↑↓ liiku Enter avaa Esc sulje Satunnainen kirjoitus

Synnin palkka – kultti nimeltään kristinusko

Sain vahvasti kristillisen kasvatuksen. Kokouksissa puhuttiin kielillä, hevimusiikkia pidettiin saatananpalvontana ja lapset opetettiin häpeämään kehoaan ja seksuaalisuuttaan. Jokainen oli syntinen, jonka piti yrittää olla huomenna parempi. Kaikki tämä oli tavallista suomalaista vapaakristillisyyttä.

20 min
3939 sanaa

Maailmassa käydään näkymätöntä sotaa. Ihmisen ympärillä liikkuu henkiä, joista osa suojelee ja osa haluaa tuhota sinut. Pahat henget voivat asettua ihmiseen, kotiin, esineeseen tai musiikkiin. Siksi niitä ajetaan ulos säännöllisesti, niin ihmisistä kuin esineistäkin. Koti, ruoka, esineet ja ihmiset täytyy siunata säännöllisesti, jotta ne ovat turvassa maailman pahuudelta. Kodeissa on esineitä, joissa on voimaa. Toiset esineet taas ovat vaarallisia, koska ne avaavat oven pahalle. Kotiin ei tuoda tietynlaisia kirjoja, pelejä, musiikkialbumeita eikä elokuvia.

Kun kokoonnumme yhteen, ihminen tuodaan salin eteen, kädet painetaan hänen päälleen ja huudamme yhdessä taivaisiin kovalla äänellä, kunnes se, mikä hänessä on, lähtee tai helpottaa. Joskus ihminen kaatuu lattialle tai itkee. Tämän katsotaan tarkoittavan, että jotain hyvää tapahtui.

Yhteisömme jäsenillä on kykyjä, joita ulkopuoliset eivät näe tai ymmärrä. Joku puhuu monia kieliä, jopa kymmeniä, joita hän ei ole opiskellut. Muut ihailevat, että siellä on aitoa latinaa ja esperantoa. Puhuja ei itse tiedä, mitä puhuu, mutta se kuuluu asiaan. Kielten osaaminen on ihailtavaa. Joku toinen osaa ennustaa tulevaisuutta. Tiedämme erään, joka näkee näkyjä. Parhaat näkijät kertovat näistä kokouksessa kaikille. Joku osaa parantaa näkymättömillä voimillaan. Olin pieni, mutta opin, että nämä kyvyt saadaan lahjoina. Jos et ymmärrä tai osaa, ei se mitään, olet vasta nuori.

Elämää rytmittävät rituaalit. Nuoret kutsutaan kokouksen lopuksi eteen tekemään ratkaisu tai kertomaan siitä. Säännöllisissä tapaamisissa eräs upotetaan kokonaan veden alle, ja vedestä noustaan uutena ihmisenä. Sairaat voidellaan öljyllä, kirjaimellisesti otsaa valellen tai jopa hieman öljyllä päätä kastaen. Piireissä kerrotaan ääneen, mikä omassa elämässä on pahaa tai viallista ja kuinka omista ajatuksistaan pääsee eroon.

Yhteisöllä on tiukat rajat ja normit. Sen sisäpuolella ovat lapset, pelastetut. Ulkopuolella ovat kaikki muut, syntiset pahat, naapurit, luokkakaverit, serkut ja joskus omat isovanhemmat. Ulkopuolisia rakastetaan kuin lähimmäistään ja heidän puolestaan rukoillaan, mutta heidän mukaansa ei missään nimessä saa mennä, sillä he ovat turmeltuneita. Maailma on paha. Muu maailma, maallisuus, tarkoittaa pahaa.

Yhteisössä on mukana myös vähemmistön edustajia, jotka etsivät itseään. Itse Beelzebub on vienyt heidät ja heidän täytyy pyytää ikuista parannusta, pyrkiä eroon käytöksestään ja eheytyä.

Koska synnin palkka on kuolema.

Mitä ihmettä oikein höpötät?

Anteeksi ranskani, tässä kohtaa tosiuskovainen voi lopettaa tällaisen vääräuskoisen pakanallisen tekstin lukemisen, koska minä olen syntinen paska ja tämä teksti selvästikin tulee Saatanasta. Edellisestä kuvauksestani saattaa tulla mieleen kultti, lahko tai jokin muu hämärä ja vaarallinen ääriliike. Saattaisit miettiä, miten tällaisessa ympäristössä kasvavat lapset pärjäävät.

Kyse on kuitenkin suomalaisesta, protestanttisesta, ”tavallisesta” kristinuskosta, joka on arkipäivää ja normaalia. Enkä liioitellut kuvausta YHTÄÄN (pakko kirjoittaa caps lockilla, koska en tosissaan liioittele enkä kirjoita tätä sarkastisesti). Minun kohdallani tämä oli baptismia, jonka mukana kulkivat helluntailaisuus ja vapaakirkko. Elin siis erittäin baptisti-helluntailaisen lapsuuden ja nuoruuden, eli Juhannuskonferenssit ja Maata näkyvissä -festarit ja tietysti kaikki muukin hihhulitoiminta oli aivan arkipäivää.

Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuului vuoden 2025 alussa 62,2 prosenttia suomalaisista, mutta suurimmalla osalla tämä tarkoittaa lähinnä rippikoulua, häitä ja hautajaisia, eli tiedetään, mitä se on, mutta ei oikeastaan olla uskossa tai millään tavalla kuuluta yhteisöön. Vuonna 2019 noin neljännes suomalaisista kertoi uskovansa kristinuskon opettamaan Jumalaan.

Luen parhaillaan psykologi ja teologian tohtori Ville Mäkipellon kirjaa Sittenkin ehjä: Miten eheytystoiminta rikkoo ihmistä (Otava 2026). Kirja käsittelee eheytystoimintaa eli yrityksiä muuttaa tai tukahduttaa ihmisen seksuaalinen suuntautuminen tai sukupuoli-identiteetti sekä siihen liittyvää hengellistä väkivaltaa. Mukana on 8 ihmisen tarina, ja Mäkipelto kertoo myös omasta irtautumisestaan konservatiivisesta uskonyhteisöstä. Kirja osui ja upposi, koska olen käynyt samoja asioita läpi. Se resonoi niin täydellisesti, että ensimmäiset sivut luettuani pillahdin itkuun, enkä tiennyt, voinko jatkaa lukemista. Päätin kuitenkin kerätä itseni ja nostaa tukahdetut muistoni tämän blogikirjoituksen muodossa.

Vaikka tunnen henkilökohtaisesti paljon sateenkaariporukkaa ja voin ylpeydellä sanoa itseäni allyksi, en itse kuulu seksuaalivähemmistöön. Silti kirja kolahtaa kovaa, koska tunnistan sen kuvaamat mekanismit omasta lapsuudestani. Eheytys on niiden äärimmäinen muoto, mutta samat rakenteet vahingoittavat jokaista lasta ja nuorta, joka niiden keskellä kasvaa: häpeä omasta itsestä, jatkuva tarkkailu ja ajatus siitä, että terve kehitys on vaarallista, epäterveellistä, häpeällistä, paheksuttavaa, ongelmallista, paholaisesta tai jopa sairasta ja kuolemaan johtavaa.

Tiedän, että tätä tekstiä erehtyy lukemaan joku, jonka olen tuntenut noilta ajoilta. Mutta pyrin olemaan leimaamatta ketään, enkä mainitse nimiä, paikkoja tai tilanteita. En halua saada ryönää niskaani.

Tiedän myös, että tämän kirjoittaminen saattaa aiheuttaa monelle vanhalle tutulle surua tai huolta, sillä olen ”eksynyt polulta” kuin tuhlaajapoika, maailman paheisiin päätynyt ja Jumalasta erkaantunut. Täytyy sanoa, että nuoruuden aivopesu oli niin voimakasta, että kirjoitan tätä tärisevin käsin. Tämän ylös kirjoittaminen synnyttää syvää, jostain kaukaa kumpuavaa ahdistusta, sillä edelleen pelkään, että näiden asioiden ääneen sanominen tuomitsee minut ikuisiksi ajoiksi tuliseen järveen ja Jeesus itkee taivaassa. Minut on opetettu tähän.

Haluan kuitenkin myös sanoa, että minua ei onneksi enää muiden mielipiteet liikaa hetkauta. Tämän tekstin synnyttämät tunteet kertovat enemmänkin lukijastaan, ei minusta tai uskoni lujuudesta. Ei enää.

Minä olen vihdoin lähes sinut itseni kanssa.

Baptismi, helluntailaisuus ja vapaakirkko: lyhyt johdatus protestanttisiin uskontokuntiin ja oppeihin

Baptismi syntyi 1600-luvun alussa englantilaisten protestanttien keskuudessa. Nimi tulee kasteesta (englannin sana baptise tai baptize, eli ”kastaa”): baptistien mukaan kastaa voi vain ihmisen, joka on itse tullut uskoon, ja kaste tehdään upottamalla. Lapsikastetta ei pidetä baptismissa kasteena. Sinänsä on hassua, että en ainakaan itse muista koskaan käyneeni kasteella, vaikka kävin koko lapsuuteni baptistiseurakunnassa. Mutta olin siellä lähinnä perheeni mukana vanavedessä, enkä koskaan intoutunut mukaan jäseneksi tai riitteihin.

Suomeen baptismi tuli Ruotsista. Tukholman evankelinen allianssi lähetti saarnaaja Karl Justin Mathias Möllersvärdin Ahvenanmaan Föglöhön 1854, ja hän oli ensimmäinen, joka julisti Suomessa baptistista oppia. Ensimmäinen suomenkielinen baptistiseurakunta perustettiin Porin lähelle 1870. Suomenkieliset seurakunnat perustivat oman liittonsa 1903, ja se rekisteröitiin 1928. Vuodesta 2009 nimi on ollut Suomen Baptistikirkko. Vuonna 2023 julkaistun tilaston mukaan siihen kuului 18 seurakuntaa ja noin 900 jäsentä. Suurimmat seurakunnat ovat Jyväskylässä, Tampereella ja Turussa. Kirkko on teologisesti konservatiivinen eikä vihi naisia papeiksi. Ruotsinkieliset baptistit toimivat omassa yhdyskunnassaan, joka on linjoiltaan liberaalimpi.

Yleisesti ottaen baptismi korostaa Raamatun arvovaltaa, uskovien kastetta sekä Pyhän Hengen työtä uskovan elämässä. Seurakunnilla on laaja autonomia, mutta pääosin baptistit uskovat ja opettavat, että kaikki Uudessa testamentissa mainitut armolahjat ovat voimassa myös tänä päivänä. Riippumatta siitä, kuinka karismaattinen yksittäinen baptistiseurakunta on, liikkeessä vallitsee yksimielisyys siitä, että armolahjat eivät ole pelastuksen ehto eikä kielillä puhumista pidetä välttämättömänä merkkinä Pyhän Hengen saamisesta (toisin kuin perinteisessä helluntailaisuudessa). Armolahjoja on yliluonnollisia ja vähemmän yliluonnollisia, ja niitä voivat olla muun muassa laupeudentyö ja auttamisen lahja.

Helluntaiherätys on baptismia nuorempi. Se syntyi 1900-luvun alun Yhdysvalloissa, ja Eurooppaan sen toi norjalainen metodistipappi Thomas Ball Barratt. Suomessa Barratt kävi 1911, ja esimerkiksi Tampereella hän piti ensimmäiset kokouksensa 11.–12. lokakuuta 1911. Monet ensimmäisistä suomalaisista helluntailaisista olivat lestadiolaisia tai muuten luterilaisen kirkon jäseniä. 1910–1950-luvuilla liike muotoutui kirkon ulkopuoliseksi vähemmistöksi, ja nykyään se on suurin kristillinen yhteisö Suomen kahden entisen kansankirkon ulkopuolella. Helluntailaisuuden tuntomerkkejä ovat Pyhän Hengen kaste ja armolahjat, joista näkyvin on kielillä puhuminen. Liike on myös jakautunut: osa seurakunnista kuuluu vuonna 2001 perustettuun Suomen Helluntaikirkkoon, osa toimii sen ulkopuolella.

Ymmärtääkseni sekä helluntailaiset että baptistit pohjaavat kaiken vahvasti Raamattuun, kuten monet muutkin protestanttiset liikkeet. Raamatun tulkinnoissa löytyy vivahde-eroja, mutta olen oppinut, että baptistit ja helluntailaiset ovat enimmäkseen fundamentalisteja, jotka tulkitsevat Raamattua melko kirjaimellisesti. Ristiriitaista tässä on vain se, että Raamattu ei ole kovin selkeä teos. Siksi jokaisella on omat tulkintansa. Kaikki uskovaiset eivät ole samanlaisia, mutta monet näyttäytyivät aikoinaan enemmän tai vähemmän ”Raamatulla päähän” -porukkana.

Vapaakirkko syntyi 1870-luvulla Pohjoismaissa levinneestä herätysliikkeestä. Suomen Vapaakirkko kuvaa teologiaansa evankeliseksi ja karismaattiseksi. Wikipedian mukaan sillä oli vuonna 2018 yhteensä 15 867 jäsentä ja 99 seurakuntaa. Oman lapsuuteni ja nuoruuteni toiminnassa ”vapislaiset” olivat mukana menossa lähes kaikessa. Nämä kolme liikettä yhdistyivätkin kätevästi leireillä ja muussa toiminnassa, enkä aina ottanut oikein tolkkua, kuka oli mistäkin seurakunnasta. Osa oli ”kiertäviä supertähtiä” ja kävi varmaan kaikissa seurakunnissa.

Tiesitkö muuten, että luterilaisen kirkon ulkopuolella toimiminen oli Suomessa pitkään rajoitettua? Vuonna 1889 säädetty laki salli muiden kristillisten yhteisöjen toimia, ja ensimmäinen uskonnonvapauslaki tuli voimaan 1923.

Maailman suurin ja suosituin kultti: kristillinen kasvatus, kristillinen koulu ja kristilliset arvot

Ensimmäiset luokat kävin maallisessa koulussa Tammirinteen ala-asteella, jossa oli vain ensimmäinen ja toinen luokka. Kyseinen koulu on sittemmin lakkautettu. Myöhemmin tilalle tuli päiväkotikoulu, mutta sekin lakkautettiin. Minua kiusattiin, joten kun äitini ehdotti kristilliseen kouluun siirtymistä kolmannelle luokalle, suostuin tähän, koska ajattelin, että siellä kohdellaan lähimmäistä kuin itseään. Elettiin 90-luvun loppua, joten pääsin mukaan melko varhaisessa vaiheessa. Tuolloin Jyväskylän kristillinen koulu oli vasta alussa ja samalla luokalla oli useamman eri luokka-asteen oppilaita. Steiner-koulun tavoin kristillinen koulu toimi Cygnaeus-koulun toisessa siivessä, ja välitunnilla piha jaettiin cynkkarilaisten kanssa. Olen sittemmin mieltänyt jossain määrin itseni enemmän cynkkarilaiseksi kuin kristillisen koulun oppilaaksi, varsinkin Cygnaeus-lukion jälkeen.

Kristillisiä kouluja alkoi syntyä Suomeen 1990-luvulla, aikana, jolloin noin 90 prosenttia suomalaisista kuului luterilaiseen kirkkoon ja tavallisissakin kouluissa opetettiin tunnustuksellista uskontoa. Kristillisten koulujen ja päiväkotien liiton mukaan perusopetusta antavia kristillisiä kouluja on nyt 16. Ne noudattavat opetussuunnitelmaa, jota värittävät kristilliset arvot. Ysärillä elettiin voimakasta moraalipaniikin (myös ”saatananpalvontapaniikki”) aikaa, eli kaikki oli Saatanasta, etenkin hevimusiikki, Harry Potter -kirjat ja fantasia-aiheiset lautapelit.

Minulla ei ole juurikaan pahaa sanottavaa kouluajoista. Perusopetus oli suurin piirtein samanlaista. Aamut alkoivat aina tietyllä kaavalla, oli yhteinen aamunavaus, rukoushetki ja rukoiltiin myös sairaiden puolesta. En tiedä, parantuivatko nuo oppilaat, vaikka vuosia rukoilimme.

Joillakin tunneilla opetettiin vaihtoehtoisia oppeja. Tällaisia aineita olivat muun muassa uskonto, historia ja biologia. Evoluutioteoria esitettiin harhaoppina, ja tilalla oli kreationismi. Maapallo oli tuhansia vuosia vanha, koska dinosaurusten lihaskudosta ja jäänteitä on kuulemma löydetty. Ihminen on Jumalan lapsi, ei apina. Seksi on lahja, joka on tarkoitettu vain avioliittoon, ja niin edelleen. En muista, että tervettä seksuaalikasvatusta tai järin tieteellistä opetusta oltaisiin koskaan saatu. Sinällään kaikki tämä oli koulussa harmitonta, mutta tuki hienosti sitä arkea, jota elin. En osannut ajatella millään muulla tavalla.

Toisaalta tosi paljon olen unohtanut. Mieleeni muistuu välillä joitakin yksittäisiä, ahdistavia tilanteita. Eräänä lukuvuonna lähdimme herätysliikkeelliselle kiertueelle kristillisen koulun siniset verkkarit päällä. Koulun logona oli tuolloin yksinkertainen Jeesus-kala, Iktys, joka oli muistaakseni hieman modattu. Meidät pistettiin tanssimaan nopeatempoista, nostatuksellista gospel-biisiä, jossa laulettiin siitä, miten Suomi pelastuu ja maastamme tulee meidän Herramme maa. Kiersimme koko Suomen koulut ja tanssimme oppilaille liikuntasalissa. Minua ahdisti esiintyä, en ole tanssija, mutta kaikki vetivät tämän numeron. Treenasimme tanssin koreografiaa ja esitystä niin paljon, että muistan edelleen liikkeet ja biisin melodian.

Herätyksellisen ylistyskappaleen sanat olen kokonaan unohtanut, mutta kappaleen melodian ja mahtipontiset puhallinsoittimet kuulen edelleen korvissani niin hyvin, että pystyn hyräilemään sen läpi. Kappale oli varmasti jonkin yksittäisen esiintyjän C-kasetilta, koska en löydä biisiä koko Internetistä, Shazamista tai tekoälypalveluiden avulla. Se oli niin pienen piirin ug-kamaa, aikaa ennen Internetin yleistymistä.

Esityksemme oli iloinen ja positiivinen ja aiheutti kokijoissaan lähinnä hämmästystä. Palaute oli kuulemma positiivista, ja siitä tietenkin vakaalla agendalla olevat ajattelivat, että Suomi tosiaan on heräämässä ja ihmiset ottavat Jeesuksen vastaan sydämeensä. Eli tietynlainen vakaa uskomus siitä, että pahuus väistyy ja koko Suomi kääntyy Jeesukselle. Eräänlainen käännytystyö oli myös vahvasti mukana menossa.

Itse tietenkin lapsena kuuntelin vain aikuisia. Lapsi oppii ja imee tietoa kuin sieni, eikä osaa kyseenalaistaa mitään. Elän edelleen enimmäkseen kristillisten arvojen mukaan ja ne ovat mielestäni hyviä arvoja. Olen kärsivällinen, eikä meillä kotona saa kiroilla, huutaa tai käyttäytyä toisia kohtaan epäkunnioittavasti. Tunteet tietenkin sallitaan.

Minun kristillisessä kasvatuksessani kaikkia tunteita ei sallittu, tai siltä se ainakin tuntui, etenkään pojilla. Pyrittiin sellaiseen tietynlaiseen hyveelliseen elämään. Rehellinen maan perii, se jolla on onni, se onnen kätkeköön. Koska kymmenyksiä arvostettiin myös arjessa, isäni piti anteliaisuudesta ja näitä ominaisuuksia tietenkin sisarukset käyttivät hyväkseen. Kun oli karkkipäivä, eniten kiitosta sai se, joka antoi eniten karkeistaan. Oli helppo katsoa, paljonko minä annoin, ja antaa sitten enemmän. ”Olisit sinäkin yhtä rehellinen ja antelias kuin veljesi”, kuulin usein.

Muistan lukuisat leirit. Joka kesä oli leirikesä ja aina piti mennä leireille ja jonnekin huitsin nevadaan viettämään tärkeitä kesäpäiviä. Partioonkin minut pakotettiin ja sekin oli vahvasti uskonnollista toimintaa. En ollut leireilyn fani. Nautin luonnosta ja kavereista, mutta pakollinen ohjelma maistui puulta. En olisi halunnut osallistua saarnojen kuuntelemiseen, opetuksiin ja istuskeluihin. Elin leirikesiä vanhempien ihmisten ehdoilla. Olin arka ja herkkä ja jatkuvasti ahdistunut. Luin uutisista, että sittemmin leiripaikka poltettiin. Ei paikassa itsessään mitään vikaa ollut. Siihen taisi loppua senkin tarina.

Leirejä ja kokoontumisia järjestettiin myös usein nuorille miehille. Eräässä sellaisessa pojille kerrottiin itsesaastuttamisen vaaroista ja jokainen sai halutessaan tukihenkilön, jonka kanssa lähteä vaikka lenkille, jos tulee kiusauksia. Nielin nämä opit tietysti uskovaisena purematta ja pitkään luulin olevani viallinen. Kaikenlainen seksi oli tarkoitettu miehen ja naisen väliseksi, lahjaksi avioliittoon. Muu on syntiä. Menemättä yksityiskohtiin, vasta aikuisena olen oppinut elämään vähitellen ilman häpeää miehuudestani tai kehostani. Traumat ja ahdistus eivät koskaan poistuneet, ja vaati aika monta terapiakertaa, että sain itsetuntoni ja itseluottamukseni edes suurin piirtein takaisin. Herkälle ihmiselle vääränlaiset kasvatusmetodit kasvattavat varovaiseksi, ahdistuneeksi, väärin päin.

Muistan myös ylistyskokouksissa pakottaneeni itseni itkemään, mikä onnistuikin, kun väsyin metelistä ja ihmisistä. Sillä sai sitten rukouksia ja kehuja Pyhän Hengen kosketuksesta. Mutta en tiedä, koinko koskaan mitään aitoa. Olin lapsi, vielä hieman erilainen, ujo ja herkkä nörttilapsi. En minä tiedä, miten minun olisi pitänyt suhtautua. Amerikkalainen Jesus Camp (2006) -elokuva kertoo juuri näistä tapauksista. Suomalaiset seurakunnat apinoivat usein amerikkalaisten karismaattisia liikkeitä ja huuhaa sekoittuu uskonnon sekaan. Kaikenlaisia saarnaajia ja parantajia pyörii täälläkin, joita ihmiset menevät kuola suupielestä valuen katsomaan, viimeisimpinä väärä profeetta David Owuor.

Moni uskonnollisissa yhteisöissä kasvanut ei näe eläissään mitään pahaa, tai ainakaan ajattele, että maailmankuva olisi paha. Mutta se siinä onkin se juju. Pahaa eivät myöskään nähneet esimerkiksi Jim Jonesin Kansan temppelin jäsenet, joista 918 kuoli Jonestownissa vuonna 1978. Heistä 304 oli lapsia, eivätkä läheskään kaikki juoneet myrkkyä vapaaehtoisesti. Päinvastoin, useamman mielestä paikka oli paratiisi, kunnes se ei enää ollut. Jones esiintyi alussa helluntailaisena saarnaajana ja parantajana, eikä karismaattisen saarnamiehen meininki ainakaan alussa juuri eronnut muiden kristillisten saarnamiesten maneereista.

Yhteisöön kasvaa sisään, kun siinä ovat mukana kaikki vauvasta vaariin. Samoja oppeja ja metodeja käyttävät oma äiti, isä, sisarukset ja koulukaverit, kirjaimellisesti kaikki, keitä tunnet. Kaikki, mitä teet, pyörii saman aatteen ympärillä. Kun muuta ei ole koskaan nähnyt, sitä ei osaa kyseenalaistaa. Moni vakaumuksellinen kommunistikin uskoi Neuvostoliittoon vilpittömästi siihen asti, kun Hruštšov luki salaisen puheensa vuonna 1956 ja kertoi, mitä kaikkea aatteen nimissä oli tehty. Kala ei tiedä olevansa vedessä, ennen kuin joku nostaa sen pinnalle.

Me vastaan maailma

Kristillinen yhteisö opetti, että me elämme valossa ja olemme Jumalan lapsia, muut elävät pimeydessä ja ovat harhapoluilla. Harva tätä ääneen sanoi, mutta tämä oli konsensus. Oli hyvin vahvasti ”maallinen musiikki” ja ”musiikki” (joka oli siis kristillistä musiikkia). Aina sai tuntea huonoa omaatuntoa, jos kuunteli jotain, mitä näkyi telkkarissa tai soi radiossa.

Kuuntelin pitkään pelkkää kristillistä musiikkia. Innostuin metallimusiikista hyvin varhain, mutta en uskaltanut lähteä ysärin black metalliin, grungeen tai nu metalliin vielä mukaan. Nu metal vei lopulta voiton ja lempibändikseni muodostui amerikkalainen Payable on Death, sittemmin lyhennetyssä muodossaan P.O.D., joka on kristilliseksi mielletty nu metal -bändi.

Muistan, kun koulussa oli levyraati. Kaikki saivat tuoda kuunneltavaksi omia kasettejaan ja CD-levyjään. Minä valitsin P.O.D.:n kappaleen Rock the Party (Off the Hook) vuoden 1999 The Fundamental Elements of Southtown -albumilta. Siitä tuli listahitti vuonna 2000. Tykkäsin erityisesti alun riffistä, joka tuntui kutkuttavan raskaalta.

Muistan, kun riffi lähti soimaan ja luokka piteli korviaan. Hämmentyneitä katseita.

Tapauksen jälkeen isäni takavarikoi C-kasettini ja ”nuorten musiikkia” käsiteltiin kristillisen koulun vanhempainillassa. Elettiin moraalipaniikin aikaa ja musiikkini leimattiin saatananpalvonnaksi. Isäni sanoin se oli ”roikinaa”. Huvittavaa on, että koko bändi leimattiin pimeäksi bändiksi joidenkin ihmisten toimesta, vaikka he ovat ainakin näennäisesti kristillinen bändi ja yritin parhaani pitää musiikkimakuni ”hyvänä”. Bändi ponnahti kuuluisuuteen pian ja Alive-hitti alkoi soida joka paikassa radiossa. Enpä tiedä, miten kiitollisuudesta laulaminen on saatananpalvontaa. Ilmeisesti jonkun mielestä on.

Biisejä tulkittiin hyvin pitkälle kuin Raamattua, eli aivan päin helvettiä. Tulkinnat naurattavat minua. Esimerkiksi KISS oli monen mielestä suukon sijaan lyhenne sanoista ”Knights in Satan’s Service” tai ”Kids in Satan’s Service”, Queen lauloi Bohemian Rhapsodyssa Beelzebubista ja W.A.S.P. on ”We Are Satan’s People”. Huvittavaa on, että W.A.S.P. on tavallaan ”ampiainen”, mutta bändi ei ole itse jaksanut keksiä lyhenteille sanoja, ja yhtyeen keulahahmon Blackie Lawlessin kerrotaan vastanneen eräässä haastattelussa ”We ain’t sure, pal”. AC/DC:kin kuulemma oli ”Anti-Christ/Devil’s Children”, eikä ompelukonemerkki, josta bändin jäsenet nimen oikeasti ottivat.

Lordin ”Hard Rock Hallelujah” -kappale sai saatananpalvontasyytteitä osakseen Suomen voitettua Euroviisut vuonna 2006, vaikka Mr. Lordi tekee rehellistä positiivista rokkia ja sanoitukset ovat jopa pahuudenvastaisia, esimerkkinä kappale ”Devil Is a Loser”. En edes lähde avaamaan piiloviestien etsimistä tai väärin päin kappaleiden kuuntelemista, mikä on absurdia, kun samaan aikaan löytyy oikeasti rienaavaa blägyä vaikkapa suomeksi. Esimerkiksi suomalainen laulu- ja soitinyhtye Horna laulaa hienosti ”Jumalan miehet kärpäsiin tukehtuvat” ja ”verisessä ulosteessa pyhä henki tuskissaan” kappaleessaan ”Raiskattu saastaisessa valossa”. Tästä voi jatkaa kuuntelemalla vaikkapa Venomin tai Archgoatin mitä tahansa kappaletta. Helppoa ja hauskaa musiikkia ennen sunnuntaikirkkoa.

Raamattua on tulkittu kirjaimellisesti kautta aikojen, ja eniten väärintulkintoja herättävät tabut ja uskonnollisesti kiistellyimmät aiheet. Tuntuu esimerkiksi hassulta, että joku jeppe on jossain joskus tokaissut kylillä ”lisääntykää ja täyttäkää maa”, ja tätä tulkitaan niin, ettei ehkäisyä ja perhesuunnittelua pidä tehdä. Tai että ”jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa” tarkoittaa, että kaikenlainen himokas ajattelu on paheellista ja tuomittavaa. Tai että ”joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan” tarkoittaa, että lapseensa pitää kohdistaa väkivaltaa ja se on vain rakkautta. Olen lukenut Raamatun läpi pariin otteeseen ja on pelottavaa, miten vanhoja kääröjä käytetään edelleen arjessamme. On siellä hyvääkin, mutta paljon, paljon pahaa.

Uskonnollinen yhteisö on usein erittäin kulttimaista toimintaa. Se on rakenteellisesti ehdollistavaa. Jos kritisoit tai ajattelet asioista toisin, Saatana on päässyt vaikuttamaan sinuun tai olet muuten vain hukassa ja tarvitset Jumalan lämpöä ja Pyhän Hengen kosketusta. Mitä enemmän perustelet havaintojasi, sitä enemmän olet eksyksissä ja tarvitset rukousapua tai sielunhoitajaa.

Vasta Mäkipellon kirjan myötä havahduin siihen, miten arkipäiväistä manaaminen seurakunnissa on. Sitä ei koskaan sanottu manaamiseksi. En kuullut manaus-sanaa käytettävän ikinä. Mutta sitä se on.

Kristillinen manaus

Monelle tulee manaamisesta mieleen Manaaja-kauhuelokuva vuodelta 1973 tai vastaavat populaarikulttuurin teokset, joissa pappi pitää isoa ristiä kaksin käsin ja vaatii huutaen riivatun henkilön demonia poistumaan kehosta. Manauksen määritelmä on Wikipedian mukaan muun muassa henkiolentojen esiin kutsumista tai riivaajien eli pahojen henkien pois karkottamista.

Manaaminen 2000-luvulla menee kuitenkin seuraavasti: seurakunnassa, yhteisössä tai rukouspiirissä jollakin on vaikeaa, epätoivottu tilanne, sairaus tai (gasp) homouteen taipuvaisuutta. Uskovaisten porukka kerääntyy yhteen, laittaa käden pään tai olkapään päälle, silmät kiinni ja alkaa kovaan ääneen rukoilemaan ”Jeesuksen nimessä, vie tämä paha pois, poista paha ystävästä, vie pois tämä <huono asia X>”. Manaaminen ei aina tarkoita edes negatiivista tai epätoivottua tilannetta, manata voi muutenkin. Puhekielessä manaaminen tarkoittaa usein kiroamista, esimerkiksi ”manata alimpaan helvettiin”, mutta sanan alkuperäinen merkitys on henkien kutsuminen esiin tai karkottaminen.

Peli, jota ei voi voittaa

Yhteisön ihmiskuva lähtee siitä, että olet syntinen. Niin olemme kaikki, ja siksi on pyrittävä elämään seurakuntayhteydessä, valossa, synnitöntä elämää. Jeesusta kiitetään ja parannus tehdään joka päivä. Ajatus on tuttu monesta kristillisestä perinteestä, ja tavallaan siinä on jopa jotain lohdullista: kukaan ei ole muita parempi. Silti tämä tiivistyy siihen, että olet syntinen paska, ja sinun pitää olla parempi joka ikinen päivä.

Monelle syntisyys ja uskovaisuus konsepteina ja elämäntapana kääntyvät moraaliseksi ylemmyydentunteeksi. Tämä näkyy siinä, että ei-uskovaisiin suhtaudutaan joko alitajuisesti tai tiedostaen niin, että ihminen ei vain ole vielä nähnyt totuutta tai kuullut Jumalan ääntä tai kutsua, koska ei ole ottanut Jeesusta vielä sydämeensä. Eli muut ihmiset ovat ikään kuin harhaisia, kuuntelevat maailman kaikuja tai muuten vain ”eivät tiedä, mitä tekevät”. Lainaus on Luukkaan evankeliumista 23:34, jossa Jeesus rukoilee ristiinnaulitsemisensa aikana: ”Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä tekevät.” Rukous koskee teloituksen suorittaneita roomalaisia sotilaita sekä juutalaisia johtajia ja väkijoukkoa, jotka vaativat ristiinnaulitsemista.

Ristiriita syntyy siitä, että uskomuksen mukaan kaikki ovat yhtä syntisiä, mutta samalla on olemassa syntejä, joita ei voi korjata. On Pyhän Hengen pilkka, jota Jeesus evankeliumeissa kutsuu anteeksiantamattomaksi, eikä kukaan osannut kertoa lapselle tarkasti, mitä se on. Koko tämä teksti saattaa itsessään olla sitä, anteeksiantamaton synti, koska pilkkaan Pyhää Henkeä, tai ainakin jonkin tulkinnan mukaan. Ehkä tuomitsin itseni tämän tekstin myötä helvettiin ja ikuiseen tulijärveen?

Roomalaiskirjeen jae 6:23 kuuluu vuoden 1933/1938 kirkkoraamatussa (ja lähes samoin vuoden 1992 käännöksessä): ”Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” Lapselle viesti oli selvä: jos jatkat väärin elämistä ”synnissä”, kuolet, ja kuolemaa seuraa kadotus.

Synnin määrittelee Raamattua tulkitseva yhteisö, ja tuomitsemaan pääsevät kaikki. Oma syntisyys tunnustetaan nöyrästi, mutta toisen synnin voi nimetä ääneen rukouspiirissä tai käytävällä, ja toisen syntejä voidaan kollektiivisesti koittaa manata tai parantaa. Sinusta voi tulla rukousaihe ilman, että sinulta kysytään.

Raskaimmin tämä syntisyyden jatkuva arvottaminen osuu heihin, jotka eivät enää jaksa. Jos koko ominaisuutesi on synti (esim. seksuaalinen suuntautuminen), on hyvin vaikeaa elää yhteisön hyväksymää ”synnitöntä elämää”. Yhteisön opetuksessa oman elämän päättäminen oli synneistä pahin, koska sitä ei ehdi katua. Nuorelle, joka on jo valmiiksi häpeän ja pelon keskellä, opetus ei tarjoa ulospääsyä. Olet syntinen, jos elät ”väärin”, ja vielä syntisempi, jos et kestä enää elää.

Jos tämä teksti herättää sinussa vaikeita ajatuksia tai sinulla on itsetuhoisia ajatuksia, apua on saatavilla. MIELI Kriisipuhelin päivystää suomeksi ympäri vuorokauden numerossa 09 2525 0111, ja soittaa voi nimettömästi. Hätätilanteessa soita 112.

Minä ja uskonnollisuuteni tänään

Nykyään kuvailisin itseäni agnostiseksi kristityksi, stoalaiseksi, pasifistiksi ja nihilistiksi. Yhdistelmä kuulostaa ristiriitaiselta, ja sitä se ehkä onkin. Rakastan rauhaa ja väkivallattomia tapoja ratkaista asioita ja olen luonteeltani rauhallinen, kävin siviilipalveluksen ja olen ajatusmaailmaltani pasifistinen. Stoalaisuus on minulle pitkälti Memento mori -aatteellisuutta, pyrin hyväksymään kuoleman sellaisena kuin se tulee, väistämättömänä asiana, joka ei ole hyvä eikä paha. Samalla pyrin tällä ehkäisemään kuolemanpelkoani.

Kristillisyys näkyy elämässäni pitkälti kärsivällisyytenä, lähimmäisenrakkautena, terveellisissä perhearvoissa ja auttamisena. Jeesusta ja uskonnollisuutta siinä ei juurikaan ole, mutta kuten uskovaiset sanovat ”Jeesus elää kauttani”, jos näin voi edes kohdallani sanoa. Agnostisuus on minulle tieto-opillinen ja filosofinen käsitys, jonka mukaan ihmisen on mahdotonta saada varmaa tietoa havaintojen ulkopuolisista asioista, kuten Jumalan olemassaolosta tai yliluonnollisesta maailmasta. En sano ateistin tapaan ”Jumalaa ei ole”, mutta en myöskään sano uskovaisen tapaan ”Jumala puhuu minulle”.

Lisää päälle ripaus nihilismiä. Nihilismi on filosofinen ajatussuunta, joka kieltää vallitsevat arvot, moraalit, totuudet tai elämän objektiivisen merkityksen. Itse olen enimmäkseen arvonihilisti, eksistentiaalinen nihilisti ja tietonihilisti, eli koen monessakin mielessä, että ”oikeaa uskontoa” tai elämänkatsomusta ei ole, varmaa tai objektiivista tietoa ei olisi mahdollista saavuttaa tai että ihmisen olemassaololla tällä planeetalla olisi jokin suurempi merkitys.

Samanaikaisesti ihastelen luonnon kauneutta, enkä voi olla miettimättä, että jokin nämäkin on luonut, eikä kaikki ole sattumankauppaa. Mutta en ole omakohtaisesti saanut selvyyttä siihen, että voisin sanoa ”minä tiedän kyllä tämän”. Siksi nihilismi ja agnostismi sekoittuvat kätevästi ajatuksiini. Sanotaanko näin, että jos saan jonain kauniina päivänä jonkin näyn, vision, äänen tai pelkästään älynväläyksen tai kokemuksen jostain suuremmasta, hyväksyn asian. Mutta toistaiseksi osaan ainoastaan arvostaa universumia ja energiaa. Me olemme kaikki pallolla avaruudessa ja osa tätä ekosysteemiä, kunnes muunnumme energiaksi. Tämän kärpäsenpaskan kokoisen, silmänräpäyksen kestävän elämäni lopputulos on yhdentekevä universumin äärettömyyden ja minun itseni kannalta. Tähän joku voisi todeta perään ”ei se ole yhdentekevää taivaspaikkasi kannalta”. Niinpä. Se on sinun näkemyksesi. Ei minun.

Loppusanat ja sinulle, joka tunnet minut

Saatat tuntea minut, mutta et tätä puolta menneisyydestäni. Tai sitten saatat olla vanha tuttuni sieltä kesäleiriltä. En tiedä, allekirjoitatko näitä kokemuksia. En ole ollut vuosikausiin yhteyksissä keneenkään, en lapsuuden kavereihin, opettajiini tai heihin, jotka elävät yhä uskonnollisissa yhteisöissä. Osa teistä on irtautunut itse, osa tunnistaa kaiken, mistä kerroin. Osa pitää tätä petoksena.

Haluan vain sanoa, että sinun kannattaa elää sellaista elämää, jota itse haluat elää. Jos se on elämän antamista Jumalan käsiin ja jumalanpalvelusta päivästä toiseen, on sinun oikeutesi käyttää elämäsi päivät ylistäen ja palvoen Jumalaa. Jos se on elämäsi antamista ei-hengelliselle tai metafyysiselle Saatanalle ja black metallin kuuntelemista päivästä toiseen tai vaikkapa Perkeleen Temppelin jäsenenä, se on sinun oikeutesi. Jos taas haluat elää vapaana sieluna agnostikkona, kuten minä, sekin on sinun oikeutesi, mutta älä herranjumala sentään ala vainoamaan tai tuomitsemaan muita ihmisiä uskontosi takia (joo, kyllä, rangaistusta odotellessa, eh, nimittäin: ”Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu.”, 5. Mooseksen kirja 5:11).

Synnin palkka on kuolema. Ainakin se maksetaan ajallaan, toisin kuin monen muun palkka.

Jos tämä teksti oli Saatanan vaikutusta, hän kirjoittaa yllättävän sujuvaa suomea. Hail Santa, kohtahan se sieltä tulla jolkottaa 🎅

Pelastuin lopulta. Pelastajan nimi oli Internet.

Lähteet

Keskustelu

Ei vielä kommentteja

Kukaan ei ole vielä sanonut mitään. Aloita keskustelu Mastodonissa tai siellä, missä kirjoitus on jaettu.

Osallistu keskusteluun

Keskustelu käydään somessa. Julkiset kommentit Blueskysta, Threadsista ja Mastodonista tuodaan tämän artikkelin kylkeen automaattisesti. Voit vastata kirjoitukseen suoraan omalta Mastodon-tililtäsi tai miltä tahansa fediversumin palvelimelta:

  1. Kopioi kirjoituksen osoite
  2. Liitä osoite oman palvelimesi hakuun

    Haku löytää kirjoituksen, ja voit vastata siihen kuten mihin tahansa julkaisuun.

  3. Rolle Mastodonissa

    @[email protected]

Jaa ja keskustele

Kun kirjoitus jaetaan Mastodonissa, Blueskyssa tai Threadsissa, jakoon tulleet vastaukset ja lainaukset kopioituvat tänne viestiketjuineen. Keskustelu näkyy täällä yleensä vartin sisällä.