Arkistomatskua
Otathan huomioon, että tämä on yli 19 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 17-vuotias.
Arh, jäi paha maku suuhun. Ruokana oli jotain perunaa maitokastikkeessa ja pahaa jauhelihapihviä. Syötävä on mitä syödä täytyy. Luulisi että on jo pahin ohitse kun kello on jo kaksitoista, mutta vielä n e l j ä tuntia jäljellä! ei jaksa! Kuolen jos seuraavaan jaksoon tulee kutospalkki. Englannin tunnit oli helppoja, tein kaikki tehtävät, mutta se suomiprojekti ressaa vielki. Tuli kählittyä tämäkin viikonloppu. Arikaan ei ole ikinä koulussa, täällä on tosi yksinäistä.
Luin tuossa muiden journaleita ja huomasin kaksi erittäin ajakohtaista ja minulle sopivaa lausahdusta:
Hyvin sanottu. Juuri tällaisia tuntemuksia minullakin on. En osaa tutustua ihmisiin ja sitten valitan yksinäisyyttä. Odotan ennemmin muiden tutustuvan minuun, kuin minä heihin.
12:13 – Äh, on niin tylsää, joten oli pakko jatkaa kirjoittamista. Kohta alkaa liikunta, kuntopiiriin tai salille… taidan mennä punnertamaan. Äsken oli vielä jotain kirjoittamisen arvosta ja heti kun aloitin kirjoittamisen niin pää on tyhjä. Voi vee. Viimeiset minuutit menevät sitten miettimiseen että mitä ihmettä minun pitikään taas kirjoittaa. Jyväskylä on sumussa, ihan niinku mun pää. Vois mennä leffaan joku päivä, vielä on yks joululahjalippu jäljellä. Kertokaa joku hyvä leffa?
Miksi puolet elämästä pitää opiskella? kertokaa mulle! koulu on jotenkin niin ahdistavaa. Tästäkin on ollut jo puhetta aiheesta ”Koulu, etuoikeus vai piina?”. Jos tuota aihetta pitäisi jatkaa, niin sanoisin että etuoikeus, mutta välillä todella raastava etuoikeus. Joskus kaikki ei mene putkeen, aina ei jaksa. Arh, pitäisi joskus keksiä oikeesti jotain järkevämpää kirjoitettavaa, mutta voiko elämästä koskaan kirjoittaa järkevästi?
Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!
