Arkistomatskua
Otathan huomioon, että tämä on yli 17 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 20-vuotias.
Rick Rikeriä pistää muunneltu sudenkorento, mikä antaa hänelle yliluonnollisia kykyjä. Poika etsii itsestään sankaria yrittäessään pelastaa hätää kärsiviä ihmisiä. Kamppaillessaan pahiksia vastaan ja estääkseen sukulaisiaan kuolemasta Rick etsii keinoa paljastaakseen tosi-ihastukselleen rakkautensa.
Epic Movien jälkeen puoliksi vannoin etten enää ikinä katso tunnetuista erikoistehosteleffoista parodioita. Tutustuin löyhästi Superhero Movieen ennen elokuvateatteriin menemistä ja huomasin että kyseessä on elokuva Mies ja Alaston aseen tekijöiltä ja vielä sen lisäksi leffassa on kyseisestä elokuvasarjasta tunnettu hullunhauska Leslie Nielsen. Nämä kaksi asiaa riittivät lippujen hankkimiseen. Silti, mielessä oli koko ajan entä jos tämä on taas täysi floppi, pelkkä kasa paskaa, kuten Epic Movie tai Meet the Spartans. No, kiitin onneani siitä että Craig Mazin ei ohjannut näitä kyseistä kahta leffaa, vaan esimerkiksi Scary Moviet, jotka olivatkin ihan katsottavia.
Sori häiriö, tämä on härski oman firmani mainos, teksti jatkuu alapuolella...
Digitoimisto Dude Oy -mainos:
Tarvitsetko laadukkaat ja helposti päivitettävät verkkosivut?
Nämäkin sivut joita juuri nyt katselet ovat käsintehtyä, kotimaista laatua. Toteuttamamme WordPress-verkkosivut latautuvat supernopeasti ja ovat naurettavan hyvännäköisiä. Emme käytä valmispalikoita, vaan suunnittelemme ja koodaamme kaikki käsin itse. Yrityksemme on ollut toiminnassa vuodesta 2013 ja kasvu on ollut tasaista. Meihin luottaa jo sadat asiakkaat. Tutustu lisää ja ota yhteyttä!
Yllättäen elokuvasta olikin suurta iloa. Nauroin katketakseni useammassakin kohtaa. Elokuvan juoni perustui melko tarkasti Spidermanin kahteen osaan, mutta sisälsi myös löyhästi otteita X-Men ja Fantastic 4 -elokuvista. Näyttelijätvastineet olivat hyvin valittuja ja osuvia. Juoneen oli lisätty hauskoja piirteitä ja muutoksia ja oikean ivallisen parodian maku tuli selkeästi näkyviin ja musta huumori sai kukoistaa. Sain pidellä mahaani toden teolla katsellessa esimerkiksi Leslie Nielsenin sekoiluja. Noh, täytyy myöntää että leffassa oli pari huonoakin vitsiä, X-Men-jutut eivät niin paljoa naurattaneet. Joka tapauksessa, viihdettä oli suurin osa ajasta. Luulin tästä rainasta huonompaa joten sain todella yllättyä. Ratkiriemukkainta sitten Boratin!
4/5
mustikkasoppa
Oli oikein hauska leffa. En edes älynnyt että tämä oli samaa sarjaa kuin Epic Movie ja muut vastaavanlaiset. Suosittelen!
YJ
Jotenkin Scary Movie kolmosen jälkeen mulla meni maku näistä. Epic Movie oli älyttömän huono. Tai sitten huumorini ei riitä.