Mikä lokikirja?

Rollemaan kapteenin lokikirja on Rollen kevyt päiväkirja ja päivittäinen kirjoitushaaste. Tavoitteena on kehittää mielenterveyttä, kirjoittamisharrastusta ja madaltaa kynnystä itseilmaisuun.

Päivä 13758

Nykyään kahdenkeskinen aika on sellaista, jota ei halua jakaa kenekään muun kanssa, edes netin ihmisten. Sitä se ikä varmaan teettää. Vähemmän somessa, enemmän tosielämässä.

Näin kirjoitin viime vuonna. Pitää jossain määrin edelleen paikkaansa.

Päivä on rento, vaikka suurin osa ajasta meneekin lähinnä Microsoftin oikkujen kanssa tapellessa (poikani sai Windows-tilinsä solmuun, eikä Family Safetyyn ole tehty helpoksi tilin ja laitteen vaihtamista).

Vaimollani ei ole hääpäivän suhteen suuria toiveita, ei ole minullakaan. Eli herkkuja, pizzaa ja hyvä elokuva. Tykkään siitä, että elämä on näin yksinkertaista. Ei tarvitse stressata asusteita tai järjestää hienoja illallisia. On mukavaa, kun voimme olla näin. Ollaan vaan tällaisia hömelöitä.

Onnea me! ❤️

Threads-päivitys: Tänään 2. heinäkuuta vietän puolisoni kanssa hääpäivää. Olemme olleet naimisissa 18 vuotta, yhdessä 19 vuotta. Nykyään kahdenkeskiset asiat ovat sellaisia, joita ei enää halua jakaa Internetin kanssa. Sitä se ikä varmaan teettää. Vähemmän somessa, enemmän tosielämässä. Ei siis enää vuosittaista pariselfietä, mutta tässä kuitenkin joitakin kuvia vuosien varrelta, osa ennen julkaisemattomia. Onnea me. Veera, olet paras ystäväni ja rakastan sinua

Tässä kirjoituksessa on 125 sanaa. Blogi on osa Fediversumia, voit tykätä ja kommentoida seuraamalla blogia Mastodonissa.

Fediversumi -reaktiot

Päivän saavutukset kirjoittamishetkeen (23:33) mennessä

Kuva Rolle Laukkarisesta

Rolle Laukkarinen

Kirjoittaja on 37-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää