↑↓ liiku Enter avaa Esc sulje Satunnainen kirjoitus
Lokikirja

Kylmä kuuma kylmä

112 sanaa

Jostain syystä torkutan aamuisin. Viime aikoina olen saanut unta liian myöhään ja herännyt liian aikaisin. Taidan käydä vähän kierroksilla. Onneksi ehdin silti seitsemän maissa lenkille juoksemaan aamuisen viisikilometriseni.

On vasta tiistai, mutta tuntuu kuin olisi käynyt läpi toisen maailmansodan. Mutta ilmankos, kun tuottavuusprosentti on 84%.

Tänään on ollut mukavan lämmin päivä. Oikeassa se Elijah töissä kuitenkin oli, kun sanoi että tuuli on vielä viileä. Niin on.

Tunnin päästä Suomen jääkiekkopeli. Vastassa taitaa olla Tshekki. Edelleen tykkään katsoa, jostain syystä. Kai siinä sitä jotain nostalgiaa on, kun on pikkupojasta asti katsonut. Muuta penkkiurheilua en seuraa.

Tänään minulla ei ole oikein mitään sanottavaa. Uutta projektia maailmalle. Ja huomenna toinen. Minua voi nykyään myös sponsoroida GitHubissa.

Keskustelu

Ei vielä kommentteja

Kukaan ei ole vielä sanonut mitään. Aloita keskustelu Mastodonissa tai siellä, missä kirjoitus on jaettu.

Osallistu keskusteluun

Keskustelu käydään somessa. Julkiset kommentit Blueskysta, Threadsista ja Mastodonista tuodaan tämän artikkelin kylkeen automaattisesti. Voit vastata kirjoitukseen suoraan omalta Mastodon-tililtäsi tai miltä tahansa fediversumin palvelimelta:

  1. Kopioi kirjoituksen osoite
  2. Liitä osoite oman palvelimesi hakuun

    Haku löytää kirjoituksen, ja voit vastata siihen kuten mihin tahansa julkaisuun.

  3. Rolle Mastodonissa

    @rolle@mementomori.social

Jaa ja keskustele

Kun kirjoitus jaetaan Mastodonissa, Blueskyssa tai Threadsissa, jakoon tulleet vastaukset ja lainaukset kopioituvat tänne viestiketjuineen. Keskustelu näkyy täällä yleensä vartin sisällä.