Ehdin olla noin kaksi viikkoa masentumatta. Tänään kukitettu polku päättyi synkkään metsään, jonka puut peittivät kauniin taivaan. Olin herännyt kahdeltatoista. Luin Juoksuhaudantietä jonkin aikaa ja istahdin tietokoneelle. Surffasin IRC-galleriassa ja katselin kavereiden ja ystävien kuvia. Samalla kun katselin näitä onnistuneita elämiä, mietin omaa elämääni tulevaisuuttani. Mietin jälleen kerran mitä teen tulevaisuudellani. Halusin yht’äkkiä pois täältä. Jonnekin kauas ulkomaille. En halua jäädä kotiin. Haluan matkustella ja tavata ihmisiä. Laiskuus minussa hankaa vastaan. Ja tarvitsen rahaa. Töitä saan helposti, jos jaksan nähdä pikkuisen vaivaa sen eteen. Olenhan sentään omatoiminen ja fiksu nuori mies.
Äitin mukaan voin ihan vapaasti lähteä, kunhan olen hoitanut lukion ja sivarin pois alta. Sen jälkeen minua ei estä mikään, jos olen yksin. Viimeinen yo-kokeeni on luultavasti maaliskuun lopulla, jonka jälkeen haen osa-aikaistöihin, tienaan vähän lisää rahaa yo-kassan päälle (jota on luultavasti kertynyt ihan kivasti siihen mennessä) ja lähden sinne sivariin kesän jälkeen. Pitäisi varmistaa se sivaripaikka yliopistolla, mutta. Mutta.
Kaipaan peruskoulusta kariutuneita ystäviäni. En kaikkia, mutta melkein. Villekään ei ollut torstaina eikä perjantaina koulussa. Ihme pate, lintsaa nyt jakson ensimmäiset päivät. Minulla olisi ollut sille jotain asiaakin. En muista enää. Soitin varmaan kymmenen kertaa.
Ja Juhanikin vaan mököttää.
Haluaisin huutaa! Kertoisin syvimmät tunteenikin, jos jaksaisin laittaa sen lisäosan toimimaan, joka sallisi minun kirjoittaa syvemmät mietteeni vain niille kelle haluan paljastaa kaiken. Se taas tietäisi vakiokävijäboostia, mikä ei sinäänsä vaikuttaisi mihinkään, sillä niitä viestejä saisi lukea vain ne, kenet olen valinnut. Mutta idea pysyy (toistaiseksi) ideana. Ja purkaus loppui (toistaiseksi) tähän.
Unohdin kokonaan että tänään on isänpäivä. Onnea siis kaikki isät.
Ei olisi kannattanut paljastaa, että unohdit ;) Toivottavasti saat visioita tulevaisuudellesi.
Itselläni on tavoite. Valmistua(media-assistentiksi), päästä työelämään korkeintaan pariksi vuodeksi tienaten rahaa kaikkeen oleelliseen ja käydä siinä samalla lukemassa iltalukiossa yhtä kieltä. Ja sitten pakkaisin matkalaukkuuni vähän vaatteita, muutaman valokuvan(ja kameran, totta kai!) ja muiston ja lähtisin lentolippujeni kanssa lentokentälle ja suuntaisin Italiaan.
Tässä vaiheessa eteen on tullut ongelmia. En ole sanonut äidilleni mitään asiasta. Ainoastaan hyvät kaverit tietävät suunnitelmistani. Myöskin tietyin väliajoin usko omaan tavoitteeseen alkaa horjua. Mutta silti vaikka asun pääkaupunkiseudulla ja 20 minuutin bussimatkan päästä Helsingin keskustasta niin tiedän, että juuri Italiasta voisin löytää sen jonkin.
Toivottavasti keksit ja saat ideoitasi tulevaisuuttasi varten. Minulla on selvät tavoitteet joiden onnistuminen riippuu täysin minusta. Tsemppiä! :)
[…] Osaisinpa olla Keskiviikkona 22. Marraskuuta 2006 kello 19:53 Tänään ei mikään sujunut mieleni mukaan. Surkea sää, surkea päivä. Neutraalit tunteet muuttuivat päivän mittaan puhtaaksi angstiksi, jonka laukaisi Vakiopaineen joku matkailunäyttely. Näyttelyssä vieraileminen sai ajatukseni karkailemaan ulkomaille (ks. #159). Ongelma. Raha. Raha. Raha. Raha. Raha. Ongelma, vaikka en täysin tiedäkään pohjimmaista syytä pahaan olooni. […]