Mikä lokikirja?

Rollemaan kapteenin lokikirja on Rollen kevyt päiväkirja ja päivittäinen kirjoitushaaste. Tavoitteena on kehittää mielenterveyttä, kirjoittamisharrastusta ja madaltaa kynnystä itseilmaisuun.

Ensimmäinen päiväkirjamerkintä

Maanantai. Täten otan tavoitteeksi kirjoittaa joka päivä.

Olen pitkään halunnut palauttaa muotiin ”päiväkirjamaisen” kirjoittelun, jollaista bloggailukin oli joskus 2000-luvulla. Nykyään kaikki kirjoittaminen tuppaa olemaan jollain tapaa tavoitteellista. Se tympii. Teksteillä täytyy mukamas aina olla jokin tarkoitus, jotta voi edes miettiä kirjoittamista. Täytyy olla haudutellut ajatusta vähän pidempään ja kirjoittamista miettii enemmänkin sen kautta, että teksteistä olisi muille hyötyä. Mihin jäi pelkästään oman itsensä reflektointi ja itseään varten kirjoittaminen?

Minulle kirjoittaminen on aina ollut eräänlainen henkireikä. Ei ihmekään että ahdistaa, kun ajatuksia ei tule tuotua enää esille, vaan ne jäävät pään sisään. Introverttinä pääni sisällä on vilkasta, vaikka ulkoinen olemus vaikuttaa rauhalliselta. Joskus puran ajatuksiani työkavereille ja perheelleni kofeiinipärinöissäni ja silloin kaikki tulee ulos kerralla niin että hyperventiloin. Päivän päätteeksi olen kaikesta siitä sosiaalisuudesta aivan poikki. Olo on kuin olisi käynyt läpi toisen maailmansodan.

Ristiriitaista kyllä, minulla on tälle ”tavoitteettomalle kirjoittamiselle” olemassa muutama tärkeä tavoite:

  • Mielenterveyden edistäminen ja ajatusten purku tekstiin
  • Historian tallentaminen
  • Lähimuistin edistäminen
  • Kirjoittamistavoitteiden ylläpitäminen (200 sanaa päivässä)
  • Jatkossa säännöllisemmän kirjoittamisinnon palauttaminen. En halua että kirjoittaminen ahdistaa enää yhtään, kuten se välillä tekee. Kirjoittamisen pitää tuntua taas mukavalta.

Olen käyttänyt jo viisi vuotta Dayliota mielialan ja tekemisien seuraamiseen. Se on lähinnä joka päivän päätteeksi tullut tapa, jossa ”tägään” puhelimella päivän fiiliksen hymiöllä ja tekemiset niitä kuvaavilla kuvakkeilla. Tällä voin esimerkiksi tarkistaa milloin viimeksi kävin äidin luona tai ajoin parran. Näitä asioita ei välttämättä muista. Lisäksi app auttaa seuraamaan mielialoja.

Muiden tavoitteiden ylläpitämiseen käytän Loopia. Se on vähän kuin GitHub-kontrubuutiograafin tapainen Life of Discipline, mutta täysin ilmainen ja open sourcea.

Päiväkirjan kirjoitteluun minulla ei kuitenkaan ole WordPressin lisäksi mitään varsinaista appia. Olen kokeillut Day Onea ja Journalia aiemmin, mutta ne eivät oikein lähteneet koskaan kunnolla lentoon. Liian kaupallista, maksullista. Rupesin siis etsimään päivyrin pitämiseen jälleen uutta appia. Appin kriteerit:

  • Mielellään ilmainen ja open sourcea
  • Toimii WordPressin kanssa
  • Laskee sanamäärät
  • Tukee markdownia tai muuta järkevää muokkaustapaa
  • Toimii Androidilla, Windowsilla ja Macilla, mielellään ilman selainta suoraan appin avulla
  • Tukee julkista kirjoittelua (jotenkin privaatisti kirjoitteleminen ei innosta)

Koska en moista löytänyt, lähdin koodaamaan omaa toiminnallisuutta tänne Rollemaahan.

Näiden tekstien tarkoitus on olla

  1. Lyhyitä (tästä tuli vähän pidempi, sori!)
  2. Kepeitä ja hetken mielijohteesta -tekstejä, ehkä jopa muistiinpanomaisia
  3. Päivittäisiä

Jos jaksan, ehdin ja viitsin, aion kehittää tänne vielä mm.

  1. Kalenterin, josta näkee milloin olen kirjoittanut ja voi suoraan hypätä päivään
  2. ”GitHub chart” -tyyppisen kirjoittamistavoitegraafin
  3. Vanhat kunnon LiveJournal-tyyliset ”Nyt soi”, ”Sää tänään”, ”Mieliala”, ”Sijainti” jne. metatiedot kuvakkeilla
  4. Tumman teeman
  5. Sanamäärät näkyviin (tässä tekstissä on 401 sanaa)
  6. Somejakokuva automaattisesti Unsplashista

Katsotaan mitä tästä tulee, vai tuleeko mitään.

Näitä lyhyitä kirjoituksia ei voi täällä kommentoida, joten heitä vaikka tweetillä.

Nyt… öitä.

Tässä kirjoituksessa on 522 sanaa.

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää