Olen jostain syystä viime aikoina siirtynyt entistä enemmän raskaampaan ja synkempään metalliin. Olen pitkään kuunnellut mielelläni black metallia ja pitänyt sitä pimeimpänä mahdollisena musiikkina, kunnes tänään löysin jotain vielä synkempää: Depressiivinen black metalli. Tämän kyseisen genren rinnalla tavallinen ja raaka perinteinen black metalli ei tunnu miltään. Depressiivinen black metalli on äärimmäisen painostavaa, melankolista, surullista ja masentavaa. Ensimmäisiin löytämiini bändeihin tykästyin. Ruotsalainen Lifelover ja sen uusin albumi Konkurs on erityisesti mieleeni.
Aiemmin ajattelin että voi itse vaikuttaa siihen miten musiikki vaikuttaa mielentilaan ja uskomuksiin. Mutta nyt huomaan ensimmäistä kertaa miten musiikki voi vaikuttaa kuuntelijaan, ilman että musiikkiin tarvitsisi erityisemmin keskittyä. Tietynlainen depressiivinen black metalli tosiaan herättää varsinkin uudessa kuuntelijassa jonkinlaisia ahdistuksen tuntemuksia. Minusta koko genre on tavallaan aika sairas, mutta silti niin kiehtova.
Depressiiviseksi luokiteltujen bändien musiikin sanoitukset keskittyvät yleensä masennukseen, kuolemaan, suruun, vihaan, murhan, itsemurhaan, itsetuhoisuuteen, ihmisvihaan, inhoon ja muihin vastaaviin negatiivisiin asioihin. Usein keskeisiä aiheita on myös pahuus ja saatana. Bändeillä on myös tapana viillellä itseään keikoilla. Yksi näistä kirjaimellisesti sairaimmista bändeistä on Shining.
Tässä muutamia lainauksia Shiningin keulahahmolta Kvarforthilta:
[…] Haluan tavoittaa mahdollisimman monia ihmisiä, jotka ovat valmiita nielemään minun sanomani pureskelematta ja synnyttämään tätä kautta tähän maailmaan lisää psykopaatteja ja mielipuolia.
On paradoksaalista vihata elämää, luontoa, ihmisiä ja jopa itseään ja olla silti itse elossa. Tämä paradoksi pitää kuitenkin kivuliaalla tavalla minun koneeni liikkeessä.
Lähde: Imperiumi.netin haastattelu. Kuten sanoin, sairasta…
Ah… DSBM. Hieno genre. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen bändi on ainakin Silencer. Toinen, joka on kolahtanut eritoten, on I shalt become (aik. Birkenau).
Jos vielä syvemmälle haluat musiikillisen depression suohon vajota, kannattaa tutustua sellaiseen musiikinlajiin kuin funeral doom metal. Hyviä bändejä siltä saralta olisi mm. Nortt, Skepticism tai vaikkapa oma projektini, johon linkki ”Kotisivu”-kentästä löytyykin ;P
Mutta sen sijaan sitä ihmettelen, että millaista black metalia sinä mahdat kuunnella, jos siihen ei ole puserrettu negatiivisia tunteita… Black metalhan nimenomaan on vihaa, elämänvastaisuutta, kuolemaa, nihilismiä, ihmisvihaa… uskontovastaisuutta unohtamatta (tarkemmin ottaen siis kristinuskonvastaisuutta, monihan bändi nimenomaan ihannoi esikristillisiä uskontoja).
En keksi montaa black metal -biisiä, jotka osuisivat mainitsemiesi teemojen ulkopuolelle, ja vielä vähemmässä määrin tulee mieleen positiivisista asioista kertovia lauluja. Noh, ehkä se ei ollut kirjoituksen pointti, mutta mielestäni olisi hyvä tähdentää, että DSBM keskittyy usein juurikin oman itsen harvoin kovin optimistiseen tutkasteluun (itsesäälissä rypeminen), eikä niinikään laajempiin aihekokonaisuuksiin kuten muu black metal.
Norttia olen kuunnellut. Itseasiassa tätä kirjoitusta tavallaan kadun, sillä olen yhä useanpaan otteeseen vajonnut Shiningiin, mikä onkin toisaalta ihan kuunneltavaa musiikkia.
Vastatakseni suoraan kysymykseesi: black metallista kuuntelen ihan joka sorttia, Immortalista Windiriin, Burzumiin ja melodiseen eli Dimmu Borgiriin ja Carach Angreniin asti. Taake, Nortt, ym. tullut tutuksi myös. Uudet tuttavuudet ovat aina tervetulleita!
Metallin suhteen olen kaikkiruokainen. Doom metal on jo pitkään ollut tuttua, tuo funeral doom metal kuulostaa mielenkiintoiselta. Kiitos vinkistä.
Shiningin kanssa samaan kastiin kuuluu kai tuo Forgotten Tomb, jonka musiikkia muistan väitetyn suicidal black metalliksi, mutta eipä kai noilla genrenimillä lopulta kovin paljon ole merkitystä. Nortt-niminen yhtye on myös yksi todella ahdistavaa metallia pusertava projekti. Oh, happyhappyjoy. :-)
Ja nyt täytyy häpeäkseni myöntää että innostuin silti Shiningin IV: The Eerie Cold -levystä, ja varsinkin kappaleesta nimeltä Vemodets arkitektur. Forgotten Tomb on myös jokseekin tuttu, piti taannoin tarkistaa bändi ihan senkin takia kun Disheartment -kappaletta ylistettiin niin paljon. Eipä mielestäni ollut kovinkaan kummoinen kipale.
Pitäisi oppia tästä. Aina tulee kirjoitettua ennakkotottumukset ylös, vaikka pitäisi kirjoittaa vasta sitten kun on hetken päässyt sisälle/tutustumaan aiheeseen. Muistan kyllä vielä ne ajat kun Iron Maidenkin oli paholaisenpalvontaa ja raskaastakin raskaampaa…
Tässä onkin jo oikeastaan kaksi kovinta DSBM nimeä mainittu, elikkäs Shining ja Lifelover. Mutta suosittelen tsekkaamaan sellaisen kotimaisen DSBM-bändin kuin Anguished. Anguished on yhden naisen bändi, ja toimii kyllä painostavine tunnelmineen vähintään yhtä hyvin kuin Lifelover. Helvetin häiritsevät vokaalit varmasti naurattavat useimpia ihmisiä, ja en itsekkään voi kuunnella Anguishedia kovinkaan paljoa kerralla. Mutta sopivissa määrin nautittuna bändi on täysi isku pimeälle puolelle.
Teksti oli ehkä hiukan liian lyhyt, mielellään olisin lukenut pidemmänkin pätkän tällaista.
Kiitos kommentista! Vanha teksti, voisin kirjoittaa uudemmankin. Nykyäänhän tiedän dsbm-bändejä jopa sadoittain. Tullut hieman kahlattua genreä läpi. Tämän hetkisiä lemppareitani Heretoir, Apati, Impavida, Coldworld, Sui-Caedere, Self-Inflicted Violence ja Feigur, mitä nyt ensimmäisenä tulee mieleen.
Jep, ColdWorld ja Apati on tiukkoja! Ja jos Kim Carlssonin bändit eivät kaikki ole tuttuja niin suosittelen ihmeessä katsastamaan myöskin ne. Ja nehän ovat Horns Emerging, Hypothermia, Life Is Pain, Kyla ja tottakai myös sinun tuntemasi Lifelover.