Nykyään kahdenkeskinen aika on sellaista, jota ei halua jakaa kenekään muun kanssa, edes netin ihmisten. Sitä se ikä varmaan teettää. Vähemmän somessa, enemmän tosielämässä.
Näin kirjoitin viime vuonna. Pitää jossain määrin edelleen paikkaansa.
Päivä on rento, vaikka suurin osa ajasta meneekin lähinnä Microsoftin oikkujen kanssa tapellessa (poikani sai Windows-tilinsä solmuun, eikä Family Safetyyn ole tehty helpoksi tilin ja laitteen vaihtamista).
Vaimollani ei ole hääpäivän suhteen suuria toiveita, ei ole minullakaan. Eli herkkuja, pizzaa ja hyvä elokuva. Tykkään siitä, että elämä on näin yksinkertaista. Ei tarvitse stressata asusteita tai järjestää hienoja illallisia. On mukavaa, kun voimme olla näin. Ollaan vaan tällaisia hömelöitä.
Onnea me! ❤️
Tässä kirjoituksessa on 125 sanaa. Blogi on osa Fediversumia, voit tykätä ja kommentoida seuraamalla blogia Mastodonissa.
Päivän saavutukset kirjoittamishetkeen (23:33) mennessä
Vuosi sitten tänä päivänä
Päivä 13392 – hääpäivä
Tänään vietämme Veeran kanssa 17-vuotishääpäiväämme. Kohtalaisten yöunien jälkeen päätämme lähteä ulos ”treffeille”, vaikka hetki vähän viivästyykin pienen force majeuren vuoksi. Fiilis säilyy hyvänä koko päivän. Maittavan aterian jälkeen kahvilaan jatkamaan keskusteluja. Naurua ja diipimpää.
On mukavaa olla tällaisessa hyvässä ja turvallisessa suhteessa. Muistan aina sanoa puolisolleni, miten paljon häntä rakastan ja kuinka mukavaa on, että voin olla avoin, oma itseni. Pyrin olemaan mahdollisimman epätyypillinen mies, olenhan tällainen neurodivergentti otus. Olen oppinut itsestäni valtavasti puolisoni kautta, ennen kaikkea sitä miten ei tule ajatella jatkuvasti itseään.
Tänä vuonna emme ottaneet selfietä Instagramiin (Veera ei edes ole siellä nykyään) tai muutenkaan hihkunut päivästä mitään somessa tai missään muuallakaan ja hyvä niin. Tätä kirjoittaessa kuitenkin hieman viiveellä laittelen Mastodoniin pientä päivitystä.
Nykyään kahdenkeskinen aika on sellaista, jota ei halua jakaa kenekään muun kanssa, edes netin ihmisten. Sitä se ikä varmaan teettää. Vähemmän somessa, enemmän tosielämässä.
Hämmentävää silti, ilta menee taas koodatessa. Ehkä huomenna jotain muutakin.
