13355. päivä elossa. Huomaan, että olen väsyneinä päivinä seonnut jo laskuista. Joka päivä joudun tarkistamaan kuinka monta päivää on kulunut. 1312. päivä putkeen näitä lokimerkintöjä, enkä ole enää aikoihin jaksanut kirjoittaa merkinnöille otsikkoa. Ensimmäisen ja vielä toisenkin vuoden jaksoin, sitten alkoi mennä vaikeaksi.
Ajankäytöllisesti tänään menee kaikki pieleen, sillä palaverien välissä joutuu perkaamaan tehtävälistaa, jolla on sadoittain tehtäviä. Kun tehtäviä on liikaa, niitä on hankala priorisoida. Se on kuin viidakko, joka pitäisi kitkeä. Olen jatkuvasti jäljessä omista hommistani, enkä juuri nyt voi sille mitään. Tai siis, haluaisin tehdä enemmän. Mutta varmaan teen jo ihan tarpeeksi. 8 tuntia ei meinaa riittää.
Töiden jälkeen kotiin korjaamaan Mastodon-bugi Linux-koneella ja siitä sitten suoraan elokuviin.
Hektinen, mutta yllättävän hauska maanantai.
Tässä kirjoituksessa on 141 sanaa.
Päivän saavutukset kirjoittamishetkeen (23:59) mennessä
Vuosi sitten tänä päivänä
Ampiainen
Nyt on hyvä määrä unta alla ja jaksaa jotain tehdäkin. Kuuma päivä tänäänkin. Lähdemme tuttuun tapaan Veeran kanssa sunnuntaikahville. Odottamaton puhelu, ei mitään vaarallista kuitenkaan tällä kertaa.
Jotenkin huvittavaa, että tässä kaikessa kaaoksessa osa peloista menettää merkityksensä. Kun pelot ovat niin suuria, eivät pienet asiat enää haittaa. Jos joku kitisee jostakin irkkipalvelimesta, annan olla. Jos jokin ei jossain toimi, mitä väliä.
Asia korostuu, kun sisälle on nyt lentänyt ampiainen. Minä, vanhana ampiaiskammoisena, otan lasipurkin esille ja pistän ampiaisen purkkiin. Aiemmin tämä ei ole onnistunut, olen laittanut Lotan asialle. Olin jotakuinkin kymmenvuotias nimittäin, kun astuin maa-ampiaispesän päälle ja koko yhdyskunta hyökkäsi kimppuun. Sitä kipua ja pelkoa en unohda koskaan. Traumahan siitä jäi ja siksi nykyään panikoin aina kun näen ampiaisen.
Nyt jokin kuitenkin on muuttunut. En panikoi ihan heti, kerään itseni ja kohtaan pelkoni. Yllättävän helppo laittaa purkkiin. Ihan vapauteen asti ampiaista en saa, vaan pistän sen ikkunan toiselle puolelle purkkiin kitumaan. Jotenkin pelko on yhä siellä, mutta pystyn puoliksi kohtaamaan sen. Pelkään kuitenkin sen verran paljon, että en uskalla vapauttaa ampiaista, sillä kuvittelen sen hyökkäävän naamalleni saman tien. Tämä on kuitenkin jo iso askel. Se on se perspektiivi.
Viikon takainen Randy Blythen lausahdus sopii jälleen tähän hetkeen:
If I start thinking too far in the future, man, I’m fucked!
Lamb of God, Randy Blythe on Alcoholism – Opie Radio
