Migreeni alkaa jo aamulla. Lääkkeiden voimien pyristelen työpäivän läpi ja koitan ottaa rennosti. Hämmentävää kyllä, saan silti paljon aikaan, vaikka päässä on vain sumua. Myös uutta open source -työkalua maailmalle, nimittäin timely-mcp-server. Assistenttini kliksuttelee päivän aikaansaannokseni suoraan Timely-tuntikirjanpitoon ilman että minun tarvitsee edes kirjautua sisään.
On aika hieno juttu, että kaikki manuaaliset vaivalloiset kliksutteluasiat voi nykyään ulkoistaa kloonilleen. Kun ennen piti klikkailla valikoita läpi ja copy-pastettaa jotain tekstiä tai kuvia jonnekin, nämä kaikki voi nyt laittaa agentin hoidettavaksi ja samalla voi juoda vaikka kupin kahvia tai keskittyä oikeasti tärkeään, myyntiin, muiden auttamiseen tai kivojen juttujen koodaamiseen. Agentin saa kytkettyä nykyään ihan mihin tahansa. OpenClawia en suosittele ja agenttien kanssa saa olla varuillaan muutenkin, sen opimme taas hiljattaisesta incidentistä Clinen kanssa.
Olen innoissani siitä, että saan tehdä päivittäin minulle mieluisia nörttijuttuja. Olen onnekas.
Migreeni, postdrome ja aivosumu vetää mielialan matalaksi ilman mitään syytä. Olo on nolla, vaikka on perjantai ja pitäisi olla iloinen. Silmiä myös särkee, lääke ja pääkopan tyhjeneminen väsyttää. Kroppa on kunnolla koetuksella. Onneksi nyt voi levätä.
Tässä kirjoituksessa on 199 sanaa. Blogi on osa Fediversumia, voit tykätä ja kommentoida seuraamalla blogia Mastodonissa.
Päivän saavutukset kirjoittamishetkeen (20:26) mennessä
Vuosi sitten tänä päivänä
Päivä 13274
Seitsemän tuntia, viisi minuuttia unta. Tällä kertaa unipisteet ovat 78/100 ja unenlaatu 91%. Kerrankin. Näen jopa unia, vaikka en enää niitä muistakaan. Kuvittelen, että on lauantaiaamu ja siksi herään hieman myöhässä. Herätyksenkin olen laittanut jostain syystä myöhempään.
On taas se tunne, että päivät toistavat itseään. Torstaisin on aina sama kuvio. Toisaalta, tutut rutiinit tuovat turvaa. Lähdemme Lotan kanssa jalan koululle, kuten joka aamu. Torstaisin meillä on kuitenkin tapana koukata Coffean kautta. Tästä on tullut jokaviikkoinen juttu ja enää meiltä ei enää tarvitse edes kysyä mitä haluamme, aina samat kaksi vahvaa pientä Cappuccinoa mukaan, kiitos. Tämän jälkeen maan alta ”kaasukammion” (tietäjät tietää) läpi Väinönkadun rinnettä päin. Minä puikahdan terapiaan ja Lotta kouluun.
Meleni matkaa menneisyyteen, kun istun terapian pehmeällä sohvalla. Höpötettyäni aikani, huomaan lähteväni lounaalle. Aika menettää jännästi merkityksen, kun jää ajatustensa imuun. Seuraavaksi löydän itseni pikaruokalasta ja sen jälkeen toimistolta. Palaveriin valmistautuminen, kravatti suoraan ja Teamsiin. No, ei minulla oikeasti kravattia ole, eikä edes pukua. Kunhan paita on oikein päin päällä. ”En tiedä, miten vaatetus tähän liittyy. Ei puku ratkaise mitään.”, kuten Iryna Tsabanova sanoo Trump-Zelenskyi -kohusta.
Iltapäivällä pääsen hengähtämään ja tuijotan tehtävälistaani. Töistä on nyt pois laskujeni mukaan viisi (5) ihmistä eri syistä. Se on aika paljon. Tästä syystä paikkailen lähinnä muita. Onneksi meitä on poissaoloista huolimatta vielä yhteensä kymmenen. Eivät hommat tähän kaadu. Hetkellisen kuorman lisääntyäessä tulee silti mieleen menneisyyden tilanteet, joissa oli ikään kuin monta hattua päässä, monen eri roolin hommia. Nyt sen huomaa, miten paljon helpompaa on, kun voi keskittyä vain yhteen tonttiin ja on tekijöitä hoitamaan muita tontteja.
Jostain puskee jatkuvasti läpitunkeva suru ja epätoivo, vaikka kaiken pitäisi olla hyvin. Syitä ei ole tiedossa. Lienee tämä kevät ja liiallinen kiire. Kuorma ja kuluttavuus ei varmaan koskaan helpota? Ja vaikka helpottaakin, tunnun hakevan aina jostain jotain täyttymyksen tunnetta? Miksi aina pitää saada aikaan jotain hienoa ollakseen tyytyväinen itseensä? Miksi ei voisi edes yhden päivän laiskotella menemään töissä ja olla silti iloinen? Miksi pitää pingottaa niin maan perkeleesti?
Olen huomannut, että en iltaisin jaksa oikein päiväkirjaa päivitellä. Olen kahdeksan jälkeen aivan loppu. Siksi näin työpäivän päätteeksi on jotenkin helpompaa, kun ajatus vielä edes jotenkin kulkee. Voisi ottaa tavaksi näin.
Kello on 18:24. Lopetin työt kuudelta, kuten pitääkin. On aika lähteä kotiin. Kerrankin ”ajoissa”.
