↑↓ liiku Enter avaa Esc sulje Satunnainen kirjoitus
Lokikirja

Virta lopussa

131 sanaa

Viime päivien energiatasot ovat olleet alla olevan kuvan mukaiset. Kaksi päivää ihmisiä ja sosialisoitumista, aivotyötä aamusta pimenevään iltaan ja vieras nukkumisympäristö varmistavat yhdessä, että kotiin palattua virtaa ei ole enää jäljellä nimeksikään. Retriitin hyvät puolet voittavat kuitenkin nämä seuraukset, jotka kaikesta huolimatta ovat hyvin vähäpätöisiä ja luonnollisia. Paljon hyvää synnytetty, joka näkyy ja kantaa pitkälle. Kerron asiasta lisää myöhemmin, heti kun voin.

Harmillista, että lokikirjan merkinnät ovat juuri nyt itkua siitä, että ei jaksa mitään. Mutta kun väsyttää, ei voi mitään. Väsymys on niin vallitseva tunne, että sanojen järkevästi peräkkäin asettaminen tuottaa vaikeuksia, ehkä eritoten siksi, että nimenomaisesti sanailua on tullut harrastettua erityisen paljon viimeisen kahden vuorokauden aikana. Oikeastaan pelkkää sitä. Copywriting on henkisesti vaativa laji silloin kun sitä tekee paljon ja kerralla.

Katsotaanpas taas huomenna, jos vaikka olisin saanut levättyä.

Keskustelu

Ei vielä kommentteja

Kukaan ei ole vielä sanonut mitään. Aloita keskustelu Mastodonissa tai siellä, missä kirjoitus on jaettu.

Osallistu keskusteluun

Keskustelu käydään somessa. Julkiset kommentit Blueskysta, Threadsista ja Mastodonista tuodaan tämän artikkelin kylkeen automaattisesti. Voit vastata kirjoitukseen suoraan omalta Mastodon-tililtäsi tai miltä tahansa fediversumin palvelimelta:

  1. Kopioi kirjoituksen osoite
  2. Liitä osoite oman palvelimesi hakuun

    Haku löytää kirjoituksen, ja voit vastata siihen kuten mihin tahansa julkaisuun.

  3. Rolle Mastodonissa

    @rolle@mementomori.social

Jaa ja keskustele

Kun kirjoitus jaetaan Mastodonissa, Blueskyssa tai Threadsissa, jakoon tulleet vastaukset ja lainaukset kopioituvat tänne viestiketjuineen. Keskustelu näkyy täällä yleensä vartin sisällä.