Työväenjuhla ja MM-Jääkiekko

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 16 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 17-vuotias.

Vapautus koitti eilen kun tietokonelakko loppui viikonlopun ja vapun kunniaksi. Join Energy Drinkin ja söin Pantteri Duo -pussin, mikä on yksi ehdottomista lemppareistani. Kuuntelin yöllä Nalleerkin erikoislähetyksen, johon kaverikin oli päässyt mukaan ja jotkut muutkin olivat värjänneet hiuksensa. Juholla oli mustat vihreillä raidoilla ja kaima värjäsi punaiseksi. Ja itselläni on blondahtavat. Aika rankkaa. Eilinen päivä meni siis mukavasti.

Tänään menen Juhanille jännittämään Suomi-Tanska ottelua mässyjen merkeissä, aion nimittäin ostaa toisen Pantteri Duo-pussin, ne kun olivat niin hyviä. Pitäisi lisätä joitakin taidekuvia deviantartiin ja tänne rollewebiin, niitä kun on kertynyt tältä viikolta. Uploadasin juuri kameralta kaikki viikon aikana otetut kuvat. Ihan mukavasti kertynyt kaikenlaisia otoksia ihmisistä, elämästä… jaksaisi vielä julkaista niitä. Pistän JAlbmin toimimaan. Siinä on vielä vanha galleria, jonka näet klikkaamalla sivubaarissa olevaa ”webgalleria” -linkkiä. Karsin joitakin kuvia ja lisäsin joitakin kuvia. Rolleweb.net keskustelufoorumi kukoistaa, joten lisää ihmisiä rekisteröitymään!

Viime viikolla ennustettiin vapuksi aurinkoista, mutta tämän viikon aikana ennustus muuttui poudasta sateeksi. Ei näytä satavan, mutta ei myöskään paista aurinko. Ulkona on semmoinen keväisen viileä ilma, sanoisinko neutraali sää. Ei sada eikä tuule, ei ole kylmä eikä lämmin, ei paista aurinko eikä ole myöskään täysin pilvistä. Eli en osaa sanoa onko se hyvä vai huono juttu. Nyt loppui tämän päivän iloiset kuulumiset, joten toivotan kaikille rollewebin kävijöille hyvää vappua!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 32-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Twitter, leffat ja erikoisoluet lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä