↑↓ liiku Enter avaa Esc sulje Satunnainen kirjoitus
Lokikirja

Tavoitteita

160 sanaa

Heräsin ennen kelloa 6:20, vaikka nukahdin vasta yhden maissa. Aika vakiot viisi tuntia. Aamu on ollut ahdistava, kun väsynyt tokaluokkalainen heittäytyi ilmeiltään ja ääniltään aggressiiviseksi. Joskus jo tuollainen pieni arkinenkin asia saa ahdistusmöykyn liikkeelle.

Tänäaamuna ensimmäisenä mietin missähän kohtaa mahdan olla viikkotavoitteita. On ollut jotenkin super hetktinen viikko, niitä sellaisia, joina tuntuu että on tehnyt vaikka mitä ja samaan aikaan ei mitään järkevää. Viikon päälistani on seuraavanlainen:

  • Asiakasprojektia 1 eteenpäin
  • Kaikki muu kuin asiakasprojekti 1 (asiakaspalvelu, mahdolliset sälät, toivottavasti ei hirveästi ylimääräistä kuitenkaan)
  • Asiakasprojekti 2 ja 3 jutut keskiviikkona

Matalamman prioriteetin listallani on 37 tehtävää, joista 8 on päivättynä tälle päivälle. Osan taas lykkään eteenpäin, osan teen iltapäivästä, jos ehdin.

Mietin myös kuinka kirjoitan CSS:ää, joka on lempijuttuni. Kaikki tuntuvat tykkäävän TailwindCSS:stä, mutta se muistuttaa minua liikaa valmispaleteista kuten Bootstrap HTML-classeineen. Adam Wathanin kirjoitus sai miettimään aihetta lisää. Ehkä kirjoitan tästä enemmän rolle.design-blogiini, jonne aihe sopii paremmin.

Muutama ammatillinen kirjoitusidea olisi myös firman blogiin. Kehitettäviä asioita olisi miljoona, niin liiketoiminnan kuin tekniikankin kannalta.

Torstai on epätoivoa täynnä.

Keskustelu

Ei vielä kommentteja

Kukaan ei ole vielä sanonut mitään. Aloita keskustelu Mastodonissa tai siellä, missä kirjoitus on jaettu.

Osallistu keskusteluun

Keskustelu käydään somessa. Julkiset kommentit Blueskysta, Threadsista ja Mastodonista tuodaan tämän artikkelin kylkeen automaattisesti. Voit vastata kirjoitukseen suoraan omalta Mastodon-tililtäsi tai miltä tahansa fediversumin palvelimelta:

  1. Kopioi kirjoituksen osoite
  2. Liitä osoite oman palvelimesi hakuun

    Haku löytää kirjoituksen, ja voit vastata siihen kuten mihin tahansa julkaisuun.

  3. Rolle Mastodonissa

    @rolle@mementomori.social

Jaa ja keskustele

Kun kirjoitus jaetaan Mastodonissa, Blueskyssa tai Threadsissa, jakoon tulleet vastaukset ja lainaukset kopioituvat tänne viestiketjuineen. Keskustelu näkyy täällä yleensä vartin sisällä.