Silja Serenade

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 19 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 17-vuotias.

Kerrotaanpa matkan kulku alusta alkaen. Tiistai-aamuna tultiin hakemaan ja lähdettiin ajamaan Helsinkiin. Oltiin Hesassa ehkä kahdelta ja päätettiin mennä J-P:n tädin luokse tappamaan aikaa ja keskustelemaan matkasta, nimittäin J-P:n tädin homma oli huolehtia autosta, koska sitä ei otettu laivalle mukaan. Btw, lapaseni hävisivät autoon. Kumma juttu. Oltiin viideltä Silja Serenadella ja hyttikin oli ihan hieno. Voitettiin 20euron arvoinen (per nuppi) kahden hengen illallinen seisovasta pöydästä. Oli muuten hyvää ruokaa, mutta taisin syödä liikaa. Söin niin paljon että maha meni sekaisin. Siellä oli kahta eri jälkiruokaa ja pääruokaa ja minä poika söin kaikkea.

Samana iltana oli joku Streetdance-tanssiryhmä ”Nation to Nation” esitys, joka kesti tunnin. Laivalla oli kymmennen jälkeen karaokea ja diskoa dj:n tahdittamana. Vietettiin siellä aikaa yhteen asti, eikä juotu. Tietenkään ei juotu. Paitsi mitä nyt kokista. Mentiin sitten yhden jälkeen hytille nukkumaan ja nukuttiin aamu-yhdeksään asti.

Aamulla lähdettiin Ruotsin puolelle, jossa oli -12 astetta pakkasta. Täristen (erityisesti minä, kellä ei ollut lapasia) käveltiin tunnelbaanaan, joka oli siinä lähellä. Mentiin sillä Vanhaan Kaupungiin eli Gamla Stadiin, josta oli tarkoitus ostaa jotakin. Pitkällisen etsintöjen jälkeen en kuitenkaan löytänyt mitään ostettavaksi kelpaavaa. J-P olisi halunnut ostaa semmoisen samuraimiekan kiinalaisesta kaupasta, mutta ne oli kalliita ja kuitenkaan ei saataisi kuljetettua niitä laivaan, joten ei siitäkään tullut mitään.

Tultiin takaisin laivalle MCDonaldsin jälkeen. Menin pelaamaan lasten paikkaan X-Boxia, koska siinä välissä ei ollut mitään muutakaan tekemistä. Sen jälkeen käytiin taas Tax-Freessä, josta ostin koko ajan lisää ja lisää karkkia ja suklaata. Hävisin pelikoneisiinkin muutaman euron. Samat jutut illalla, valvottiin pidempään ja pidettiin hauskaa, pitämättä hauskaa. Mentiin nukkumaan kolmen jälkeen ja aamulla…

…oli hirveä pahoinvointi. Tuli ihan yht’äkkiä. En tajua. Edellisenä iltana vielä vitsailtiin että miten joku voi kärsiä pahoinvointia näin, vaikka näin loivasti keinuu. Heti kun heräsin, maha oli sekaisin. Menin vessaan, pesin naaman ja tein aamurutiinit, jonka jälkeen lähdettiinkin jo ovelle oottamaan laivan rantautumista. Istuin pahoinvointisena lattialla kyykyssä samalla kun laiva rantautui. Kun sitten ovi aukesi ja pääsimme lähtemään, heitin laatat viidesti kävellessä. Ei voinut mitään. En huomannut kenenkään reagoivan oudosti, kaikki varmaan luulivat että olin krapulassa. Pahoinvointi lähti vähäksi aikaa oksennuksen mukana. Automatka kesti 4 tuntia. Nukuin koko matkan sanomatta sanaakaan. Kun tulin kotiin, menin heti nukkumaan. Nukuin kahdesta kahdeksaan yhteen menoon. Nyt päätä jomottaa ja vähän maha kiertää. Otin panadolin aikaisemmin ja nyt toisen, mutta niillä ei taida olla mitään vaikutusta.

Kuvia tulee, kunhan tästä paranen. Mietin vain, jaksaisinko katsoa Smallvillejä tässä tilassa?

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä