Mikä lokikirja?

Rollemaan kapteenin lokikirja on Rollen kevyt päiväkirja ja päivittäinen kirjoitushaaste. Tavoitteena on kehittää mielenterveyttä, kirjoittamisharrastusta ja madaltaa kynnystä itseilmaisuun.

API

Tänään päätän jo aamulla, että teen hieman pidemmän päivän. ”Hieman”, venyy puoli kymmeneen. Tätä kirjoittaessa olen yhä toimistolla. Vatsa kurnii, söin lounaalla viimeksi. Vähän ehkä hullua tällainen, myönnän. Tavallaan nautin tästä, tavallaan ihan sairasta. Miksi teen näin? En tiedä. Äh.

Tehtävälista vain paisuu sitä mukaa kun teen asioita. Päivän Life Changelogissa on enemmän kuin tarpeeksi asioita. Ekö mikään riitä? Mitähän minä odotan? Ei tämä mitään sankarin työtä ole. Kukaan ei ylistä ja kiittele siitä, että teen pitkää päivää. Edes minä itse. Ruoskin vain itseäni siitä.

Ehkä se on jokin intohimo. Ehkä saan onnistumisia tai kiksejä tästä.

Omien rajapintojen vääntäminen on ainakin mukavaa. Telkkarille uutta dataa. Ehkä sitä sitten voi joskus nauttia ja katsoa oman työn jälkeään. Ehkä.

Elämä on joskus puurtamista. Joskus loikoilua. Loikoilun aika ei ole nyt. Huomenna on. Perjantai-iltaa odotellessa.

Jospa kävisin kotona kääntymässä…

Tässä kirjoituksessa on 175 sanaa.

Päivän saavutukset kirjoittamishetkeen (21:31) mennessä

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 36-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää