Tytär täyttää pian 17, tänään kaverisynttäripäivä. Niin se vain aika rientää. Vastahan hän oli vauva… Vähän pelottavaa jopa. Memento mori.

Mattolenkki on tuskaisa, mutta kymppi täyteen. Pizzaa iltapalaksi.

Aivot ovat onneksi pysyneet narikassa. Ja hyvä niin. En mieti vielä maanantaita.

Tein miniappin, jolla on helpompi päivittää tätä lokikirjaa. Allekirjoitan monet Gene Kimin väitteet, joita hän kertoo kirjassaan Vibe Coding (2026). Kaikki on hauskempaa ja helpompaa ja ne asiat, joiden kanssa on tullut tapeltua vuosia, eivät ole enää ongelma.

WordPress on mahtava CMS, mutta mobiilihallinta ontuu. Onneksi voin itse koodata tai koodauttaa työkaluni, vaikka puhelimella. Nykyaika on ihanaa.

Lauantai hellii muutenkin. Äitin kanssa höpöttelyä ja elokuvailta. Elämä tuntuu hyvältä. Tasaviikkoinen migreeni on loistanut poissaolollaan toistaiseksi. Koputan puuta.

Ylipitkä työpäivä. Haastavaa debugattavaa. Kotiin tullessa vaihdan Comfyihin ja laitan aivot narikkaan. Katson muutaman jakson The Pittiä ja sitten onkin aika ummistaa silmät. On levon aika.

Unet niin vähissä, että ei kyllä irtoa tänään mitään tähdellisempää lokitettavaa. Typerä minä, joka ei voi lipsua päiväkirjan kirjoittamisesta edes yhtä päivää. Aina muka pakko kirjoittaa jotain. Ei mitään järkeä.

Minun pitäisi muistaa, että mitään ”oikeanlaista elämää” tai ideaalia ei ole olemassa. Matkustaminen, seikkailu, sosiaaliset tilanteet ovat itselleni pitkälti fiktiota. Joskus olisi kuitenkin hauskaa kokea jotain erilaista, mutta pitäisi lopettaa sellaisen kaipaaminen. Koska en minä sitä oikeasti kaipaa. Tuttu ja turvallinen, vakaa arki tuntuu hyvältä.

Miksi kuitenkin joka päivä kysyn itseltäni, ”tätäkö tämä on?”. Olen saanut paljon delegoitua pois pöydältä, eikä kaikkea todellakaan tarvitse tehdä itse, mutta silti vielä kaipaan jotain optimimpaa tilannetta. Jotain ”lomaa” tästä kaikesta. Mutta se ei onnistu sisältäpäin. Joka puolella on ruutuja.

Minua väsyttää. Maisemanvaihdos voisi olla paikallaan. Vaikka äidin luokse. Jonnekin. Jotakin. Tuntuu siltä, että voisin nukkua vuoden putkeen. Mutta herään kuuden tunnin jälkeen.

Luulin, että tänä keväänä ei mikään stressaa. Mutta ehkä sittenkin.