Mikä lokikirja?

Rollemaan kapteenin lokikirja on Rollen kevyt päiväkirja ja päivittäinen kirjoitushaaste. Tavoitteena on kehittää mielenterveyttä, kirjoittamisharrastusta ja madaltaa kynnystä itseilmaisuun.

Kiinnostaako saada reaaliaikainen ilmoitus uudesta tekstistä? Liity Rollen tekstit Telegram-ryhmään!

Tottakai!

Energia ja motivaatio

Olen nukkunut viime öinä huonosti. Viikonlopun reissu vei energiat ja väliin jäi vähän liian vähän aikaa levätä. Minulle ihmismassoista palautuminen vaatii aina vähintään yhden ylimääräisen lisäpäivän. Tällä kertaa en sellaista saanut.

Tänään ja loppuviikko etänä. Mukava hengitellä.

Tällä viikolla olen uppoutunut koodin ja palvelinten maailmaan, eikä minulla ole ollut hirveästi ylimääräistä ”vapaa-aikaa” tai energiaa tai mitään sanottavaa. Nämä päivät muistuttavat minua yrittäjyyden alkuajoista, niin hyvässä kuin pahassakin. On siistiä kehitellä uutta, innostua omasta ja muiden tekemisestä, saada asioita aikaan. Tämä on sitä mitä osaan tehdä parhaiten.

Tavallaan tosi usein tuntuu siltä, että en tekisi ”töitä”, koska saan tehdä sitä mitä rakastan ja missä olen hyvä. Mutta valehtelisin, jos väittäisin, että ei välillä väsytä tai rasita. Ei voi loputtomiin tuudittautua siihen, että tekee pitkää päivää, koska on ”hyvä flow” tai ”tämä on niin kivaa”. Sitä paitsi kaikessa työssä on asioita, jotka eivät ole sitä ydinhommaa, mutta on vain hoidettava. Nämä kun kaikki nitoo yhteen oman intohimon päälle, päivästä loppuvat tunnit kesken. Tuloksena kiire ja stressi. Onneksi vielä jälkimmäistä ei ole päässyt liikaa syntymään.

Vuoden ensimmäisenä työpäivänä listasin elämäni aktiviteetit motin ja tekemisen tason perusteella lämpötilagraafiin. Nyt tuntuu, että on aika päivittää listaa.

Vihreät tekemiset ovat käytännössä päivittäistä arkeani. Mitä vihreämpää, sen useammin teen asiaa päivittäin ja intohimolla. Punaisia teen hyvin vähän tai ollenkaan.

Tällä hetkellä mielekkäimmät tekemiset

  1. Firman tekniikan kehittäminen, tiimi ja workflow, työkalut
  2. Palvelimet, komentorivi ja komentoriviohjelmointi
  3. Firman liiketoiminnan ja raha-asioiden kehittäminen
  4. Kirjallisuus
  5. Front endin koodaaminen
  6. Itsensä kehittäminen
  7. Hyvinvointi ja lenkkeily
  8. Kodin siisteys
  9. Overwatch
  10. Dokumentointi
  11. Raha-asiat, tilastointi ja budjetointi
  12. Elokuvat
  13. Koti-inventaario ja minimalistisuus

Tekemiset, jotka ovat toistaiseksi vähemmällä huomiolla

  • Kirjan kirjoittaminen
  • Retrokonsolit, retropelaaminen ja muu nostalgisointi
  • Streetgazer-musiikkiprojekti
  • WordPress Meetupit
  • Puhuminen yleisölle
  • Matkustelu
  • Keikoilla käyminen
  • Lihaskuntotreeni

Punaiset asiat hieman harmittavat, mutta kaikkea ei voi yksi ihminen tehdä samaan aikaan. Tuntuu, että toistelen itseäni, mutta on mukava yrittää elää hetkessä ja reflektoida elämäänsä ja tekemisiään päivittäin. Näin muistuttaa itseään siitä mikä on tärkeintä.

Juuri nyt pitäisi olla focus aivan muualla, eli koodissa, aspassa ja palvelimella, mutta ajattelin kerrankin kirjoittaa päiväkirjan ”ajoissa”, nyt kun on energiaa ja motivaatiota. Sitä harvemmin enää iltayhdeltätoista löytyy, kun on koko päivän touhuillut. Mieleen jäi Aki Hintsan syöpäkirjasta, että yllättäen ihminen jaksaa luovia ajatuksistaan konkretiaa silloin kun ei väsytä. Väsyneenä ei edisty mikään.

Otan kolmannen kupin kahvia ja alan koodaamaan.

Tässä kirjoituksessa on 439 sanaa.

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 33-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Twitter ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää