Tietokoneen orja

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 16 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 17-vuotias.

En käsitä. Heräsin kuuden aikoihin, sillä tänään alkaa kahdeksalta koulu. Vaikka olisin kuinka väsynyt, jaksan istahtaa tietokoneelle. Sitten en muuta jaksakaan. Aamurutiini on aina samanlainen kun menen kahdeksaan. Kuudelta suihkuun, vartin päästä suihkusta pois, vaatetta päälle, vettä kiehumaan, kone auki, lisää vaatetta päälle, cappucinon valmistus, tietokoneelle. Koeviikolla pääsin koulusta joka päivä kello 10-11. Monena päivänä väsytti, mutta istahdin tietokoneelle. Väsymys sai väistyä, joksikin aikaa.

Tuli jo viime viestissä vihjaistua, että viikonloppuna ärsytti. LANit loppuivat sunnuntaina ukon valitukseen. Valitus osui harvinaisen oikeaan. Istun liikaa tietokoneella, eikä minulla ole ollut kahteen vuoteen liikuntaharrastusta. Tähän asti. Aloitin sentään sen parkourin (=sitä aitojen, ojien ja kattojen yli hyppimistä tyylikkäästi). Mutta minkäs sille tosiasialle mahtaa, että tietokone, world wide web ja yleensäkin kaikki asiat mitä tietokoneella voi tehdä, kiinnostaa minua. Tietokone on yksi iso harrastus, joka voi viedä paljon aikaa. Sitä voi verrata aivan hyvin johonkin muuhun harrastukseen. Ymmärrän kyllä jos joku tykkää jääkiekosta niin paljon, että uhraa harjoitteluun aamunsa, iltapäivänsä, iltansa ja yönsä. Ja keneltäköhän olen saanut esimerkin?

Juju on siinä, että tietokoneharrastusta paheksutaan enemmän. Ne, ketkä eivät osaa, jaksa, tai ole kiinnostuneita tietokoneista, eivät myöskään jaksa olla tietokoneella pitkään, vaan katsovat sähköpostit ja kirjoittavat sähköpostit, siinä se. Tällaiset ihmiset valittavat, tai vähintään ovat ymmällään tai näyttävät nyrpeää naamaa niille, ketkä ovat tietokoneella pidempiä aikoja. He saavat sellaisen kuvan, että tuo on ”nörtti”, jolla ei ole ”elämää”. Vanhemmat haluavat että poika pärjää koulussa. Tietokone tulee tielle, koska ”ei ole muuta elämää, joten koulukaan ei voi mennä hyvin”. ”Asiat tärkeysjärjestykseen”.

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 32-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Twitter, leffat ja erikoisoluet lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä