Auringon alla mietiskellen

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 11 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 19-vuotias.

Oletko koskaan miettinyt millainen on täydellinen kesä? Mielestäni täydelliseen kesään kuuluu sään puolesta lämmin auringonpaiste ja lämmin tuuli, myös helteet ovat osa täydellistä kesää. Unelmakesä on myös täynnä kavereita ja ystäviä ja ajanviettoa yhdessä. Limsaa, jäätelöä, ah. Myös matkustelu kotiSuomessa tai ehkä myös muualla tuo täydellisyyttä kesään. Minun kesäni ei tule olemaan täydellinen, mutta siviilipalvelus ei suinkaan pilaa sitä.

Huominen on tavallista ”kiireisempi” päivä. Aamulla menen Jyväskylän Ammattikorkeakoulun Mediatekniikan Insinöörikoulutuksen valintakokeisiin. Iltapäivällä menen ”voittamaani” energiajuomahaastatteluun Cumulus-hotellille, palkintona 40 euron lahjakortti Keskimaan puoteihin. Ja sunnuntaina onkin aika suunnata kohti Lapinjärven Siviilipalveluskeskusta. Saa nähdä mitä siitäkin tulee. Otan positiivista mieltä mukaan.

Rytmi on edelleen sekaisin. Tänään heräsin, no, myöhään, reippaasti yli puolenpäivän jälkeen. Pitää mennä tänään ajoissa nukkumaan huomista valintakoetta ja sivariaikaa ajatellen. Kyllä se tästä oikenee. Kesä on vasta aluillaan ja se jatkuu kullakin, oli se sitten täydellinen tai ei.

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 30-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä itse perustamassaan digitoimistossa ja SaaS-palvelua kehittävässä startupissa, verkkosivujen tekijä, sosiaalisen median asiantuntija ja koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Suurin osa päivästä kuluu hevimusiikin ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Twitter, leffat ja erikoisoluet lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

 

2 kommenttia

  1. Nikke

    Heis!

    Vaihtaisitko linkit-osiosta sivujen linkin uuteen.

    Saat muuten kertoa kaiken tuosta sivarista! Itse menen vasta ensi vuonna…

  2. rolle

    Juu vaihdoin. Kirjoitan sivaripäiväkirjan :)