkia yksityiskohtia, mutta irkissä käytyjen keskustelujen (eli huhupuheiden) mukaan Felix on valmistautunut hyppyyn viitisen vuotta ja varsinainen hyppy kestää minuutteja. Nousu on kestänyt nyt muutaman tunnin livefeediä tuijotellessa. Katsojia livevideolla on tällä hetkellä reilut kuusi miljoonaa. Tietokonegrafiikalla toteutettu esittelyanimaatio antaa hieman…
-
Rahaongelmista eroon askel kerrallaan
Yli kaksi vuotta vanha artikkelini ”Velkaantunut: Rahaongelmista voi selvitä” on saanut tällä viikolla paljon trafiikkia ja kommentteja. Pelastin jopa jonkun elämän, mikä on aika hienoa. Ensin yllätyin kun minua niin kovasti kiiteltiin, mutta sitten luin tekstini uudestaan ja muistin missä jamassa itse olin kun velkatilanteeni kärjistyi. Rupesin tuon kirjoituksen aikaan ajattelemaan rahasta vähän eri tavalla…
-
Parhaat ilmaiset videonkatseluohjelmat Windowsille
Video-ohjelma on useimmille tietokonenkäyttäjille arkipäivää. Itselleni soittimen täytyisi olla oletuksena hyvin toimiva, ilman sen suurempia säätöjä. Pikanäppäimet ja tekstitykset ovat tärkeitä, sekä ominaisuuksien muokkaaminen lennosta. Koska monet eivät tiedä vaihtoehtoja, ajattelin vähän esitellä niitä. Windows Media Player Kaikille tuttu WMP soittaa kyllä yleisemmät muodot ja vielä enemmänkin kun asentaa hyvän kodekkipäkin, kuten CCCP:n. Sovellus on…