Mikä lokikirja?

Rollemaan kapteenin lokikirja on Rollen kevyt päiväkirja ja päivittäinen kirjoitushaaste. Tavoitteena on kehittää mielenterveyttä, kirjoittamisharrastusta ja madaltaa kynnystä itseilmaisuun.

Isänpäivä

Istun kylpytakki päällä. Olen juuri tullut saunasta. Instrumentaalinen jazz soi taustalla. Kaupungin valot näkyvät seitsemännestä kerroksesta. Autoja kulkee vain hiljakseltaan. Rento fiilis. On reflektoinnin aika.

Sunnuntait pyrin ottamaan rentoilun kannalta. Tänään ei toteutunut kävelylenkkikään, joten nukuin pitkään. Päivä on kulunut lähinnä Mastodonissa ja sarjoja katsellen. Lapset muistivat isäänsä korteilla ja teoksilla. Tilasimme myös isänpäivän kunniaksi sushia.

Mastodon-opas jäi vielä kesken. Siitä tulee massiivinen.

Kiva päivä. Huomenna takaisin työmaalle.

Tässä kirjoituksessa on 87 sanaa.

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää