Mikä lokikirja?

Rollemaan kapteenin lokikirja on Rollen kevyt päiväkirja ja päivittäinen kirjoitushaaste. Tavoitteena on kehittää mielenterveyttä, kirjoittamisharrastusta ja madaltaa kynnystä itseilmaisuun.

Kiinnostaako saada reaaliaikainen ilmoitus uudesta tekstistä? Liity Rollen tekstit Telegram-ryhmään!

Tottakai!

Marraskuun puolimaratoni

Nukun pitkät ja hyvät yöunet. Kerrankin. Syön aamupalan ja puen lenkkivaatteet päälle. Jumitan Mastodonissa, mutta sitten pakotan itseni ulos. Aikomuksena on juosta kymmenen kilometriä, mutta juokseminen tuntuu niin hyvältä, että jatkan juoksemista. Pieni huju käy ja viiden asteen pakkanen onkin tuulen kanssa hieman liian kylmäävä etenkin rantaa pitkin juostessa. Hölmönä olen laittanut ainoastaan merinovillahupparin päälle.

Juoksen Palokkajärven ympäri Tuomiojärvelle ja siitä Jyväsjärvelle. Vatsan ja käsien seutu alkaa tuntua tunnottomalta. Lisään vauhtia kylmän piiskaamana. 21.23 kilometriä tauluun. Hyvä pätkä, samalla tulee vedettyä marraskuun puolimaratonitavoite ennätysajassa 2:22 tuntia.

Kotona serverisäätöjä, musiikkia, iltakahvit. Tänään on hyvä päivä.

Tässä kirjoituksessa on 118 sanaa.

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 34-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Twitter ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää