Suomen Kuurosokeat ry:n nuorten IT-viikonloppu Laajavuoressa

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 14 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 22-vuotias.

Lähdimme perjantaina Laajavuoren Rantasipi-hotelliin, jossa oli luvassa Suomen kuurosokeiden nuorten kokoontumista IT-viikonlopun merkeissä. Odotin viikonlopulta paljon ja ilahduin kun pääsi taas tapaamaan kavereita viittomakieliseltä rintamalta. Paikalle saapui yllättävän vähän porukkaa, vaikka kyseessä oli tavallaan koko Suomen kuurosokeiden nuorten tapaaminen. Paikalla oli lähinnä usherin syndroomaa sairastavia, tai minun tietooni ei ainakaan tullut muita kuurosokeutta aiheuttavia sairauksia.

Minulla on vielä ohjelma tallessa, jonka ei pitäisi olla mitään salaista tietoa, joten julkaisen sen tässä sellaisenaan. Tein pieniä lisäyksiä väleihin selkeyttääkseni mitä viikonloppuna oikeastaan tapahtui. Kaikkea en tiedä, koska Lotta villiintyi välissä ja menin hänen kanssaan sitten leikkihuoneeseen. Oloni tuntui ajoittain muutenkin hieman ”irralliselta”, kun esimerkiksi missasin ihmisten esittelyt ensimmäisenä päivänä. No, olinhan tavallaan Lotan vahtina ja tulkkien ja ohjaajien lisäksi niitä ainoita kuulevia ihmisiä… kivaa oli silti.

Pe 01.10.2010

Klo 17.00 saapuminen ja majoittautuminen
Olimme paikalla ensimmäisinä. Pihalla kerroin kuurosokeiden IT-asiantuntija Rauno Jäntille linja-autossa sattuneesta tapauksesta. Sisällä tapasin ensimmäistä kertaa ainakin kuurosokeiden IT-toimintavastaavan Seppo Teron ja IT-päällikkö Marko Vainiomaan.

Kuva IT-kokoontumisesta Laajavuoren hotellin konferenssihuoneesta
Yksi ainoita kuvia joita otin koko viikonlopulta. Julkaisin kuvan lupaa kysymättä, mutta onneksi kuvassa näkyy vain ihmisten takaraivot, eikä esiintyjien kasvoja erota. Kerro jos sinua haittaa niin otan kuvan pois.

Klo 18.00 aloitus ja päivällinen
Porukan kokoontumisen jälkeen saimme tietää että luvassa on melkoisen vapaa ilta. Emme olleet ottaneet uimakamppeita mukaan, joten emme käyneet koko iltana kylpylän puolella. Seisovan pöydän ruoka oli hyvää ja ilta menikin syödessä ja jutellessa. Kun muut lähtivät kylpylälle päin, tilasimme taksin kotiin. Lotta ihastui leikkihuoneisiin heti ensimmäisenä päivänä, siellä oli mm. pallomeri ja pomppulinna.

La 02.10.2010

Klo 9.00 aloitus ja Suomen Kuurosokeat ry:n IT-palveluiden esittely
– IT- ja viestintäkoulutuksen esittely
– IT-tukipalveluiden esittely
– Mediatuotanto
– Sonetti-toiminta
Klo 10.00 Firmojen esittely; Polarprint Oy, KL-support Oy
Klo 10.30 Aloitetaan tutustuminen firmojen apuvälineisiin ryhmissä
Tässä olin itsekin jonkin aikaa mukana. Apuvälineet olivat sekä yllätys että pettymys. Tykkäsin tekstinsuurennuslaitteista, kuten Amigosta (kuva alla). Amigossa pystyi muuttamaan jopa tekstin ja taustan värejä ja kontrastia.

Kuva Amigo-suurennuslaitteesta

Pettynyt olin hieman Linux-Ovi-systeemiin, jos se edes Linux oli. Vaikutti erehdyttävästi DOSilta, mutta kuulemma rakentui sen päälle. Mielestäni DOSista kehitetty sovellus tai järjestelmä ei ole Linux ja nimi on jotenkin harhaanjohtava. Eniten harmittaa että ei-niin-nörteille kuurosokeille jää hieman väärä kuva ”Linuxista”.

Kuvittelin jotenkin että kuulonäkövammaisille, näkövammaisille ja sokeille olisi kehitetty ihan kunnon distro, kuten BLINUX (Blind + Linux) ja Vinux (Linux for the visually impaired), jossa olisi valmiina kaikki sokeiden tarvitsemat esteettömyystyökalut, muutakin kuin Mikropuheella varustettu selain. Linux-Ovissa oli ainoastaan yksinkertainen selain, jonka olisi varmasti saanut paljon kätevämpäänkin ympäristöön. Toiminee kuitenkin ainakin vanhemmilla näkö- ja/tai kuulokykynsä menettäneillä ihmisillä, kuten Marko mainitsikin.

Suomen Kuurosokeiden ry:n Tuntosarvi-lehden numero 3/2009 kertoi Linux-Ovesta seuraavasti:

Linux-Ovi sopii henkilöille, jotka käyttävät tietokonetta pääasiassa vain julkaisujen lukemiseen ja sähköpostiin ja jotka eivät halua opetella Windowsin käyttöä. Linux-Oven avulla tietokonetta voidaan kuitenkin käyttää monipuolisemmin kuin mihin DOS-Ovi antaa mahdollisuuden. Sähköpostin sekä julkaisujen lukemisen avulla voi lukea erilaisia muita tiedostoja kuten PDF- ja Word-asiakirjoja ja kuunnella useita Internet-radioasemia. Linux-Oven käyttäjiä on tällä hetkellä kolmisenkymmentä, mutta määrä on kasvussa. Erityisesti kuulovammaisilta käyttäjiltä on tullut myönteistä palautetta Linux-Oven helppokäyttöisyydestä.

DOS on 1981-luvulla kehitetty ja nykyään erittän vanhentunut käyttöympäristö. DOSin tipahdettua milleniumin myötä, sitä ei ole enää käytetty juuri missään sen kehittymättömyyden takia. Windowseissa tosin yhä on DOSiin perustuva komentorivitulkki, joka on ihan hyödyllinen jos tarvitsee porautua Windowsin kuoren alla lepääviin asiantuntijatyökaluihin. Esimerkiksi Yliopistolla sivarissa ollessani käytin paljonkin Windowsin komentoriviä UnxUtilsin kanssa. UnxUtils toi Unix/Linux-komennot Windowsiin, mutta se ei tee Windowsista tahi DOSista Linuxia. Näin ollen en käsittäisi myöskään Linux-Ovia Linux-käyttöjärjestelmäksi. Korjatkaa jos olen väärässä.

Esimerkkikuva pistenäyttölaitteesta

Pistenäyttöjä olinkin jo aiemmin tutkinut. Pistenäyttö (lue: Pistekirjoitusnäyttö) on laite jonka avulla sokea tai näkövammainen voi käyttää tietokonetta pistekirjoituksen avulla. Ohjelma tarkkailee tietokoneen näytön tapahtumia ja lähettää ne pistenäytölle, joka näkyy näytön pinnalle nousevina tappeina. Pistenäytössä on omat selausnäppäimet jolla pystyy tutkimaan tietokoneen ruutua muualtakin kuin kohdistimen kohdalta. Käytännössä hyvän pistenäytön avulla tottunut aistirajoitteinen käyttäjä pystyy käyttämään tietokonetta siinä missä näkevätkin.

Klo 12.00 Lounas
Klo 13.15 Jatketaan apuvälineisiin tutustumista
Klo 14.15 Päiväkahvi tutustumisen lomassa
Klo 15.30 Kokoonnutaan pohtimaan tulevaisuuden apuvälinettä ja annetaan palautetta apuvälineistä
Klo 16.30 Päivällinen
Kylpylä alkaa!
Klo 21.00 – 23.00 Hohtokeilailu

Suuren osan päivästä olin Lotan kanssa leikkihuoneessa. Ja olihan meillä mukavaa. Lotta nukkui noin tunnin unet väsähtäessään päivällä. Vieraassa paikassa Lottaa on todella hankala saada nukahtamaan, mokoma jääräpää. Pääsin siis välissä myös osallistumaan keskusteluun. Vinkkasin yleisölle Blinuxista ja Vinuxista ja kerroin toteutusideoitani Linuxin suhteen.

Lotta ajaa lelupyörällä Rantasipin leikkihuoneessa

Illalla söimme ja lähdimme kylpylään. Veera ja Lotta menivät naisten puolelle ja minä menin miesten puolelle. Paikka oli hieman sekavasti rakennettu, nimittäin oikeaa paikkaa joutui kunnolla etsimään. Onneksi sentään ovissa tekstit olivat isolla kirjoitettu, näkövammaisia ajatellen. Mutta mikä tungos! Ihmisiä joka puolella. En meinannut löytää vapaata kaappia. Kaapit oli tyhmästi sijoiteltu niin että yksi ”kaapillinen” oli jaettu kahtia, jolloin kaapin jakaja joutui riisumaan ja pukemaan melkein tuntemattoman ihmisen ihossa kiinni.

Uimahousut olin ostanut City Marketista ja joku väitti ettei uusia saa alle 20 eurolla. Itse löysin alle kympillä ja olisikohan maksaneet vaivaisen euron. Uimahousut olivat 1-7 euron hintaisia ja hintaan nähden laadukkaita. Kokoja ei vain tahtonut löytyä. Lopulta löysin kuitenkin mustat L-52-kokoa olevat apulahkeiset uimahousut, jotka eivät olleet liian isot eivätkä pienet. Niillä oli hyvä uida.

Saunatilat olivat hyvät. Kävin ainakin Mökkisaunassa, City-Saunassa ja Korpisaunassa. City-Saunassa oli televisio, joka pyöritti TV5-kanavaa. Ohjelmaa ei jaksanut kauaa seurata ja saunan lämpötilakin oli turhan laimea. Mökkisauna oli ok, mutta eniten pidin Korpisaunasta. Korpisauna oli tumman puinen, pilkkopimeä ja ihanan kuuma. Valaistus oli himmeä ja korpimainen ja taustalta kuului pöllön huhuilua ja muita ja metsän ääniä. Suorastaan nautin Korpisaunan löylyistä.

Altaat olivat pettymys. Kylpylässä oli yksi iso yleisurheilumainen uima-allas, iso allas jossa oli porepisteitä, lasten allas, kylmä-allas ja kuuma poreallas eli palju. Yleisessä altaassa pulikoiminen ei tuntunut miltään, vaikka näköalat ikkunasta olivat huikeat. Lasten allas oli hyvä, ainakin Lotta tykkäsi. Paljusta emme kauaa päässyt nauttimaan ja siihenkin piti jonottaa. Varmaan kolmisen perhettä istui vieri vieren samassa paljussa, oli hieman noloa. En tykännyt siitä väenpaljoudesta, enkä siitä että kaljaterassi oli ihan yleisen altaan vieressä. Vanhat humalaiset kääkät katselivat teinien pyllyjä…

Noin tunnin jaksoimme kylpylässä hengailla ja lähdimme takaisin hotellille päin ja sieltä kotiin nukkumaan. Lauantai oli vilkas päivä ja kotiin tultua väsytti melkoisesti.

Su 03.10.2010

Klo 09.00 Muuttuva kommunikaatio
Heti aamusta keskusteltiin erilaisista kommunikaatiotavoista. Osa kuurosokeista on käynyt normaalin koulun, eikä sen takia osaa välttämättä edes viittoa. Veera kävi kuurojen koulun ja omaksui viittomakielen ja kuurojen kulttuurin täysin ja siitä olen kyllä iloinen. Myöhemmällä iällä viittomakieltä kuitenkin tarvitsisi, tai ainakin se olisi äärimmäisen hyödyllinen kuulon heikentyessä ja ikäihmisenä sitä on sitten hitaampi ja vaikeampi opetella. Motivaatiosta puhumattakaan.

Kun kyseltiin muista päivittäisistä kommunikaatiotavoista, sain tilaisuuden kertoa IRC:stä. Moni ei ollut IRCistä kuullutkaan, kun taas minulle ja Veeralle se on arkipäivää. Irkissähän alunperin tapasimmekin. IRC on ensimmäisiä pikaviestimiä ja olen kirjoittanut siitä pienen oppaankin, joten en lähde siitä tässä sen kummemmin valottamaan.

Olen nykyään huomannut että kuuleville ja ”taviksille” IRC ei ole vakavastiotettava paikka. Oma kanavani pulina alkaa esimerkiksi olla jo tällainen yleisen perseilyn kenttäpaikka. Kerroin kuitenkin myös ircnetin puolella olevasta #viitotaan-kanavasta, jolle pyritään keräämään viittomakielisiä irkin käyttäjiä. Quakenetin -kanava on melko uusi kanava erityisesti kuurosokeille, heidän läheisilleen ja asiasta kiinnostuneille. Tällä hetkellä kanavalla irkkailee kolme kuurosokeaa ja minä. Kanavalle on tulossa omat sivutkin ja pyrin kehittämään IRCiä myös kuurosokeiden kommunikaatiovälineenä. IRCiä pystyy käyttämään pistekirjoituslaitteillakin, onhan se pelkkään tekstiin perustuvaa.

Moni innostui irkistä, vaikka sitä vastustaviakin kommentteja esiintyi. IRC-ajatuksesta eivät tykänneet ainakaan suurimmat lifettäjät, mutta eipä tuo ole ihmekään. Toisaalta IRCiä voi käyttää melkolailla missä vain laitteesta riippumatta.

Klo 10.00 Mitä SKS:n IT-palveluilta halutaan? Risut ja ruusut IT-palveluista. Viikonlopun yhteenveto ja jatkojen sopiminen
Klo 11.30 Lounas
Klo 12.30 Kiitos ja kotiinlähtö!

Kaikenkaikkiaan viikonloppu oli oikein mahtava. Erityisesti tykkäsin Pirkolan veljesten kanssa juttelemisesta, he ovat aina niin mukavia. Aarne käyttää nykyään juttelemiseen lähes pelkkää taktiilia viittomakieltä. Aki on muuttanut Jyväskylään ja pitäisi mennä käymään joku päivä. Kovin moni ei uskaltanut suoraan tulla minuun tutustumaan, mutta eipähän tuo haittaa. Viikonlopun jälkeen sain kuitenkin monelta uudelta tyypiltä Facebook-kaveripyyntöjä ja olen siitä mielissäni. Tällaisia täytyy saada lisää. Tulen paikalle ehdottomasti seuraavallakin kerralla.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

 

7 kommenttia

  1. sepe

    Kyllä se Linux-Ovi on tehty ihan Debian Linux ympäristöön. Siitä on karsittu graafinen työpöytäympäristö pois ja toimii vain ja ainoastaan merkkipohjaisessa tilassa. Uusin Linux-Ovi ohjelmisto toimitetaan Debian 5.0 (Lenny) distrolla. Se on helppo siirtymävaihe niille, jotka haluavat edelleen toimia pelkästään merkkipohjaisessa ympäristössä. Viikonlopun Linux-Ovi ohjelman demoaminen epäonnistui, koska siihen tilanteeseen Linux-koneelle ei saatu nettiyhteyttä, joten ainoa, mitä pystyi tutkimaan, oli ennalta ladatut luetus julkaisut. Sähköpostin käyttö ja internetin selaaminen jäi siis kokonaan porukoilta kokematta.

  2. rolle

    Sepe, Kiitos kommentista. Korjasin tekstiä. Marko varmaan selitti sitten huonosti sanoessaan että pohjautuu DOSiin, mitään ei maininnut Debianista ;-) itse olen käyttänyt kyllä Linuxia grafiikattomana pidempäänkin, mutta minusta tuntuu että Linuxin grafiikaton ympäristö ei ole niin ”dosmainen” kuin miltä Linux-Ovi vaikutti… Nettiongelmista kuulinkin, harmillinen juttu.

  3. sepe

    Se DOS-Ovi ohjelmaan pohjautuminen tarkoittaa lähinnä sitä, että siinä Linux-Ovi ohjelmassa on otettu malli ulkoiseen olemukseen suoraan DOS-Ovi ohjelmasta eli se näyttää käyttäjälle lähes yksi yhteen samalta kuin vanha DOS-Ovi. Siinä on siis valikkomainen rakenne ja helpoimmillaan käyttäjän tarvitsee osata painaa suunnilleen enteriä, nuolinäppäimiä ja Esc’iä ja antaa päivän lehteä haettaessa lehden kaksikirjaiminen aliasnimi. Tällä koitetaan pitää jo iäkkäämmät näkö- ja kuulonäkövammaiset tietokoneen käyttäjät vielä itsenäisen lehdenluvun ja sähköpostin / alueviesteilyn parissa. Siis ne henkilöt, jotka eivät jostain syystä halua tai kykene oppia rajusti uudellaista toimintaympäristöä.

  4. rolle

    Kiitos selvennyksestä. Ihmekös kun tuo oli niin kovasti DOSin tuntuinen. Marko mainitsikin että systeemi on iäkkäimmille mielekkäämpi.

  5. Lukija

    Hei!

    Blogisi on asiallinen ja mukava, mutta sitä on aika hankala lukea, sillä käyttämäsi fontti on kellertävä. Käytän selaimena Operaa. Näköni on huono, mutta täysin laseilla korjattavissa. Onko blogin fontin väriin jokin syy? Myös blogin teksti on aika pientä, vaikka sen saakin isommaksi Ctrl + -komennolla.

  6. Lukija

    Anteeksi, löysinkin kontrastinappulan… (käyn vähän hitaalla). Toivottavasti et pahastunut edellisestä viestistäni.

  7. Rolle

    Lukija, Kiitos palautteesta. Fontin väri istuu parhaiten ulkoasuun. Kiva, että löysit kontrastinappulan :-) Sivuistani on olemassa myös täysin esteetön versio, jos koruttomuus ei haittaa. Kirjoita vain perään ?esteeton, tai klikkaa oikeassa ylälaidassa olevaa lamppua. Tämän sivun esteetön versio näyttää tältä.