Videobloggausyritys

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 17 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 19-vuotias.

Ajattelin viime yönä tehdä ensimmäisen videobloggaukseni. Kuvasin videon ja tottuneesti konvertoin raa’an 300 megasen AVI-tiedoston WMV9-muotoon. Kun sitten halusin videon flash-soittimen sisälle FLV:ksi kuten muillakin, huomasin että ne kolme konvertteria joita jaksoin kokeilla eivät tukeneetkaan WMV9-formaattia. Ja refleksinä olin poistanut tuon ison raakatiedoston, joka jopa olisi voinut konvertoitua. En siis pystynyt julkaisemaan videolla olevaa pärstääni viime yönä. No, eipä ollut häävi video mutta ajattelin olla välittämättä mistään ja vain julkaista sen. Odottakaa vain.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

 

2 kommenttia

  1. Jii-

    Eikös olisi vain järkevämpää suoraan YouTubeen?

  2. rolle

    En halua että kaikki näkee sen ;) vain rollewebin lukijoille.