Päivät lämpenee

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 15 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 21-vuotias.

Mistäköhän sitä aloittaisi. Otsikkokin viittaa vaikeaan aloitukseen. Tunnetusti säästä puhuminen on helppo tapa rikkoa jää. Writer’s block. Minulle on sanottu että isyys pukee minua. Olen aika hyvin jo tottunut ajatukseen että olen isä, vaikka nuori isä olenkin. Vielä ei ole tullut vastaan kaupassa kaveria, joka ei olisi meinannut uskoa että sylissäni oleva tyttö on minun.

Kääryle ei malta nukahtaa. Eilen illalla neiti nukahti kiltisti syliini. Nyt se hämmästelee valoja ja kuvioita ja taistelee unta vastaan. Suloista. Nykyään kuulumiseni keskittyvät pitkälti uuteen ihanaan perhe-elämääni ja ihka omia kuulumisia jää harmillisen vähän kerrottavaksi.

Olen aina jollain tapaa yrittänyt olla kirjoittamatta pintaa syvemmältä, sillä haluan pitää jonkin asteisen yksityisyyden suojan. Tosin masennusjaksoni aikana sekin asia jäi täysin huomioimatta, mutta silloin epäonnistuin täydellisesti niin monessa muussakin asiassa.

Kirjoitan tekstilokiin jatkuvasti vauvakuulumisia. Täten pysyn itsekin kärryillä siitä milloin vauva on viimeksi syönyt tai kauanko nukkunut, jne. Loki on yksityiskohtainen, enkä jaa sitä kaikille ihmisille. Tässä kuitenkin joitakin hauskoja kohokohtia:

8.4.2009 22:34 – Pikkuinen makaa vieressäni sängyllä ja katsoo minua tällä ilmeellä: o_0.

13.4.2009 22:43 – Seurallisella päällä. Laitoin viereeni sitteriin istumaan. Siinä se ihmettelee ympäristöä ja valoja, imee tuttia. Tutti putoaa välillä, jolloin laitan sen takaisin suuhun. Laitoin myös pupujussin pitelemään tuttia paikoillaan, mutta pikkuinen otti sitä rinnuksista kiinni ja viskasi helkuttiin naaman edestä.

14.4.2009 14:38 – Napanuora putosi! Emme edes huomanneet. Etsittiin sitä jonkun aikaa ja se löytyikin sitten vaipan sisältä.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä