Minulla ei ole tästä maanantaista oikein hirveästi sanottavaa. Siispä klassiset ranskalaiset viivat esiin:

• Pitkä työpäivä
• Päänsärky
• Sadekuuroja
• Ahdistusta ja apatiaa

Tämä on sellainen päivä, joka harmittaisi, jos jäisi viimeiseksi. Unohdan hengittää normaalisti. En oikein tiedä edes mikä ahdistaa ja väsyttää. En pääse traumojani karkuun. Tuntuu, ettei tämä epämukavuus oikein lopu koskaan.

Everything is going to be fine. And then it will suck again. Over and over again until you die.

Kaikista vaikeinta on

• Tehdä päätöksiä. Jos jäät päätösten välille, se ahdistaa. Vaikka päätös olisi epämieluinen, se tuntuu silti paremmalta kun se on tehty. Vatulointi on mielelle raskasta.
• Elää päätöksen kanssa. Erityisesti silloin kun varmuutta ei ole, on vaikeaa hyväksyä päätöksensä, kävi miten kävi.
• Olla ruoskimatta itseään. On hankalaa olla itsensä kanssa, jos ei pääsekään tavoitteisiin tai päätös on tavallaan huono, mutta samaan aikaan hyvä.

Päätin olla juoksematta puolimaratonia tänään, koska syyt. Sen sijaan koodailin vähän.

Lauantaipäivän tiivistelmä:

• Sosiaalinen ahdistus
• Loikoilu
• Äkkäilyä
• Baldur’s Gate 3:sta ~6 tuntia

Jotenkin jäi reflektointi kokonaan välistä. Ahdistus on läpitunkevaa ja siihen ei auta muu kuin eskapismi.

En juhli tänä(kään) vuonna juhannusta mitenkään. Veera toipuu leikkauksesta, joten emme lähde minnekään kekkuloimaan. Järvenympärilenkillä on mukavaa, ei ihmisiä missään. Tuulee aivan pirusti, Kuokkalan silta on hieman hankala ylittää vastatuulessa.

Iltakahvien jälkeen kysyn itseltäni: ”Mitähän sitä sitten?”. Onneksi ei tarvitse mitään.

Rouvalla rutiininomainen leikkaus Jämsässä. Vaikka perusjuttuja, silti aina vähän jännittää kun nukutetaan ja leikataan. Siellä vierähtää päivä kellon ympäri. Välissä onnistun säätämään palvelimia, vähän liiaksikin ”vapaapäivänä” – mutta kun odottelu on vaan niin tylsää puuhaa.

Taksilla kotiin ja nyt pizzaa. Kun on kuudelta herännyt, ei ihmeisiin pysty.

Hyvää juhannusta!