ToDo list is full

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 19 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 17-vuotias.

Tällä hetkellä minulla on yllättävän paljon tekemistä tietokoneella. Viime päivien aikana olen lisännyt arvosteluihin tekstiä, koska halusin niihin sivun sisällön verran tekstiä, eli vähän enemmän mitä aikaisemmin. Tällä hetkellä elokuvia on arvosteltu Collateraliin asti uusiksi. Katsopa esim. I Robot-sivu. Paljon enemmän tekstiä vanhaan arvosteluun verrattuna. Kun olen saanut urakan valmiiksi, aloitan uusien elokuvien arvostelun. Tulossa on mm. fantastic four, the jacket, alexander arvostelut.

Arvostelujen lisäksi olen muutenkin hieman parannellut rollewebbiä. Ajattelin myös kokeilla tuota wordpressiä, vielä julkaisematta sen kummemmin. Jos saan tehtyä siihen ulkoasun, voisin jopa oppia sitä ”oikeanlaista” koodausta. Olen myös säätänyt omaa konettani, sillä latasin logoneja windowsiini. Asensin myös uuden 3d-bootscreenin. Oikeaan elämääni kuuluu kotona laiskottelemista, leffojen katsomista, musiikin kuuntelemista ja kitaran soittelemista. Kävin myös eilen Juhanilla rullaluistimilla. Kesken matkan rupesi satamaan ja lujaa. Jäin eräälle bussipysäkille loukkuun. Katselin vierestä, kun vesi virtasi alamäkeen ja autot roiskuttivat sitä päälleni. Oli ihan kiva sadekuuro. Kun sitten jatkoin matkaa, sukat olivat jo ihan märät.

Juhanilla pelattiin nhl:ää. Sitä ennen olin käynyt huoltsikalla ostamassa itselleni EnergyDrinkin. Pitäähän sitä kerran kuussa nauttia. Ensimmäinen matsi päättyi 9-2 Juhanin voittoon. Otettiin revanssi, jonka voitin 11-2 samoilla joukkueilla! Venäjä – Tsekki. Paitsi että käytin hyväkseni ”aina alas”-kameramodia, eli pelasin pelit alaspäin ja Juhani ylämaaliin. Annoin Juhanin pelata viimeisen erän alaspäin, mutta silloin voitto oli jo varma. Oli ihan mukavaa taas pitkästä aikaa olla Juhanillakin käymässä. Sitten tulin kotiin ja matkalla tein kunnon hikilenkin. Vedin keskustasta täyttä rullaluistimilla. 200m:n päässä kotoa ostin alennuksessa olevan 0.5 litran pepsin (1 euro) Eskin kioskista. Yöllä en saanut unta. Ei tullut millään uni silmään. Nukahdin vasta neljältä ja heräsin tänään päivällä yhden jälkeen. Ulkona on epävakaa sää. Välillä paistaa ja sataa. Osa lehdistä on jo muuttunut keltaisiksi. Syksy tulee. Back to school.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä