↑↓ liiku Enter avaa Esc sulje Satunnainen kirjoitus
Lokikirja

Vuoden ensimmäinen työpäivä

200 sanaa

Heräsin maanantaihin 5:15 ja vieläpä kohtalaisen pirteänä. En enää yrittänyt unta, vaan lähdin etsimään vaatetusta. Kuuden jälkeen olin vieläkin etsimässä toista kompressiosukkaani. Luovutin ja vaihdoin takaisin tavallisiin juoksusukkiin. Sukat ovat siitä omituisia otuksia, että ne tykkäävät jättää parinsa. Matthew Inmankin sen tiesi.

You and I were cut from the same cloth

Kuuden jälkeen pääsin kuitenkin ulos ja juoksin reilut kaksikymmentä minuuttia. Rantaraitti oli mukavan autio, ei ihmisiä missään.

Aamupala, aamukahvi, uutisten lukemista ja puoli yhdeksään mennessä tepastelu toimistolle. Mukavaa nähdä veijareita pitkästä aikaa, viimeksi kun kokoonnuimme viime vuonna, reh reh.

Kotiin tultua intouduin koodailemaan pari uutta ominaisuutta tänne lokikirjaan, saatat huomata ne pian. Piti tehdä vaikka mitä muutakin, mutta koska työpäiväni oli yllättävänkin tuottelias odotuksiin nähden, päätin että lykkään tämän päivän siivoilut ja inventaariot huomiselle.

Pohdin tänään erilaisten tekemisten mielekkyyttä. Pyrin entistä enemmän tekemään elämässä asioita mistä itse nautin ja vähentää tekemistä, jotka vähänkin tuntuvat pakkopullalta tai ahdistavat. Siivoilusta olen esimerkiksi saanut rakennettua hyvän ja miellyttävän päivittäisen tavan, joka ei enää tunnu vaikealta. Listataanpas kuitenkin ihan yleisesti juttuja.

Tällä hetkellä mielekkäimmät tekemiset

  1. Firman kehittäminen
  2. Itsensä kehittäminen
  3. Raha-asiat
  4. Kaikenlainen tilastointi ja budjetointi
  5. Front endin koodaaminen
  6. Hyvinvointi ja lenkkeily
  7. Overwatch
  8. Palvelimet ja komentorivi
  9. Koti-inventaario ja minimalistisuus
  10. Kirjallisuus
  11. Dokumentointi

Tekemiset, jotka ovat toistaiseksi vähemmällä huomiolla

  • Streetgazer-musiikkiprojekti
  • WordPress Meetupit
  • Puhuminen yleisölle
  • Matkustelu
  • Keikoilla käyminen

Keskustelu

Ei vielä kommentteja

Kukaan ei ole vielä sanonut mitään. Aloita keskustelu Mastodonissa tai siellä, missä kirjoitus on jaettu.

Osallistu keskusteluun

Keskustelu käydään somessa. Julkiset kommentit Blueskysta, Threadsista ja Mastodonista tuodaan tämän artikkelin kylkeen automaattisesti. Voit vastata kirjoitukseen suoraan omalta Mastodon-tililtäsi tai miltä tahansa fediversumin palvelimelta:

  1. Kopioi kirjoituksen osoite
  2. Liitä osoite oman palvelimesi hakuun

    Haku löytää kirjoituksen, ja voit vastata siihen kuten mihin tahansa julkaisuun.

  3. Rolle Mastodonissa

    @rolle@mementomori.social

Jaa ja keskustele

Kun kirjoitus jaetaan Mastodonissa, Blueskyssa tai Threadsissa, jakoon tulleet vastaukset ja lainaukset kopioituvat tänne viestiketjuineen. Keskustelu näkyy täällä yleensä vartin sisällä.