Väsynyttä

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 19 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 17-vuotias.

Huomenta! Olen nukkunut tällä viikolla todella huonosti, luulisin että yhteensä 20 tuntia. Eilen olisin mennyt nukkumaan heti koulupäivän päätyttyä, mutta oli niin paljon kaikkea tekemistä. Tulikin aika paha burnout. Olin siinä sitten kahdeksaan asti aivan maassa, en tehnyt mitään. Mutta sitten ryhdistäydyin ja tein läksyt ja kaikki muutkin hommat, paitsi kuvistyöt ja heti tuntui paremmalta, mutta sitten en jaksanut enää mitään. Pistin sitten elokuvan pyörimään ja kun olin katsonut sen niin menin nukkumaan.

Rollewebiin ei ole edelleenkään tulossa päivityksiä, sillä koulu menee harrastuksen edelle tälläkertaa. Buttoneita ei tule, arvosteluja ei tule, ainakaan vähään aikaan. Loput sivudesignit sain tehtyä loppuun. Kunpa tämä väsymys lähtisi tästä. Kävin tuossa pitkällä välitunnilla ostamassa pullon EDiä ja batteryä, niillä pitäisi virkistyä. Nojoo, mutta nyt lopettelen. Hyvää päivänjatkoa itse kullekiN!

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä