↑↓ liiku Enter avaa Esc sulje Satunnainen kirjoitus

Viikko neljäkymmentäneljä

1 min
228 sanaa

Onpas ollut jälleen yllättävän kiireinen viikko, sen huomaa jo Rollemaan päivitystiheydestä. Töissä on mennyt paremmin kuin hyvin – vain yksi (1) oikeasti valittava asiakas – tietysti minulle, vaikka koko tapaus ei ollut oikeastaan syytäni. Se on se syytön harjoittelija aina, jolle on turvallista valittaa ja huutaa. Meinasin jo antaa tunkkinsa takaisin ja sanoa että tuolla asenteella saat korjata tietokoneesi ihan itse.

Aloitin töissä myös työlogin pitämisen, jotta pysyn hieman kärryillä asioista. Muistini on niin säälittävän lyhyt. Työloki helpottaa myös muita, sillä kun lopetan vuoroni puodin mennessä kiinni, he näkevät heti seuraavana aamuna mitä olen viimeksi tehnyt (tulen töihin vasta yhdeltätoista, jolloin putiikki on ehtinyt olla auki jo kaksi tuntia).

Tänään minulla kilahti lopullisesti työkoneeni hitauteen, joten päätin hieman päivittää sisuskaluja. Ensimmäinen testiemolevy oli rikki, joten laitettiin käytetty Asus P5Q. Kasasin sen ensin pöydälle, koska en jaksanut laittaa vielä siinä vaiheessa koppaan jos se ei olisi toiminutkaan. Hyvin lähti pyörimään pöydällä. Kun olin saanut koneen parsittua kasaan ja vietyä alakertaan huoltotiskilleni, käynnistäessä huusi Bad BIOS CMOS. Pitänee maanantaina päivittää bios…

Kotona menee myös ihan hyvin, vaikka rahan kanssa on ollut erittäin tiukkaa. Pitikin Kelan ruveta taas hankalaksi. Onneksi on ruokapankki ja äiti (♥). Tänään onkin sitten vuorossa rentoutuminen, sauna ja koti. Huomenna varmaankin Lotta ja mamma ovat keksineet jotain isin päänmenoksi, minulla on nimittäin syntymäpäivät sunnuntaina ensimmäinen päivä marraskuuta. Älkää vielä onnitelko, vasta sitten sunnuntaina kun kirjoitan synttäribloggauksen kuulumisineen. Siihen asti, hyvää viikonloppua!

Hyvin kirjoitettu

Taputa, jos tykkäsit

Reaktiot

Tykkää, boostaa tai vastaa siellä, missä kirjoitus on jaettu. Reaktiot Mastodonista, Blueskysta ja Threadsista päivittyvät tänne. Jos jakoa ei vielä ole, hae kirjoituksen osoite Mastodon-palvelimesi haulla. Rolle Mastodonissa: @[email protected].

Jaa ja seuraa

Lue myös

Keskustelu

Ei vielä kommentteja

  1. Kummelissa muuten kerrotaan irvileuka Matti Mielikäisen suulla, että mistä voi juontua sanonta ”pitäkää tunkkinne, perkele”. Tuo videoklippi ei sovellu lapsille, se kun on sen verran roisi ukkeli tuo MIelikäinen. :-)

  2. Onnittelut (tai suruvalittelut, miten vaan :D) vanhentumisen johdosta :)

Kukaan ei ole vielä sanonut mitään. Aloita keskustelu Mastodonissa tai siellä, missä kirjoitus on jaettu.

Osallistu keskusteluun

Keskustelu käydään somessa. Julkiset kommentit Blueskysta, Threadsista ja Mastodonista tuodaan tämän artikkelin kylkeen automaattisesti. Voit vastata kirjoitukseen suoraan omalta Mastodon-tililtäsi tai miltä tahansa fediversumin palvelimelta:

  1. Kopioi kirjoituksen osoite
  2. Liitä osoite oman palvelimesi hakuun

    Haku löytää kirjoituksen, ja voit vastata siihen kuten mihin tahansa julkaisuun.

  3. Rolle Mastodonissa

    @[email protected]

Jaa ja keskustele

Kun kirjoitus jaetaan Mastodonissa, Blueskyssa tai Threadsissa, jakoon tulleet vastaukset ja lainaukset kopioituvat tänne viestiketjuineen. Keskustelu näkyy täällä yleensä vartin sisällä.