Viikon kuulumiset

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 16 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 17-vuotias.

On taas se aika päivästä, – tai viikosta – jolloin kerrotaan viikon kuulumiset. Maanantaina kuolin koulussa, mutta heräsin kuitenkin henkiin kotona. Soitin kitaraa, säädin tietokoneella, soitin kitaraa. En tehnyt mitään kovinkaan sisällöllistä (mikä on aika yleistä nykyään, hmm). Tiistaina sama juttu. Keskiviikkona sain Villeltä viiden dvd:n kenshinit (anime-sarja siis), mutta kotiteatterini ei tukenut .ogm tiedostomuotoa, vaikka kaikkea muuta se kyllä lukee. Sampsa tuli meille ja toi mukanaan Ultima Onlinen, (parhaan netissä pelattavan rooliseikkailupelin ikinä!) joka sitten asennettiin. Näytin myös levykokoelmani ja kaiken muunkin arvokkaan. Köh.

Torstaina opiskelin ja pelasin Ultima Onlinea. Ja nukuin. Sain Villeltä kasan animea, jossa oli mm. Cowboy Bebopit, Love Hinat ja Hellsingit. Villellä ja kumppaneilla oli myös capoiera-show kello 21:00 ja minun piti mennä kuvaamaan, mutta väsymys painoi päälle, enkä sitten mennytkään. Osasyy oli myös myöhäinen ajankohta. Otin puolentoistatunnin nokoset ja jatkoin Ultima Online pelaamista. Lopetin kymmenen jälkeen ja menin ihan oikeasti nukkumaan. On kyllä hyvä peli. Pelihahmoni nimi on tyypillinen omasta päästä keksitty fantasianimi: Ithilir Legos. Aiempi hahmo, jota käytin runescapessa, oli Goth Morgoth. Olen myös pelannut Heroes IV Might And Magicia nimellä Meredith Gordon.

Tänään, perjantaina heräsin 6:00. Aamulla pelasin UO:ta ja lähdin kouluun. Meillä oli matematiikan kaksoistunti, jonka alussa kopioin tehtävät Sampsalta. En tajunnut niitä kotona, mutta nyt osaan ne jo. Virtuaalimaailmaan kuuluu myös hyvää, vaikka bloggaankin nykyään parin päivän aikavälillä. Otin automaattisen arkistoinnin pois ja päätin, että arkistoin joka kuukauden käsin. Helppoa ja pysyy järjestyksen. Auto-archive on nyt mitä on. Lisäsin myös vanhan ominaisuuden, ”Takaisin headeriin”, mikä on tosin javascriptillä, ei css:llä toteutettu. En jaksanut säätää p-tagien kanssa footerissa.

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 32-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Twitter, leffat ja erikoisoluet lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä