Sivarilauluja

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 17 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 19-vuotias.

Löysin jälleen uuden sarkastisen ironisen kärjistetyn ja hauskan akustisen sivaribiisin. Mitä kaikkea meistä onkaan sanottu…

Rankka tosikuvaus maamme hyljeksytyimmän vähemmistön arjesta ja puhuvista sääristä.
Kappaleen ensiesiintyminen Lapinjärven konserttiareena Sikalassa. Kuuntelijoina satamäärin sivareita.

Kirjoitin tähän vielä sanat niille ketkä eivät vaivaudu biisiä kuuntelemaan:

Kun synnyin tänne Pohjolaan
näin rakkauden äidin katseessa
ja armeijan harmaat isän sielun maisemassa

En tinasoltuilla leikkinyt
en oikein koulussa pärjännyt
En tyttöjä tietenkään löytänyt
enkä ketään koskaan ole lyönyt

Ja sitten alkoi se murrosikä
ja mielikin alkoi jo haluta sitä

Mutta se mikä erotti minut muista pojista
kullervoista kundeista kovista
armeijaan en koskaan menisi
luvallista murhatyötä tekisi

Mun nimihän oli Simo Hovari
ja kutsunnoissa musta tuli sivari!
Umppa umppa umppa umppa umppa umppa pa!

Ja pojat nauroi:
Ha ha ha ha ha ha ha ha ha ha ha ha haa!
Isänmaata sivarit vain vituttaa

”Sä olet
risuparta-hippi-homo-runkkari
kommari, isänmaanpetturi
hihhuli, hurri, kirkonpolttaja
nait ilman kumia
se sulle on vain huvia
ja palvot Stalinin kuvia!”

Suku mua vihasi
ja vikakin tyttö kaikkosi
ja alkoi muakin hävettää
mitä meninkään mä tekemään
kunnes taivaasta kuului mahtava ääni
ja taivaasta laskeutui naisen sääri!
Umppa umppa umppa umppa umppa umppa pa!

Ja sääri puhkesi puhumaan:
”Muista että omantuntos arvot kaitaa on
muuten maailma tää ois jo eloton”

Ja minä mietin
mitä sinä mietit?
mietin elämää
ihmisiä
ja asepalvelusta
Mietin että onko
harmaapäiden kenraali
vain iso
ja rakkaudeton
lapsi

Ja lopulta tajusin
että se on hyvä asia KUN
ME OLLAAN…

risuparta-hippi-homo-runkkareita
kommareita, isänmaanpettureita
hihhuleita, hurreja, kirkonpolttajia
naimme ilman kumia
se meille on vain huvia
ja palvomme Stalinin kuvia!

Siis tervetuloa Simo Hovari!
täällä susta tehdään aito homo-sivari
Siis tervetuloa Simo Hovari
täällä susta tehdään aito
homo homo homo homo homo homo homo homo homo-sivari!

Ja armeijan pojat kaikki varokaa
kun petturit nää fasismin vaarantaa
me narkkarit tatuoinnit otsassa
lävistykset navassa ja kullissa
näytämme tietä teille eksyneille
isänmaan puolesta murhaaville

Muistakaa kaikkien maitten Simot
rauhan ilot on isot.

Toinen biisi on tietysti Daniel Koskisen Laulu Siviilipalveluslaista, joka on myös nauhoitettu koulutusjakson aikana. Se kannattaa myös kuunnella.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä